Defenssien ja OCD:n yhteys

Defenssit eli minän puolustuskeinot

Defenssit eli minän puolustuskeinot ovat psyykkisiä mekanismeja, joiden tarkoituksena on vähentää ahdistusta. Defenssin taustalla on ihmisen taipumus välttää negatiivisia epämiellyttäviä tunteita, pelkoa, ahdistusta, sisäisen kuoleman tunnetta, hallitsemattoman voimakkailta tuntuvia tunnekokemuksia tai itsetunnon alentumista.

Defenssi on tavallaan itsepetosta, eli se aiheuttaa itselle vääristyneen kuvan todellisuudesta, vääristymisen palkkio on miellyttävämpänä koettu tunnetila.

Defenssien etuna on tietoisuuden sisällön vääristymistä huolimatta se, että ”tavallaan hallitsemme” tunteitamme paremmin, ja meillä on vahva suojapuskuri tunteiden heilahtelua vastaan. Tämä antaa meille mahdollisuuden toimia vapaammin sosiaalisessa ympäristössä.

Meillä kaikilla on defenssejä, ja jos defenssimme toimivat huonosti, emme pärjää normaalissa kanssakäymisessä, olemme liian haavoittuvia ja tunteemme heilahtevat liikaa.

Nimi minän puolustuskeino tai defenssi tulee Freudin teoriasta, jossa puolustuskeinon tehtävänä on estää tiedostamattomien impulsien tunkeutuminen tietoisuuteen, jotka laukaisisivat pelon kontrollin menettämisestä, muiden ihmisten tuomitsevasta reaktioista tai omantunnon tuomiosta.

Erilaisia minän puolustuskeinoja on lukuisia. Poimin defensseistä vain ne, jotka voisivat liittyä pakko-oireisiin.

siirtäminen: Yksi siirtämisen muoto, joka voi tuntua hieman oudolta, on vihan kohdistaminen itseensä. Tilanteessa, jossa vihaa, kiukkua, pettymystä, raivoa ei voi kohdistaa sen aiheuttajaan, koska tämä aiheuttaja on niin vahvassa asemassa vihastujan suhteen, että vihastuja ei uskalla ilmaista itseään pelätessään kohteen vastareaktiota tai eroon joutumista tai kohteen menettämistä, voi aggressio kääntyä itseään kohtaan. Voisiko tästä seurata pakko-oireilua?

taantuminen eli regressio: Taantumisella tarkoitetaan sitä, että stressaavassa tilanteessa ihminen palaa aikaisemmalle kehitystasolle. Hyvin yleinen regression muoto on esimerkiksi sairauden taakse vetäytyminen stressitilanteessa. Yksi regression muoto on maagisiin ratkaisuihin turvautuminen stressitilanteissa. Kuten OCD-rituaaleihin?

supressio eli tietoinen mielestä pois painaminen: Torjunnan kaltainen keino yrittää vähentää ahdistusta tai pelkoa, on asian tietoinen työntäminen pois mielestä, kuten esim OCDhen keskittymällä? Tätä on verrattu torjuntaan, ja sanottu sitä torjunnan tietoiseksi muodoksi. Joskus voi saada helpotusta tunnetilaansa, jos yrittää olla ajattelematta ahdistusta aiheuttavaa asiaa.

torjunta: Torjunta on ilmiö, jossa joidenkin sisältöjen nouseminen tietoisuuteen estyy, koska ne herättävät ahdistusta. Torjunnan alue on laaja, torjutuksi voi tulla vaikeat traumaattiset kokemukset, insesti, kidutus, pahoinpitely ym. jolloin tapahtumista tai tapahtuma-ajankohdasta ei muisteta mitään tai muistetaan vain osia.  Torjunta voi helposti kohdistua oman toiminnan aggressiivisiin ja seksuaalisiin puoliin, jotka jätetään havainnoimatta. Torjunnan kohteeksi joutuu helposti myös ne puolet meissä, joita emme haluaisi omiksemme tunnistaa, esim. ahneus, kateus, miehillä pelko ja arkuus.OCD:n avulla torjutaan traumamuistoja ja ei-hyväksyttäviä puolia itsessä?

eristäminen ja älyllistäminen: Eristämisellä tarkoitetaan ilmiötä, jossa ihminen eristää toisistaan tunteet ja järjen, ja käsittelee tunteisiinsa liittyviä tapahtumia älyllisesti erillään tunnesisällöstä. Älyllistämisestä on kyse silloin, kun omista tunteista tai tunteita herättävistä kokemuksita puhutaan ilman tunnetta, ilman että älyllinen käsittely yhtyy tunnetasoon. Eristäminen ja älyllistäminen perustuvat tarkkaan ottaen siihen, että tilanteessa tunteet on jo torjunnan avulla vaimennettu. Eli varsinaisen defensiivisen työn on tehnyt toinen defenssi, torjunta.

