Tuntuuko jo siltä, että koko Netflix on katsottu läpi, ehkä HBO:kin? Kun kahdeksaan viikkoon ei ole päässyt harrastuksiin ja aivan kaikki menot on peruttu, se ei ole ihme. Onneksi meillä on Yle Areena.

Tunnustan, että olen toisinaan unohtaa Areenan. Viikonloppuna eksyin kuitenkin selaamaan katsottavissa olevia dokumentteja ja riemastuin: täällähän on vaikka mitä! Siispä siltä varalta, että joku muukin unohtaa tämän tuhottomasti laadukasta sisältöä sisältävän ilmaisen palvelun, listasin sieltä viisi kiinnostavaa, vastuullisuutta käsittelevää dokumenttia, joihin kannattaa tutustua.

Ulkolinja: Verikännykät

Reetta kirjoitti pari viikkoa sitten kännyköihin liittyvistä ihmisoikeus- ja ympäristöongelmista. Jos et vielä ollut vakuuttunut siitä, että meidän pitäisi a) harkita todella vakavasti ennen kuin uusimme puhelimemme, ja b) hankkia ainoastaan second hand -puhelimia, tämän dokkarin nähtyäsi todellakin olet. Tanskalaisen Frank Poulsenin matka Kongossa näyttää vaikuttavalla tavalla, miten valtavan dramaattiset seuraukset kännyköiden tuotantoketjun eri vaiheilla on — ja miten äärettömän haluttomia näihin ongelmiin ollaan puuttumaan. Dokkarin nimi tuntuu aluksi ylidramaattiselta, mutta siinä vaiheessa kun lopputekstit pyörivät, sen ymmärtää täysin.

Ulkolinja: Voittoa vedellä

Suomessa tuppaa välillä unohtumaan, että puhdas juomavesi ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Ilmastokriisi vaikuttaa hyvin radikaalilla tavalla maapallon vesiin — ja sitä myötä meihin kaikkiin. Arvioiden mukaan vuonna 2050 jo neljäsosa ihmisistä asuu maassa, jossa kärsitään vesipulasta. Tämä on ihan kamala ajatus. Dokkari avaa veden tulevaisuutta ja näyttää erityisen ikävällä tavalla sen, miten pula mistä tahansa — ja aivan erityisesti veden kaltaisista elämän edellytyksistä — luo epätoivoiset markkinat, joilla liikkuu suuria rahoja ja joista hyötymistä monet rahamiehet innokkaina odottavavat. Varoitus: tämä dokkari aiheuttaa todella akuuttia kapitalismivihaa.

Jäte

Jäte on yllättävän runollinen dokumenttielokuva siitä miten asiat muuttuvat jätteeksi — ja miten toisinaan jätteet voivat taas saada uuden arvon. Raha hyperinflaatiosta kärsivässä Zimbabwessa, pakolaisten merenylityksistä kertovat veneet ja pelastusliivit Lampedusan saarella… Erityisesti Ghanassa tapahtuvaa elektroniikkaromun käsittelyä ja arvometallien keräämistä kännyköistä kuvaava osio pysäytti, luultavasti Verikännyköiden takia. Dokumentti koostuu kuudesta noin kymmenminuuttisesta pätkästä, joten sen voi katsoa vaikka osissa, jos aika on kortilla. Ja huom! Dokkari on katsottavissa Areenassa enää vain kahdeksan päivää.

*

Seuraavat dokkarit ovat minulla vielä katsomatta, mutta kuulemani mukaan ehdottomasti tutustumisen arvoisia molemmat. Odotan pääseväni vielä tällä viikolla viettämään aikaa näiden parissa:

Unelmien maatila

Yhdysvaltalainen pariskunta haaveilee paluusta luontoon. Maalle muuttaessa unelmat kuitenkin kohtaavat todellisuuden, eikä kaikki ilmeisesti suju ihan niin kuin Strömsössä. Maaseutuasumisesta haaveilevana kaupunkilaisena tämä kiinnostaa! Dokkaria on moitittu tietystä kritiikittömyydestä ja ikävien asioiden välttelystä, mutta ehkäpä toisinaan on ihan ok myös vain inspiroitua ihastuttavasta ajatuksesta ja ympäristöstä — etenkin sen jälkeen kun on katsonut nuo Ulkolinjan raastavat dokkarit.

Omavaraiset

Riikka Kaihovaaran omavaraisia tai omavaraisuuteen pyrkiviä ihmisiä kuvaavasta dokkarisarjasta on puhuttu paljon, enkä millään malttaisi odottaa, että ehdin syventyä tähän oikein kunnolla. Erityisesti kiinnostaa sarjan kolmas jakso, ihan vain jo sen nimen takia: Peseytyminen on kermaperseille. Tästä luulisi irtoavan ajattelun aihetta!

