kamelin ja vihreän yhdistelmä

Tässä minute täydellinen asu työpaikalla vierailuun. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa tuota neuletakkia vähän avatuilla napeilla. Aika monesti olen tätä ja vihreää samanlaista käyttänyt jo ilman neuletakkina käyttöä, kerran vihreää samalla tavalla avatuilla napeilla. Ja pidän tästäkin versiosta kovasti.

Asussa ei mitään uutta ole. Housut ja saappaat ovat tulleet jo useamman kerran tutuiksi joulukuusta lähtien ja vaikka neule on tammikuun ostos kapseliin, olen sitä ehtinyt käyttämään nyt kolmesti, käyttökerran kustannus on nyt 31,70 euroa. Neule aikaisemmin on ollut asuissa kokobeigessä kokonaisuudessa ja harmaiden pukuhousujen kanssa. Housut ovat viime kesältä. Niitä olen ehtinyt käyttämään 16 kertaa, käyttökulun ollessa nyt 2,50 euroa. Housut ovat olleet asuissa aikaisemmin kokovihreässä kokonaisuudessa, sinisen paidan,  vaalean neuleen,  mustan silkkipaidanharmaan kashmirpoolon ja vaaleanpunaisen silkkipaidan kanssa. Takin ja kenkien käyttökerroista ei ole mitään havaintoa. En ole tallettanut niitä, sillä tapaan käyttää ulkovaatteet reilusti yli 30 kertaa (lähempänä sitä 300 käyttökertaa ja useita vuosia).


Mitä pidätte ruskeasta näin kevätpuolella helmikuun lopussa?

Muoti Päivän tyyli

perusasujen perusasu

Farkkua, mustaa ja kermaa. Aika perusasu värien puolesta. Olen nyt niin innostunut kirkkaista väreistä, että tuntui todella tylsältä kiskoa musta takki tähän kokonaisuuteen. Ennemmin olisin nyt valinnut vaikka kirkkaan tomaatinpunaisen takin.

Vaikea sanoa vielä nyt noin kuukauden kaksi värikuumeesta kärsimisen jälkeen, että olisiko kirkkaampiin väreihin siirtymä kestävä ratkaisu vai hetken villitys. Mietin vielä siis hetken ennen mitään hankintoja ja toivon löytäväni kaipaamiani raikkaita sävyjä kirpputoreilta jos niihin päädyn.

Asusta housut on kolmatta kertaa käytössä, cpw on 35 euroa. Aikaisemmin yhdistin housut farkkupaidan ja sitä ennen ruskean neuleen kanssa. Neule on viime joulukuulle tehty hankinta ja olen ehtinyt sitä reilussa kahdessa kuussa käyttämään viidesti, cpw on 19 euroa. Neuleen olen yhdistellyt mustiin housuihin, vihreiden vakosamettijoggersien kanssa, lisäksi olen yhdistänyt sen harmaisiin ja ruskearuutuisiin housuihin. Takki on joulukuulta kirpparilta, mutta en muista monesti sitä olen nyt ehtinyt käyttämään. Muut asun palaset on vanhoja ja reilusti yli 30 kertaa käytettyjä.

Muoti Päivän tyyli Trendit