5 helppoa tapaa säästää sähköä kotona

Tällä viikolla vietetään energiansäästöviikkoa, ja niinpä sen tiimoilta on hyvä hetki pohtia energiankulutusta kotona. Kyseessä ei ole maailman mediaseksikkäin aihe, mutta siihen kannattaa paneutua, sillä energiankulutus muodostaa suuren osan hiilijalanjäljestämme. Samanaikaisesti sähkön säästäminen kotona on pienillä kikoilla varsin helppoa, ja energiankulutusta pienentämällä säästämme sekä rahaa että ympäristöä. Kuten niin moni asia ekologisemmassa elämäntavassa, tämäkin on siis täysi win-win-tilanne.

Ajatus energiankulutuksen pohtimisesta voi tuntua monimutkaiselta, mutta monet positiivisia tuloksia tuottavat teot ovat oikeasti hyvin pieniä ja yksinkertaisia. Jos sähkön säästäminen kotona siis lainkaan kiinnostaa, näin energiansäästöviikon kunniaksi kannattaa ottaa aimo harppaus oikeaan suuntaan vaikka näillä viidellä helpolla muutoksella:

tapoja säästää energiaa kotonatapoja säästää sähköä kotona1. Valaise led-lampuilla

Ledit säästävät valtavasti sähköä vanhoihin hehkulamppuihin verrattuna: esimerkiksi neljän watin led-lamppu tuottaa saman määrän valoa kuin 25 watin hehkulamppu. Ja vaikka energiansäästölamppujen nimi hämääkin kuvittelemaan niiden olevan kaikkein ekologisin ratkaisu, ledit itse asiassa peittoavat myös energiansäästölamput niin tehokkuudessa kuin pitkäikäisyydessäkin.

Energiansäästölamput myös sisältävät elohopeaa, ja lämpimän energiansäästölampun rikkoutuessa suositellaan, että huonetta tuulettaa puolen tunnin ajan ennen sinne palaamista. Kyseessä ei siis ole mikään terveystuote. Ledeissä ei ole tätäkään ongelmaa. Ja koska niitä voi hankkia mistä tahansa lähikaupasta, tätä asiaa on turha lykätä enää enempää. Kannustammekin siis kaikkia tekemään lamppuinventaarion ja vaihtamaan kämpän lamput ledeihin jo vaikka tänä viikonloppuna!

2. Vaihda kylppäriin vettä säästävä suihkupää

Moni ei tule ajatelleeksi, että käyttövetemme lämpenee sähköllä. Niinpä lämmintä vettä säästämällä säästää automaattisesti myös energiaa. Eikä kyse ole ihan pienistä määristä — Motivan tutkimuksen mukaan vedenkulutuksesta noin 45 prosenttia kuluu peseytymiseen. Niinpä sillä, minkä verran lämmintä vettä peseytymiseen käytämme, on todellakin väliä.

Helpoin tapa säästää energiaa tällä osa-alueella onkin ostaa vettä säästävä suihkupää. Niitä saa muutamalla kympillä, ja ne käyttävät mallista riippuen 3–10 litraa vähemmän vettä minuutissa kuin tavalliset suihkut. Suomessa, jossa vedenpaineen kanssa ei yleensä ole ongelmia, vedensäästö ei myöskään millään tavalla vähennä suihkunautintoa. Ei siis tarvitse pelätä, että joutuu peseytymään pienen vesilirun alla.

Ja jos oikein innostut, hanki samalla rautakauppareissulla myös hanoihin uudet vakiovirtausventtiilit! Hyviä vinkkejä tähän asiaan, sekä muutenkin vedenkulutuksen vähentämiseen, löytyy tästä Minimalismin ilo -blogin postauksesta.

3. Hanki jatkojohtoja, joissa on katkaisin

Suurin osa meistä lienee jo oppinut siihen, että sammutamme valot lähtiessämme huoneesta. Se on järkevää — ja yhtä lailla järkevää on varmistaa, että myös elektroniset laitteet on sammutettu. Kun elektroninen laite on kiinni pistokkeessa, se yleisesti ottaen kuluttaa sähköä. Ja ottaen huomioon, kuinka paljon elektronisia vempeleitä meistä suurimmalla osalla nykyään on, katkaisimella varustetut jatkojohdot ovat järkevä hankinta.