*

Näiden poimintojen lisäksi Yle Areenasta löytyy vielä vaikka kuinka monta muutakin kiinnostavaa pätkää. Irtisano siis moneen kertaan loppuunkalutut suorapalvelut ja klikkaa itsesi Areenan dokkarit-sivulle! Tarjolla olevien leffojen parissa viettäisi helposti vaikka vielä toisetkin kahdeksan viikkoa.

Kaipaatko lisää telkkuvinkkejä? Lue myös nämä:

Parempaa katsottavaa arki-iltoihin

Verta, hikeä ja t-paitoja

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Mikä on se “normaali”, johon haluamme palata kun koronavirus viimein hellittää?

Mietin tätä kysymystä tällä viikolla, kun törmäsin internetissä paljon tykättyyn esseeseen, jonka kirjoittaja varoitti yhdysvaltalaisia koronavirusta välttämättä seuraavasta kulutusjuhlasta – tai ainakin siihen kannustamisesta. Miljardeja dollareita ohjataan jälleen markkinointiin, jonka tarkoituksena on uskotella meille, että turvallisuuden ja hallinnan tunne löytyy, kuten se on aina ennenkin löytynyt, kuluttamisesta.

Nyt, kun virus itsessään ei enää ole uutinen, medialla on aikaa esimerkiksi pyytää eri alojen asiantuntijoita esittämään näkemyksiään koronan jälkeisestä maailmasta. On arvioitu, että massaturismi on ohi ja valvonta lisääntyy. Toisaalla elätellään toiveita paremmasta maailmasta, jossa viruksen toivotaan kirittävän toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. The Guardian nimitti viruksen jälkeistä maailmaa “uudeksi maailmanjärjestykseksi”.

Oona listasi aikaisemmassa jutussaan hyviä asioita, jotka virus on tuonut mukanaan. Monien näistä asioista toivoisin itsekin jatkuvan tämän jälkeenkin. Olen lentänyt vähemmän, kuluttanut vähemmän ja liikkunut enemmän luonnossa. Monia asioita, joita kuvittelin kaipaavani, en ole aktiivisesti kaivannut.

Silti olen pohtinut, onko kaipuumme “normaaliin” niin kova, että iso osa näistä muutoksista on vain hetkellisiä? Olemmeko todella valmiita jatkamaan samalla tarmolla esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa? Kun monelta on mennyt työpaikka tai terveys, olemmeko valmiita tekemään lisää uhrauksia maapallon pelastamiseksi?

Moni on huomannut koronan aiheuttaman pysähtymisen positiiviset vaikutukset ympäristöön. Monissa kaupungeissa ilma on puhtaampaa hengittää. Paikallisesti päästöt ovat vähentyneet jopa 40 prosenttia. Yhtäkkiä olemme hetkellisesti voineet kokea, miltä maailma näyttäisi ilman fossiilisia polttoaineita.

Ilmastonmuutoksen torjunta on tietysti yksilöiden tekoja, mutta ennen kaikkea politiikkaa. Menneissä talouskriiseissä ilmastokysymyksillä on politiikassa usein ollut tapana jäädä talouspuheen jalkoihin. Talouskasvua on tuettava hinnalla millä hyvänsä. Tämä näkyy jo Yhdysvalloissa, jossa öljyn hinnan dramaattinen putoaminen on saanut hallinnon löysäämään sääntelyä. Pysähtymisellä voi olla myös yllättäviä vaikutuksia. Vaikka Euroopassa luonto nyt pärjääkin paremmin, etenkin köyhemmissä maissa luonnonsuojelu kustannetaan matkailutuloilla. Entä nyt, kun matkailu on loppunut?

Pandemia on opettanut, mitä käy, kun emme kuuntele asiantuntijoiden varoituksia. Lihan tehotuotanto, antibioottiresistenssi ja villieläinten salametsästys tarkoittavat sitä, että eläimistä ihmisiin siirtyvät sairaudet eivät ole katoamassa mihinkään. Uusista tartuntataudeista 75 prosenttia tulee eläimistä. Ilmansaasteet heikentävät vastustuskykyämme näille sairauksille.

Nyt, kun vielä hetken nautimme puhtaasta ilmasta ja hetken hengähdystauon saaneesta luonnosta, on hyvä muistaa, että ympäristön kannalta tärkeintä on se, mitä tapahtuu koronan jälkeen. Se on varmaa, että sekä politiikassa että yritysmaailmassa monet haluavat, että palaamme normaaliin sellaisena kuin sen tunsimme ennen virusta. Jos poliittinen paine toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei materialisoidu koronan jälkeen, viruksen vaikutukset jäävät laihoiksi. Politiikkaan voi kuitenkin vaikuttaa kuka tahansa meistä. Omalle lukulistalleni menevätkin Oonan suosittelemat Me olemme ilmasto – ja 250 ilmastotekoa -kirjat.

Nyt jos koskaan meillä on tuhannen taalan paikka vaikuttaa kehityksen suuntaan. Huomasimmehan jo, että yhteiskunnan totaalisesta pysähtymisestäkin selvitään.

*

FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM