Aina toisinaan tulee vastaan kirja, joka vie mukanaan niin, että sen lukee lähes yhdeltä istumalta. Ruotsalaisen Lina Gustafssonin kirja Eläinlääkärinä teurastamossa on juuri tällainen teos.

Olin ensin ajatellut, etten välttämättä tarttuisi kirjaan, sillä ajattelin kyllä tietäväni lihatuotannon ongelmista. Jossakin takaraivossa uinuva tieto on kuitenkin hyvin eri asia kuin silminnäkijän raportti ns. pääkallopaikalta: päivittäisestä työstä siellä, missä lukemattomat eläimet kohtaavat loppunsa ja aloittavat matkan, jonka lopussa ne ovat muuttuneet elävistä olennoista vakuumipakatuiksi lihakimpaleiksi.

Miksikö tästä pitäisi sitten välittää ja kirja lukea? Siksi, että Suomessakin teurastetaan vuosittain yli 82 miljoonaa eläintä. (Ja tämä on Ruokaviraston virallinen luku.) Meitä kaikkia pitäisi kiinnostaa, millainen näiden eläinten elämänkulku on — ja millaisella tavalla niiden elämä päättyy.

Lina Gustafsson on eläinlääkäri, kasvissyöjä ja eläinystävä, joka pestautui elintarvikeviraston tarkastuseläinlääkäriksi, koska tahtoi vaikuttaa osaltaan siihen, miten teuraseläimiä niiden viimeisinä päivinä kohdellaan. Eläinlääkärinä teurastamossa etenee Gustafssonin päiväkirjana, joka alkaa hänen ensimmäisestä työpäivästään ja jatkuu siitä kolmen kuukauden ajan, aina siihen asti, kunnes hän ei kestä työtä enää.

Gustafssonin merkinnöissä teurastamon arki avautuu tavalla, jonka seuraaminen on paikoin todella ahdistavaa. Mitä pidempään Gustafsson teurastamolla työskentelee, sitä selvemmin hän huomaa, kuinka vaikea minkäänlaisia parannuksia on saada aikaiseksi. Ja jos muutosta tapahtuukin, se on yleensä vain kosmeettista. Kun työntekijöiltä viedään sähköpiiskat, lyövät nämä eläimiä eri välineillä. Eläinlääkäri voi huomauttaa kovakouraisesta kohtelusta, mutta kun silmä välttää, sama meininki jatkuu.

Teurastamo on tehdas, jossa ei juuri jäädä pohtimaan yksilön hyvinvointia: kiire on jatkuvaa ja tehokkuus tärkeintä. Kun sikoja teurastetaan tuhansia päivässä, eläimen voinnilla on väliä vain sen verran kuin vaaditaan, jotta ruhoa ei tarvitse hylätä vaan lihat saa yhä myydä eteenpäin.

Kirja näyttää hyvin selvästi sen, kuinka vaikeaa — tai oikeastaan mahdotonta — on muuttaa läpimätää systeemiä sisältäpäin. Kuinka paljon loppujen lopuksi hyödyttää, jos eläimiä lyödään hieman vähemmän tai ne saavat ahtaaseen karsinaansa vähän enemmän ruokaa, jos niiden kohtalo on kuitenkin pian tuskallinen tukehtumiskuolema hiilidioksidikuilussa? Armoa saavat ainoastaan pahoin loukkaantuneet siat, ja teurastamossa armo tarkoittaa pulttipistoolia päähän heti ovella.

Miltä tuntuukaan kohdata elämästään kamppailevan katse. Tietää, että me, juuri me, suljimme kaasukammion oven.

Vaikka aihe on raskas ja teksti ahdisti paikoitellen paljonkin, Eläinlääkärinä teurastamossa on kuitenkin selkeä ja nopealukuinen kirja. Gustafsson esittelee asiat sellaisinaan, paasaamatta. Tekstin ei tarvitse julistaa, ei raivota sylki suusta roiskuen. Sisältö puhuu puolestaan.

Pohjoismaissa on tapana ajatella, että meidän lihateollisuutemme on maailman eettisintä, ja voihan se ollakin. Gustafssonin kirja kuitenkin näyttää hyvin selkeällä tavalla, millaista tämän niin sanotusti eettisen lihantuotannon todellisuus on. Lukija ei pääse helpolla, sillä monet kirjassa kuvailtavista käytännöistä ovat yleisiä myös Suomessa (kuten selviää esimerkiksi tästä artikkelista). Kirjan tapahtumat eivät tapahdu jossakin kaukana, jossakin muualla, vaan täällä ja juuri nyt.

Kirjan luettuaan voikin sitten miettiä: millaisen lopun kokivat Suomessa viime vuonna teurastetut 79 miljoonaa broileria, 1,8 miljoonaa lihasikaa, 900 000 kalkkunaa, 500 000 broileriemoa, 270 000 nautaa, 62 000 lammasta, 33 500 emakkoa,18 000 sorsaa, 4 600 hanhea, 4 200 kanaa, 2 000 ankkaa, 1 100 hevosta ja 850 vuohta?

Lina Gustafsson: Eläinlääkärinä teurastamossa

Suomentanut Tarja Lipponen

Johnny Kniga 2020

248 s.

Jos kaipaat lukuvinkkejä, tsekkaa myös nämä:

Me olemme ilmasto

250 ilmastotekoa

Korjaa kauniiksi — käsikirja kodin vaatehuoltoon

*

INSTAGRAM / BLOGLOVIN