Jatkojohtoja kannattaa sijoitella erityisesti sellaisiin paikkoihin, joissa on paljon kaikenlaisia johtoja ja laitteita (esim. työpöydän tai tv:n lähelle). Silloin laitteet saa pois päältä yhdellä napsautuksella aina silloin kun niitä ei käytetä. Uudeen tapaan oppiminen vie parin päivää, mutta sen jälkeen siitä tulee yhtä automaattista kuin valojen sammuttamisesta.

4. Laske kodin lämpötilaa

Ympäristöministeriön mukaan asuntojen lämmitys on suurin suomalaisten hiilijalanjälkeen vaikuttava tekijä. Niinpä yksinkertaisin tapa säästää lämmitykseen kuluvaa energiaa on laskea kodin sisälämpötilaa. Minkäänlaisia välineitä ei tarvita ja hankintoja ei ole pakko tehdä — eli paljon tätä helpommalla ei voi päästä!

Lämpötilan muokkaaminen ei myöskään tarkoita, että olisi pakko kärvistellä pakkasessa, vaan jo pienellä muutoksella on suuri vaikutus: kodin lämpötilan laskeminen yhdellä asteella tuottaa jopa viiden prosentin säästön lämmityskustannuksissa. Suurinta säästöä saadaan talvella, jolloin ulko- ja sisätilojen välinen lämpötila on suurimmillaan. Jos ajatus arveluttaa, kannattaa kokeilla lämpötilan säätämistä ensin makuuhuoneessa, sillä suurin osa meistä nukkuu viileässä lämpötilassa paremmin. Tämä kikka saattaa siis osoittautua kaikin puolin positiiviseksi muutokseksi.

5. Vaihda uusiutuvaan energiaan

Ennen kaikkea sillä, millaista sähköä käytämme, on suuri vaikutus. Environmental Research Lettersin mukaan ekologiseen sähköön vaihtamalla voimme pienentää hiilidioksidipäästöjämme vuosittain noin 1,5 tuhannella kilolla. Uusiutuva energia on, luonnollisesti, uusiutumattomiin luonnonvaroihin pohjautuvaa sähköä ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Lisäksi uusiutuvaa energiaa käyttämällä myös tuemme omalta osaltamme ekologisemman sähkön tuottamista.

Meillä kotona on käytössä EKOenergia-merkitty Ekosähkö, joka valitsimme siksi, että EKOenergia on Suomen luonnonsuojeluliiton perustama ympäristömerkki. Merkki takaa, että omaa sähkönkäyttöä vastaava määrä energiaa tuotetaan varmasti Suomessa ja uusiutuvilla energialähteillä. Nyt sähkömme on siis suomalaisella tuulivoimalla tuotettua. Lisäksi sähkösopimuksen vaihtaminen oli äärettömän helppoa (tiedän, että näin sanotaan aina, mutta en täysin uskonut sitä aiemmin), ja siihen meni kokonaisuudessaan alle viisi minuuttia. Jos siis aiot tehdä energiansäästöviikon kunniaksi yhden ekoteon, pohdi, voisiko se olla uusiutuvaan energiaan siirtyminen.

 

Millaisin tavoin te säästätte energiaa kotona?

 

 

Lue myös nämä:

10 konkreettista keinoa, joilla ruokahävikin vähentäminen onnistuu

250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman

 

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Koti Vastuullisuus Ostokset

Viisi vinkkiä ostohimon taltuttamiseksi

Olen jo vuosia pyrkinyt viemään kuluttamistani jatkuvasti vastuullisempaan suuntaan, mutta yhdellä osa-alueella minulla on silti vielä paljon parannettavaa: ostan uusia vaatteita enemmän kuin tarvitsisin.

