Mitä et ostaisi käytettynä?

Syksyllä tein päätöksen: lopetan pikamuodin ostamisen. Päätös on pitänyt ongelmitta ja olen pärjännyt oikein vähällä rahallakin, sillä harvat tarvitsemani asiat olen ostanut käytettynä.

Viime aikoina vastaan on kuitenkin tullut kiinnostavaa rajanvetoa, esimerkiksi kun totesin tarvitsevani sekä uusia sukkia että urheilurintaliivit. Etenkin jälkimmäisten kohdalla vastuullisten merkkien tarjonta on valitettavan vähäistä, ja niinpä olenkin alkanut miettiä second handin puoleen kääntymistä. Jokin ajatuksessa on kuitenkin tuntunut vähän hankalalta, ja se onkin herättänyt kiinnostavan kysymyksen: onko asioita, joita en olisi valmis ostamaan käytettynä?

second hand -sukat
Second hand -sukat, hot or not?

Sukkien kohdalla pääsin helpolla: tein kuten usein ennenkin ja painelin SPR:n Konttiin. Olen ostanut sukkia Kontista todella usein, sillä valikoimasta löytyy säännöllisesti käyttämättömiä, edelleen pakkauksessaan olevia sukkia. Etenkin ohuiden nylonsukkien ja sukkahousujen kohdalla kirppisshoppailu tuntuu ainoalta fiksulta ratkaisulta, sillä viimeistään kolmannella käyttökerralla repeävien sukkien ostaminen uutena on silkkaa rahan ja luonnonvarojen haaskaamista. Mieleeni ei ole juolahtanutkaan, että haluaisin mieluummin ihkauusia sukkia marketista.

Jostain syystä rintaliivit tuntuvat kuitenkin eri asialta. Mitään järjellistä syytä tähän ei varsinaisesti ole — olenhan ostanut kirpparilta bikiniyläosiakin, eivätkä ne varsinaisesti eroa urheilurintaliiveistä. Kontissa sukkaostoksillakin näin monia täysin käyttämättömän näköisiä urheilurintsikoita, ja osassa oli vielä hintalaputkin kiinni. Miksi en siis ole jo kirpparin sovituskopissa liiveineni?

Kirpputoreilla oli aikoinaan maine likaisina paikkoina. Monet ajattelivat niiden olevan haisevia ja inhottavia, ja valitettavasti stigma siirtyi myös kirppisvaatteisiin pukeutuviin ihmisiin. Käytetyn hankkiminenhan yhdistyi myös vähävaraisuuteen, ja vähävaraisuus on pitkään yhdistetty likaisuuteen, piti se paikkansa tai ei.

Tätä nykyä suurin osa meistä ei kuitenkaan taida enää ajatella, että second hand olisi jotenkin ällöttävää. Suuri osa kirppiksistä on hyvin siistejä paikkoja, ja esimerkiksi Kontissa tekstiilit höyrytetään ennen myyntiä. Siitä huolimatta huomaan, että jonkinlainen raja on yhä olemassa. Monet turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten vaikkapa pyöräilykypärät, suositellaan usein ostamaan uutena, ja ihan ymmärrettävistä syistä. Mutta miksi minä vaikeilen käytettyjen rintaliivien ostamista, ja miksi esimerkiksi eräs ystäväni kauhisteli kierrätyssukkiani?

Olisi suuri houkutus kuitata asia hygieniasyillä, mutta sekään ei olisi täysin aukoton perustelu. Olisihan minun täysin mahdollista pestä kirppisvaatteet kuumalla pesuohjelmalla. Lisäksi olen muun muassa ottanut vastaan perheenjäseniltä ja ystäviltä saatuja vanhoja alusvaatteita. Aiheesta käytiin itse asiassa jokin aika sitten kiinnostavaa keskustelua Instagramissa Pallon kokoinen elämä -tilillä, ja keskustelussa monet totesivat voivansa ostaa käytettyjä alusvaatteita lapsille, mutta eivät itselleen. Rajanveto on siis monella tavalla hyvin mielivaltaista ja enimmäkseen korviemme välissä.

Sama pätee oikeastaan myös niihin ostamiini sukkiin. Olen ostanut kierrätyssukkia, mutta aina sellaisia, jotka ovat yhä paketissaan. Mutta miksi en yhtä hyvin voisi ostaa paketista poistettujakin? En keksi siihen yhtään varsinaista syytä. Vaatteiden vastuullisuus ja second hand ovat aiheita, joista kirjoitamme paljon, mutta tässä on selkeästi hyvä lisäpohdinnan paikka itse kullekin.

Taitaapa olla niin, että lähden tästä pian kirppiskierroksella urheilurintaliivit mielessä, tai kenties teen täsmäiskun Toriin. Pikamuotia en enää tahdo, se on täysin selkeää. Ja jos en kerran löydä eettisiltä merkeiltä sopivia ratkaisuja, miksi en kääntyisi käytetyn puoleen? Jo olemassa olevat vaatteet ovat kuitenkin se kaikkein vastuullisin valinta.

Nyt kiinnostaisikin tietää: Onko jotain, mitä sinä et ostaisi käytettynä?

Lue myös nämä:

Viikko second handia

Parhaat Tori-löydöt — ja näin teet niitä itse

Näin teet parempia second hand -ostoksia

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

muoti vastuullisuus kirppisloydot paivan-tyyli
Kommentit (8)
  1. Vastaako nää sun vastuullisuuskriteereihin? https://www.weekendbee.com/collections/womens-bras

    Ite en osta käytettynä alusvaatteita. Tuntuvat liian henkilökohtasilta.

    1. Olenkin itse asiassa vilkuillut Weekendbeen valikoimaa aina välillä, ja veikkaan, että vastuullisuusaspekti on noissa ihan ok. Oma ongelmani näiden kanssa on enemmänkin se, että suurin osa malleista ei näytä tarjoavan kovin hyvää tukea isorintaisille ihmisille. Ja jos joku potentiaalinen malli olisikin saatavilla, niin kokemus on valitettavasti opettanut, ettei urheiluliivejä kannata ostaa ilman että niitä pääsee kokeilemaan. Tämä onkin sitten valitettavasti rajannut tosi suuren määrän vastuullisia toimijoita pois mahdollisten listalta, mikä on tosi harmi.

  2. Tosi mielenkiintoinen aihe! En ole koskaan ostanut alusvaatteita kirppikseltä, kun ne juurikin jotenkin pään sisässä muuttuvat ’likaisiksi’ tai ’epähygieenisiksi’, vaikka tottakai ne pesisi kotona, niin kuin kaikki muutkin käytettynä/uutena ostetut vaatekappaleetkin! Nyt kun asiaa miettii, niin tavallaanhan vielä hintalappu kiinni roikkuva alusvaate on ’puhtaampi’ kuin vaikkapa usein käytetty pusero.

    https://astuharhaan.wordpress.com/

    1. > Nyt kun asiaa miettii, niin tavallaanhan vielä hintalappu kiinni roikkuva alusvaate on ’puhtaampi’ kuin
      > vaikkapa usein käytetty pusero.

      Erittäin hyvin muotoiltu tuo pään sisässä tapahtuva muuttuminen, sillä just niinhän siinä käy! Vaikka oikeasti kerran kokeiltu nimenomaan on ”puhtaampi”. Nämä on kyllä jänniä juttuja. Kaikkien ei tietenkään tarvitse ostaa alkkareitaan käytettynä, mutta olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että meidän kaikkien olisi hyvä olla tietoisia näistä tällaisista ajatusharhoista.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *