Hävikkikeitosta ja täydellisyyden tavoittelusta
Viikonloppuna selailin vegaaniblogeja ja mietin, mitä ihanaa laittaisin ruoaksi. Sitten avasin jääkaapin ja näin, mitä kaikkea sinne oli viikon varrella kertynyt: puolikas sipuli, tilkka kookosmaitoa, kaksi keitettyä perunaa, vähän couscousia, linssikastiketta juuri sellainen ärsyttävä määrä, ettei siitä riitä kokonaiselle aterialle… Kaikki arki-illoilta jääneitä ruoantähteitä, pieniin rasioihin pakattuna, vaarassa unohtua ja homehtua.
Suomalaisissa kotitalouksissa syntyy vuosittain noin 120–160 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä. Suuri osa siitä syntyy, koska emme laita ruokaa suunnitellusti emmekä käytä asioita loppuun. Ostamme tarvikkeet kokonaan uuteen ateriaan sen sijaan, että kokkaisimme siitä mitä kaapista jo löytyy, ja kokeilemme uusia reseptejä, joita varten täytyy hankkia muissa ruoissa hankalasti hyödynnettäviä aineksia. Ja sitten lappaamme ruokaa roskiin.
Sinä iltana syyllisyys ei antanut minun kokata mitään hienoa blogista bongaamaani ateriaa. Sen sijaan nakkasin melkein tähteet yhteen ja pyöräytin niistä hävikkikeiton.
Houkutus jättää jämät sikseen ja kokata jotain ihan muuta oli kuitenkin suuri. Olen miettinyt, että tämä houkutus ja tapamme tuottaa ruokahävikkiä saattaa liittyä yleisemmin täydellisyyden tavoitteluun, johon sukupolvemme tuntuu sairastuneen.
Haluamme, että asiat ovat mietittyjä, kauniita ja yhteensopivia. Ruoankin olisi hyvä olla kiinnostavaa ja trendikästä ja mieluiten myös maistua taivaalliselta. Suoritamme uusia reseptejä ja eksoottisia ainesosia, ja aterian täytyy näyttää hyvältä Instagramissa. Tähän kuvaan vähän epämääräisistä tähteistä tehty safka ei sovi.
Mutta mitä hittoa me sillä täydellisyydellä oikein teemme? Mahdotonta tavoitellessamme vain stressaannumme, oikea elämä ei koskaan täytä korkealle asetettuja kriteereitä, ja samalla ruoantähteet pilaantuvat kaappiin keittiössä. Kuka tässä skenaariossa voittaa?
Aivan, ei kukaan. Siksi suosittelenkin tällä viikolla heittämään täydellisyyden hiiteen ja kokkaamaan jotain jääkaapissa odottavista jämistä. Sosekeittoihin on helppo upottaa suunnilleen mitä tahansa — minä nakkasin kuvien keittoon kaikki jämät couscousia lukuun ottamatta. (Ja nyt kun asiaa mietin, niin todennäköisesti sekin olisi sopinut sekaan.) Jos et tykkää keitoista, tähteistä voi myös koota kivan tapas-aterian tai kasata ne kaikki pizzan päälle.
Oliko hävikkikeittoni täydellistä? No ei. Mutta ihan hyvää se kyllä oli — ja sehän riittää. Illan ateria valmistui vartissa, kurnivat vatsat tulivat täytetyiksi, eikä ruokahävikkiä syntynyt. Fuck täydellisyys, sanon minä. Syödään tähteitä eikä stressata elämästä.
*
Jos ruokahävikin minimoiminen kiinnostaa,lue myös nämä:
Vegaanikeittiössä: Ihana hävikkipizza
*
Eilen juurespihveihin jemmasin edelliseltä päivältä yli jääneet, vähän mössääntyneet keltajuuret ja kun kaurapuuroa tuli aamulla keitettyä liikaa, niin sekin päätyi samaan taikinaan. Hyvää oli ruoka sekä mieli. Melko täydellistä kuitenkin!
Kenties täydellisintä onkin siis pieni epätäydellisyys – niin ja se, ettei ruokahävikkiä synny. 🙂
Totta joka sana! Minusta myös tuntuu, että ruoan suhteen ollaan usein liian nirsoja. Aina ei tarvitse olla gourmeeta makuelämyksiä tuottavia ruokia! Sitä paitsi joskus jääkaapin perukoilla olevista aineksista voi syntyä joskus jotain yllättävän herkullistakin! 😊
Todellakin, ihan jees -ruoka on usein täysin paikallaan! En toki tarkoita, etteikö saisi pyrkiä syömään mahdollisimman maistuvasti, mutta jos vastatusten ovat hävikin vähentäminen ja herkullisuus, niin kyllä meikä mieluummin välttää sitä hävikkiä. Etenkin kun jämät syötyään voi seuraavana päivänä taas kokata just mitä haluaa.