Me muutetaan!

river-2965907_1280.jpg

 

Muutimme viime kesänä Turkuun töiden vuoksi. Jo muuttaessa tiesimme, että kyseessä olisi vain vuoden keikka, jonka jälkeen miettisimme uudestaan jäämmekö asumaan Turkuun ja työskentelemään sieltä käsin vai palaammeko Helsinkiin tai muutammeko kenties jonnekin ihan muualle. Mieheni oli asunut Turussa aiemminkin, mutta minulle ja pojille tämä oli ihan uutta. Turku on ollut meille hyvä – työ on palkitsevaa ja työkaverit ihania, jokiranta on uskomattoman kaunis ja täällä on hyviä ravintoloita, suuri leikkipuisto kuopuksen leikeille, mahtava tori ja kirjasto on ihan kodin lähellä jne. Lasten harrastukset pääsivät jatkumaan musiikkiopistolla ja tanssikoululla siitä mihin Helsingissä jäätiin. Kuopus on viihtynyt hyvin uudessa päiväkodissa, ryhmästä löytyi kavereita ja hoitotädeistä on tullut läheisiä.

Sitten on se vastapuoli, jossa mies on illat ja lauantait töissä (kuten aina) ja minä olen yksin lasten kanssa kotona. Olen nähnyt läheisiä ystäviäni varmaankin vain yhden käden sormilla laskettavat kerrat koko vuoden aikana. He asuvat Helsingissä ja ovat kiinni omassa kiireessään (useat samalla kuusi päivää viikossa tahdilla) ja me täällä omassamme. Turussa ei myöskään ole sukulaisia lähistöllä. Etenkin syksyllä yksinäisyys tuntui jopa fyysisenä kipuna. Koin niin kovaa koti-ikävää, etten ennen ole moista tuntenut. Esikoinen kaipaa Helsinkiä ja vanhoja kavereitaan niin kipeästi kuin esiteini vaan voi kaivata. Päätimmekin miehen kanssa, että palaamme taas kesällä asumaan Helsinkiin meidän kaikkien hyvinvoinnin vuoksi, vaikka työt meitä aikuisia kuljettavatkin ympäriinsä jatkossakin. Helsinkiin on helppo palata, sillä laitoimme kuopuksen päiväkodin ja esikoisen musiikkiopiston varmuuden vuoksi vain välivuodelle odottamaan muuttaessamme Turkuun. Kodistamme me kuitenkin luovuimme.

Edessä onkin muutto ihan ensin vanhempieni luo ja siitä mieheni isän omistamaan pieneen kaupunkiasuntoon. Omaisuutemme kuljetamme vanhempieni autotalliin varastoon ja kaupunkiasunnosta käsin lähdemme sitten etsimään omaa asuntoa. Edessä on kuitenkin 2-5 kuukauden elämä matkalaukuista käsin, vaikka toki meillä on molemmissa osoitteissa oikein hyvät oltavat ja kaikki tarvittava ihan ilman niitä omia tavaroitakin. Lähestyvä muutto kannustaa taas kaiken turhan omaisuuden karsimiseen. Olemme jo sopineet miehen kanssa tietyistä huonekaluista luopumisesta ja meidän kaikkien vaatekaapit odottavat kriittistä läpikäymistä. Kaikki mukana muutettava saa ihan erilaisen painoarvon, kun osoitteiden välissä on muutaman kuukauden säilytys.

Monet asiat ovat itsestäänselvyytenä mukana muutossa. Ne ovat huonekaluja ja tavaroita, joista todella pidämme ja joiden kanssa haluamme elää. Sitten on ne tavarat joiden kohdalla alkaa harkita, voisiko vähemmälläkin pärjätä tai pohtimaan sitä tulenko kaipaamaan tätä ”evakossa” vietettävien kuukausien aikana. Kesä ja alkusyksy toimivat meille minimalistisena haasteena, joiden aikana luovumme hetkellisesti leijonan osasta omaisuuttamme (vaikka eihän se omaisuus mihinkään katoa, vaan seisoo vain varastossa). Jään jännityksellä jo odottamaan niitä tunteita, joita tulen kokemaan, kun muutaman kuukauden ”irtolaisena” pyörimisen jälkeen pääsen purkamaan muuttolaatikoita taas omaan kotiin. Tuskastunto tavarapaljouteen vai huokailenko onnesta kaivaessani esiin tuttuja esineitä?

