Olen toistuvasti liian tietoinen itsestäni – en jaksaisi, vähempikin riittäisi – haluaisin mielummin unohtaa itseni, saada huomioni pois itseni tarkkailusta.

Minua myös hävettää turhan usein. Ja minua ärsyttää se että hävettää; ja samalla myös tunnen syyllisyyttä, etten pysty olemaan itseni puolella. Mutta toisaalta tunnen myös myötätuntoa siitä, että tunnen syyllisyyttä, etten pysty olemaan itseni puolella silloin, kun vaan hävettää niin helvetin paljon.

Luin Nyyti ry:n sivuilta häpeästä. Alla oleva teksti on suora lainaus nettisivuilta, mutta olen muuttanut ajoittain sanan häpeä tilalle häpeä nimeltänsä OCD tai häpeä / OCD. Itselläni OCD-moskaa on ollut ja on edelleen juuri siksi, etten osaa säädellä, enkä käsitellä häpeän ja syyllisyyden tunteitani menemättä paniikkiin, saamatta raivaria, valahtamatta sekavaan pelkotilaan tai livahtamatta toiseen todellisuuteen dissoilun kautta.

Nyyti ry:n sivuilla lukee, että Häpeä ohjaa toimimaan erilaisissa ryhmissä ja kulttuurissa niissä toivotuilla tavoilla. Häpeää voi kuitenkin olla liikaa, jolloin se haittaa elämää.

LIIALLINEN, ELÄMÄÄ KAHLITSEVA HÄPEÄ

• rajoittaa elämää – Häpeä / OCD sanelee, miten voi elää, toimia ja tuntea
• on jatkuvasti läsnä – häpeästä / OCD:stä voi tulla osa identiteettiä, jolloin kokee olevansa ihmisenä puutteellinen, huono ja kelpaamaton
• saa valppaaksi ja varuilleen – Häpeä nimeltänsä OCD herkistää tarkkailemaan ja arvioimaan omia ja muiden tunnetiloja ja käyttäytymistä. Silloin toimii muiden ihmisten odotusten mukaan, eikä kuuntele omia tarpeita ja toiveita  

Häpeää on vaikea tunnistaa ja monesti se sekoittuu syyllisyyden tunteeseen. Usein saatetaan puhua esimerkiksi riittämättömyyden, kelpaamattomuuden, huonommuuden tai alemmuuden tunteista, vaikka taustalla olisikin juuri häpeä – joka voi näkyä OCD-oireiluna (väitän minä).

Kiinnostaisi tehdä tutkimus siitä, onko olemassa OCD-oireita, jotka eivät liity pohjimmiltaan häpeän välttelyyn tai syyllisyyskysymyksiin, pelkoon että on vaarallisella tavalla vääränlainen tai tekee vakavia virheitä.

Häpeä voi tulla esiin myös erilaisina reaktioina: 

• punastumisena, hikoiluna tai vapinana 
• jähmettymisenä tai lamaantumisena 
• puheen salpautumisena tai liikapuhumisena
• tilanteesta vetäytymisenä tai liikaesiintymisenä 
• häpeämättömänä käytöksenä ja piittaamattomuutena
• turhan voimakkaana reaktiona epäoleellisiin asioihin (no nyt ollaan ihan OCD:n ytimessä!)

Häpeän luonteeseen kuuluu se, että se halutaan piilottaa. Kun häpeää ei pystytä kohtaamaan, se torjutaan tavoilla, jotka tuntuvat itsestä toimivilta ja hyväksyttäviltä. (Kuten OCD-rituaaleilla, jotka eivät loukkaa ketään, mutta vievät törkeästi aikaa ja voimavaroja)

Moni luokin erilaisia torjuntamekanismeja sen peittämiseksi. Niitä voivat olla: 

• erilaiset roolit, kuten esimerkiksi heikon, auttajan, miellyttäjän, johtajan tai pellen rooli 
• suojamuuri, joka näkyy täydellisyyden, materian ja jatkuvana suoritusten tavoitteluna 
• itsekriittisyys 
• mustavalkoinen ajattelu 
• jatkuva syyllisyyden tunne 
• OCD (?!)

Elämää kahlitsevasta häpeästä / OCD:stä vapautuminen alkaa siitä, että tunnistaa ja tunnustaa oman häpeänsä. Silloin on mahdollista poistaa itseltä täydellisyyden taakka ja olla riittämätön, tarvitseva ja haavoittuvainen. On tärkeää ymmärtää, miten on toiminut yrittäessään työntää häpeää piiloon, millaisia rooleja ja suojamuureja on luonut itselleen.

Tärkeää on lisäksi tunnistaa omat OCD-häpeänappulansa – mitkä tilanteet ja asiat herättävät voimakkaita häpeän tunteita. Kun omat häpeänappulat tunnistaa, voi alkaa opetella reagoimaan häpeää herättäviin tilanteisiin uudella tavalla. (Käytännössä siis hermostoa pitäisi pystyä opettamaan rauhoittumaan, jotta turhia häläreitä ei tulisi)

Häpeän / OCD:n kahleista irtautuminen on heikkouteen suostumista, itsen rakastamista ja hyväksymistä sellaisena kuin on, kaikkine ominaisuuksineen ja puutteineen. (Itse kyllä hyväksyn itseni vajaavaisena (onko muita vaihtoehtoja?), mutta elän ihmissuhteissa, joissa ei ole emotionaalista tilaa olla ailahtelevainen, puutteellinen tai haavoittuvainen)

Lähde:
https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/tunteet/hapea/

0   0   0   0   0

Mitenköhän tämä turhasta häpeästä ja syyllisyydestä vapautuminen sitten onnistuisi? Kuulostaa kyllä kovin houkuttelevalta, vaikka en itse siihen ehkä uskokaan. Itselläni kun OCD-oireita on silloin vähiten, kun tunnen ja tiedostan selkeästi sen, miten häpeän läpitunkema ja syyllisyyden runtelema hermostoni on.

Syyllisyys ja häpeä ovat itselleni hyvin samanlaisia kokemuksena. Kumpikin tarkoittaa sitä, että olen vääränlainen ja siksi minulle ollaan vihaisia. Tunne tai oikeastaan olotila on hätäännystä ja uhkaa, usein siihen liittyy myös aggressiota, joka voisi olla tarvetta puolustella itseäni ja rajojani.

Vielä yksi postaus aiheesta:

Voisiko sumuttamisen kohteeksi joutuminen myötävaikuttaa OCD:n syntyyn?

”Gaslighting eli sumuttaminen on hienovarainen manipuloinnin muoto. Tarkoituksena on vääristellä todellisuutta ja saada toinen epäilemään omaa muistiaan. Yllättävän moni turvautuu sumuttamiseen silloin, kun haluaa päästä vaikeasta tilanteesta helpommalla. Kyse on perimmiltään vastuun välttelemisestä.”

”Gaslightingissä ihminen pyrkii vaikuttamaan läheiseensä vääristämällä todellisuutta ja hämärtämällä tarkoitusperiään. Toiminta voi olla tarkoituksellista tai tiedostamatonta, mutta yleensä ihminen käyttää sitä vallankäytön tai kontrollin välineenä.”

”Gaslightingiin eli sumuttamiseen turvautuva ajaa usein keskusteluissa omaa etuaan väittämällä toisen sanoneen tai tehneen aiemmin jotakin. Vähitellen toinen tulee yhä epävarmemmaksi omista sanomisistaan ja tekemisistään. Näin sumuttaja koettaa saada toisen kokemaan itsensä epänormaaliksi sen sijaan, että ottaisi vastuuta omista tunteistaan. Omassa toiminnassaan hän ei suostu näkemään mitään väärää. Tasaveroisuuden sijaan sumuttaja asettuu toisen yläpuolelle ”johtamaan” hänen ajatteluaan ja toimintaansa omien sääntöjensä mukaan.”

”Avoimen keskustelun sijaan sumuttaja pyrkii saamaan tahtonsa läpi käyttämällä toiseen valtaa, joka helposti jää piiloon. Tästä syystä voisikin sanoa, että sumuttaminen on nimenomaan psyykkisen vaivannäön välttelyä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.”

”Sumuttaminen vapauttaa siihen turvautuvan osapuolen vastuusta puhua totta. Sumutuksen kohde ei voi kriittisesti punnita toisen rehellisiä perusteluja. Jos ihminen sanoisi reilusti, että keskusteltava asia on minulle tosi tärkeä, siitä voisi käydä yhdessä kriittistäkin keskustelua. Sumuttamisessa ohitetaan kriittisen keskustelun pelisäännöt, eivätkä keskustelijat siksi ole keskenään tasaveroisia.”

”Kun ihminen vääristää todellisuutta niin, että vastapuoli alkaa epäillä havaintojaan, se horjuttaa tämän mielenterveyttä. Erimielisyyksiä ei ikään kuin ole olemassa, koska niiden hetkellä toinen on aina ”väärässä” eikä tasa-arvoisella tavalla eri mieltä. Lopulta sumuttajan rinnalla ei ole tasaveroista kumppania”

”On sinänsä inhimillistä haluta päästä joissakin keskusteluissa mahdollisimman helpolla. Silti on tärkeää muistaa, että etenkin jatkuva sumuttaminen on aina haitallista sekä vastapuolen psyykelle että yhteiselle ihmissuhteelle.Manipuloinnin tiedetään voivan rikkoa vakavasti kohteensa mielenterveyttä. Keskeistä on oman vastuun väistäminen.”

”Mikäli ihmisen pääasiallinen tapa olla vuorovaikutuksessa toisiin on muiden itsepintainen sumuttaminen tai muu jatkuva vastuun väistely, taustalla voi piillä persoonallisuuden häiriö. Jos asian haluaa ottaa puheeksi sumuttajan kanssa, voi häneltä kysyä, että huomaako hän, kuinka hän yrittää jatkuvasti sumuttamalla hallita tilanteita. Hänelle kannattaa antaa konkreettisia esimerkkejä.”

Lähde:
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009803604.html