Olen ollut vaatteista ja estetiikasta kiinnostunut jo lapsesta asti, ja saan niistä paljon iloa. Vaatteista pitämisessä ei ole mitään pahaa, mutta se ei saisi johtaa siihen, että parin vuoden välein kaapista löytyy Ikea-kassillisen verran myytävää kirpputorille. En ole vaatehulluudestani erityisen ylpeä, mutta mielestäni itseltä on tärkeää vaatia samaa rehellisyyttä kuin vaatteet valmistavilta brändeiltä.

Shoppailuhimo ei kuitenkaan ole mikään luonnonvoima, jota vastaan on turha taistella. Siihen kuin niin moneen muuhunkin asiaan voi puuttua määrätietoisella asennemuutoksella. Tässä viisi vinkkiä, jotka itse olen havainnut tehokkaiksi ostohimon yllättäessä!

Tunnista, mistä ostamisen tarve syntyy

Minulla tulee usein tarve ostaa jotain, kun olen tylsistynyt, epävarma tai stressaantunut. Ostaminen tai uudesta hankinnasta haaveilu tuo hetkellisesti hyvän fiiliksen, joka on kuitenkin tutkitusti lyhytaikainen. Ostoksen tuomaan hetken hurmaan voi myös jäädä koukkuun. Usein ostohimo syntyy muusta kuin todellisesta tarpeesta. Yritän nykyään olla palkitsematta itseäni ostamalla jotain. Ennemmin menen vaikka syömään ravintolaan.

Kirjaa ylös sekä vaatehaaveet että ostokset

Olen viime vuodesta asti kirjannut ylös kaikki ostamani vaatteet. Lisäksi pidän kännykässä listaa asioista, jotka haluaisin ostaa. Ostosten ylös kirjaaminen auttaa usein huomaamaan, että kuluttaa enemmän kuin luulee. Toivelista puolestaan auttaa huomaamaan, miten hetkellisiä erilaiset vaatehaaveet ovat.

Osta vain täydellistä – vaikka se olisikin liian kallista

Usein huomaan ostaneeni ihan kivan korvikkeen tavaralle, jonka olisin oikeasti halunnut, mutta joka ostohetkellä tuntui liian kalliilta. Kannattaa kuitenkin ennemmin säästää täydelliseen talvitakkiin, kuin ostaa sellainen, joka tuntuu ihan hyvältä. Hyvää kannattaa odottaa ja sen eteen nähdä vaivaa, aina. Sitä paitsi, kun yhteen hankintaan panostaa, on varaa ostaa vähemmän ihan kivoja tavaroita nurkkiin pyörimään.

Tylsä ja klassinen = hyvä

Ainakin oma makuni on viime vuosina muuttunut. Yksinkertainen tyyli on aivan hyvä ja parhaita vaatehankintoja ovat toimivat perusvaatteet. Tulin tähän lopputulokseen huomattuani, että vaatekaappini käytetyimpiä vaatteita olivat hillityt kauluspaidat, yksiväriset housut, neutraalin väriset neuleet ja mustat peruskengät. Suosin nykyään vaatteita, joita käyttäisin 50-vuotiaanakin. Trendikästä? Ei. Tyylikästä? Toivottavasti!

Huolla itsellesi uusi vaatekaappi

Vaatteiden huoltaminen sitouttaa meidät siihen, mitä vaatekaapissamme on jo. Huonosti istuvia vaatteita voi myös korjauttaa sopivammiksi. Viikoittainen (tai kuukausittainen!) vaatteiden korjaus- ja huoltosessio on auttanut arvostamaan viikosta ja vuodesta toiseen hyvin palvelevia perusvaatteita sekä huomaamaan, että kuluminen voi olla myös kaunista.

Tämän listan ylös kirjaaminen on myös hyvä muistutus itselleni, sillä viime aikoina huomaan taas viettäneeni vähän turhan paljon aikaa erilaisilla nettikirppiksillä löytöjä metsästäen. Ehkä on olemassa jotain ostoshimosta kärsivien vertaistukiryhmiä? Jaa omat ajatuksesi kommenttiboksissa!

Millä tavoin te olette onnistuneet vähentämään kuluttamista?

Muoti Vastuullisuus