Eristämisen ja älyllistämisen huonona puolena on se, että kun omia tunteita ja tunteita herättäviä tilanteita käsitellään älyllisesti ja irrallaan tunnepohjasta voidaan helposti mennä täysin hakoteille. Tunteita selviteltäessä on siis koko ajan ”kuunneltava” tunteita ja niiden mukana on myös annettava mielikuvien ja ajatusten liikkua. Vain näin voidaan älyllisellä tasolla todella päästä käsiksi tunteisiin ja ymmärtää omia tunteita. Ilman tätä yhteyttä itselläni on ollut eniten pakko-oireita. Jossain vaiheessa yritin älyllistää kaikki reaktioni ja tunteeni, ja sivuttaa ne, jotka koin hyödyttömiksi. Ei onnistunut! Lisäksi olin todellakin hakoteillä, ilman minkäänlaista sisäistä kompassia.

Jos tunteet taas eristetään ajattelusta, tunteiden selityksiksi voidaan kehitellä mitä erilaisimpia selityksiä, oma ahdistuneisuus voidaan selittää väärästä ravinnosta johtuvaksi, sähköallergiaksi yms. Taikka OCD-rituaalien syyksi.

Itse olen siis sitä mieltä että pakko-oireilu ei aiheuta ahdistusta, vaan ahdistus aiheuttaa pakko-oireita.

tyhjäksi tekeminen: Tyhjäksi tekemisellä tarkoitetaan tunteenomaista ja tiedostamatonta yritystä perua jo tehty ahdistusta tai syyllisyyttä herättävä teko tai ajatus. Jos hyvittämisyritys tapahtuu tiedostamattomasti on kyseessä tyhjäksi tekeminen defenssinä.Käytännössä tyhjäksi tekeminen saa usein maagistyyppisiä muotoja ja ilmenee pakkoneuroosille tyypillisinä oireina: Esimerkiksi lapsen käytös, kun hän yrittää olla astumatta jalkakäytävällä laattojen saumojen päälle ”jottei aiheuttaisi mitään pahaa äidille” on maaginen rituaali jolla yritetään tehdä tyhjäksi aiemmin koettu vihastuminen äitiin, jolloin lapsi on voinut toivoa äidin kuolemaa ja uskonut, että samalla tavalla maagisesti hänen toiveensa äidin kuolemasta voi aiheuttaa kuoleman myös todellisuudessa. (NAPAKYMPPI TÄMÄ DEFENSSI) Tiedostamattomalla tasolla hyvittäminen muotoutuu usein primaariprosesseille tyypillisten tiivistymien ja siirtymien kautta, mikä antaa perumiselle sille omintakeisia ilmenemismuotoja. Freudin esimerkissä tyhjäksi tekemisestä pakkotoimintona 17-vuotias itsetyydytyssyyllisyydestä kärsivä poika luetteli aina mielessään aakkoset takaperin seksuaalisen ajatuksen tunkeutuessa hänen tietoisuuteensa.

Onneksi nykyään sentään saa runkata ilman mitään omantunnontuskia!!

viimeisenä sublimaatio: tunteiden kanavointi, purkaa tunteensa esimerkiksi tekemiseen; työhön,taiteeseen. Tai pakko-oireisiin?

En tiedä tuliko tästä hitti vai huti, mutta yllättävän monta yhdistävää tekijää löytyi.

Lähde:
http://tiedostamaton.net/defenssit/

Hyvinvointi Mieli

cheerleaderina voi olla myös kivaa

Muutama päivä sitten kirjoitin postauksen, jossa totesin olevani (marttyyrin) cheerleader – tyyppi joka aina on tsemppaamassa toisia, jonka rooli on piristää kanssakulkijoitaan.

Mutta koska mielialani sutivat ylös ja alas omalla sumealla logiikallaan, olen ollut elämäni aikana todella ahdistunut siitä, että en ole päässyt toteuttamaan tätä minulle asetettua roolia. Masentuneena ja epävakaana on hyvin vaikeaa virkistää ketään, kun oma pää on sysimustia ajatuksia täynnä ja mieli sekaisin kuin Haminan kaupunki.

Kun mieleni on ruopinut pohjamutia, olen hävennyt vääränlaisuuttani ja tuntenut syyllisyyttä siitä,että seurani ei ole saanut lähimmäisiäni ilahtumaan tai rentoutumaan.

Cheerleaderin toimenkuvaani on siis kuulunut piristää, virkistää, aktivoida, lohduttaa, tuoda toivoa, antaa muuta ajateltavaa, rentouttaa, kuunnella, analysoida, etsiä vaihtoehtoisia näkökulmia ja ratkaisuja. Yksi tärkeä tehtävä on ollut ”synninpäästö” omista heikkouksista; olen nokkelana saanut käännettyä lähimmäiseni luonteen heikkoudet vitsiksi, sellaisiksi että häpeän sijaan niille on voitu nauraa – yhdessä tietenkin.

Minun on läsnäolollani pitänyt viestiä, että sinä kelpaat, olet riittävän hyvä tuollaisena kuin nyt olet.

Ironista kyllä koen, että olen itse jäänyt osattomaksi juuri näistä asioista.

Olen nyt työharjoittelussa opintoihini liittyen kotihoidossa. Viime perjantaina cheerleadasin asiakkaina olevan lääkäripariskunnan. He olivat kotikäynnin loppupuolella selvästi iloisia, jopa hilpeitä. Läsnäoloni selvästi virkisti ja piristi heitä.

Cheerleadaaminen on sitä palkitsevampaa, mitä älykkäämpi kohde on. Mietin ihmissuhteita myös monesti hyötymisen kautta, miten paljon toisesta ihmisestä on minulle iloa. Luulin olevani tunteellinen ja rakastava ihminen, mutta en osaa enää sanoa, miten paljon tunnen kiintymystä. Myötätunnon tunteminen on mielestäni kiinni omasta mielialasta ja vireystilasta. Joskus rakastan enemmän, joskus tunnen olevani täysin turta. Yritän kuitenkin kunnioittaa kaikkia ja ymmärtää, mitä kaikkea voi kätkeytyä tökerön, jopa hyökkäävän käytöksen taakse.

Eilisen lääkäripariskunnan lisäksi olen myös voimaannuttanut työyhteisöni. Ymmärsin muutama vuosi sitten, että omalle hyvinvoinnilleni on tärkeintä minun lähelläni olevat ihmiset, miten he suhtautuvat minuun. Ihmiset joita näen päivittäin, ovat minun peilejäni. Ihmisarvoni on heiluvaista sorttia ja parhaan palkinnon itsetuntoni saa toisten ihmisten hyväksyvistä ja ihailevista katseista. Sosiaalisesta mediasta en niin välitä, koska aivoni tarvitsevat oikeat silmät.

Ensimmäisen vuoden työpaikallani menin sieltä mistä aita oli matalin, mutta jo tokana vuotena tein ryhtiliikkeen. Minusta tuli tietoisesti maailman paras työkaveri. Olin aina auttamassa kaikkia, kertomassa hauskoja juttuja, nauramassa, tukemassa, mutta en kuitenkaan antanut kenenkään hyppiä nenilleni tai tehnyt mitään hyväntekeväisyystyötä. Olin vaan tosi puhelias, reilu ja hauskalla tavalla vähän hullu. Luulen että minulla oli myös hypomania menossa, joten tämä kaikki oli todella helppoa.

Ja se toimi! Saan edelleen työpaikallani todella paljon hyväksyntää, jopa ihailua. Aina jos tarvitsen jotain, on vähintään neljä tyyppiä tarjoamassa apua. Saan vaihdettua työvuoroni, jos haluan. Jos minulle tulee asiakas, jonne en halua mennä – koska viime kerralla hän halusi työntää minut rappuset alas niin että en milloinkaan enää pystyisi kävelemään – työkaverini ehdottaa itse, vaihdetaan listoja. Minua tervehditään aina iloisesti ja jos olen ollut pitkään pois, niin joku aina kertoo että on ollut ikävä – kiva kun tulit takaisin!

Tämä on tietenkin balsamia omille tunnepuolen haavoilleni ja jonkinasteiselle läheisriippuvuudelleni.

Lahjon myös työkavereitani, ostan viinipulloja, erikoisolutta, suklaata. Milloin mitäkin. Teen siis työtä sen eteen että minusta pidetään, mutta en roiku kenessäkään, enkä vaadi mitään vastapalveluksia. Haluan että kaikki tuntevat tulevansa nähdyksi ja huomatuksi. Ja työroolin takaa tämä piristämisleikki ei hävetä tai nolota minua mitenkään. Ajattelen sen työtehtävänä, joka on minulle ominaista, ja josta saan myös palkkaa.

Kaikki siitä hyötyy jos tuon naurua ja positiivista ilmapiiriä toimistolle, sekä asiakaskäynneille.

Hyvinvointi Mieli Työ Ajattelin tänään