Minulle jää Turusta paljon mukavia muistoja (ja niitä ehtii vielä ennen kesää tulla monia lisää!) ja tulen varmasti kaipaamaan monia ollessani taas Helsingissä. Toivon, että yhteys Turkuun pysyy vahvana jatkossakin. Toisaalta paluu Helsinkiin, vaikka ilman tietoa tulevasta kotiosoitteestakin, tuntuu paluulta kotiin. Ehkä minun täytyi muuttaa pois, jotta ymmärtäisin miten paljon rakastan Helsingin tuttuja katuja, puistoja ja rantoja.

 

 

Kuva kauniista Aurajoesta ja tuttuakin tutummasta näkymästä työmatkani varrelta löytyi Pixabaysta.

Kommentit (4)
  1. Siis tän on pakko olla joku kohtalo! Oon fiilistelly jo pidempään sun kommentteja muissa blogeissa ja oikeesti EILEN tulin tänne sun blogiin ja luin ton esittelytekstin ja aattelin sen kertovan itestäni ja harmittelin että asut Turussa asti ja nyt whaaaattt muutatkin tänne! 😀 Treffataan, jooko? Mulle voi laittaa vaikka mailia rakastanaura (at) gmail.com niin juonitaan lisää!

    1. JOO, Nähdään! Mä oon kaupungissa elokuusta lähtien. Laitan sulle viestiä illalla! 

  2. Itse olin viime kesän Ruotsissa töissä, ja mukanani oli laukullinen vaatteita ja kosmetiikkaa. Kaikki muu, huonekalut, monet kengät ja niin edelleen odottivat varastossa itä-suomessa. Ajattelin, etten malta odottaa minun ja tavaroideni jälleennäkemistä, mitä kaikkea hauskaa minulla olisikaan. Mutta, kun lopulta sain tavarani takaisin, valtaosa ei tuntunut miltään. Minulle tuli vähän tyhmä olo, kun tavarat vain möllöttivät siinä. Ihan kivat tavarani.

    Ehkä se kertoo jotain minusta ja siitä, mikä tavaramäärä ja mitkä tavarat ovat minulle tärkeitä 🙂 Kuten olet sen tainnut jo havaitakin, pärjäämme melko vähällä 🙂

    1. Tuo kuvailemasi on vähän minunkin pelkoni, vaikka aiemmilta kesäreissuilta (pari kesää reilut 2kk poissa kotoa) palatessa monet tavarat ja etenkin oma sänky on ollut ihana tavata jälleen. Nyt erona on se, ettemme palaakaan valmiiksi sisustettuun ja elettyyn kotiin, vaan joudumme purkamaan kaiken muuttolaatikoista osoitteeseen, jota emme vielä tiedä. Mitä, jos laatikkoja purkaessa pohdin vain sitä miksi tätäkin rojua on pitänyt hillota mukana matkassa? Huoman jo nyt tekeväni eroa monien tavaroiden kanssa hyvinkin innokkaana pienentämään muuttokuormaa, mutta mieheni ei ole lainkaan yhtä innokas luopumaan asioista. Saa nähdä millaisiin kompromisseihin tässä vielä päädytään. Selvää on, että se kaikki mikä meillä nyt on, ei suinkaan ole kaikki tärkeää tai tarpeellista, vaan mukana menossa ehkä tavan vuoksi tai siksi, että virhevalintoja on ollut vaikea myöntää.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *