Miniaskelin kohti minimalismia: Rakkaat tavarat

Voiko minimalisti kiintyä tavaroihin? Minä väitän, että kyllä voi. Uskallanpa jopa suositella kaikille tavaroihin kiintymistä. Tavaroihin kiintyminen säästää rahaa ja luontoa ja samalla vapauttaa energiaa turhasta kuluttamisesta muihin, mielekkäämpiin asioihin.

Julia kirjoitti syksyllä postauksen  9 itselleni toimivaa säästövinkkiä. Käytän omassa arjessa ihan samoja keinoja ja ne sopivat loistavasti myös minimalistiseen mielenmaisemaan. Julian vinkki numero 7. Mikä tulee tuotteen hinnaksi käyttökertaa kohti ja siihen liittyvä pohdinta ostokseen sitoutumisesta on mielestäni yksinkertaisuudessaan nerokas.

Olen käyttänyt itsekin tätä näkökulmaa paljon. Vuosien varrella olenkin päätynyt pohtimaan yhä enemmän ja enemmän sitä miten paljon olen valmis sitoutumaan niihin asioihin joihin arvokkaita pennosiani kulutan. Usein tämä johtaa siihen, että tavarat jäävät kauppaan ja toisinaan pohdinta sitten oikeuttaa minut ostamaan jotakin hieman arvokkaampaa kuin olin ensin ajatellut. Toisaalta kyse on myös ekologisuudesta. Se että tuote on second hand tai eettiseltä merkiltä, ei tee ostoksista ekologisia, jos emme ole valmiita sitoutumaan niihin. Tavaroihin kiintyminen ja oman kodin tavaravirran hallitseminen voivat myös tukea minimalistisissa pyrkimyksissä eikä pelkästään vain rahan näkökulmasta.

Case sohva

Meillä oli vanha sohva, jonka olimme saaneet ”lahjaksi” – eli sohvan varsinainen omistaja ei sitä enää halunnut ja hän sitten totesi, että kun meillä ei ole sohvaa hän lahjoittaa sen meille. Sohva ajoi asiansa oman aikansa, vaikka se ei ollut lainkaan sellainen sohva, jollaisen minä tai mieheni olisimme koskaan hankkineet. Lopulta tämä sohva meni yllättävänkin pian lopullisesti rikki (se taisi olla jo sillä rajalla meille tullessaan). Muuton yhteydessä ja roudasimme sohvanraadon rikkinäisten ja epätoivottujen sohvien hautausmaalle. Samalla totesimme, että ei enää koskaan. Meille tarjottiin lahjaksi jälleen hyljeksittyä sohvaa, mutta kieltäydyimme. Uuden kotimme olohuone oli isompi kuin edellisen ja sohvan sijasta siellä oli vain vanha lepakkotuolini. Levitimme lattialle mattoja ja tyynyjä ja selailimme sohvavaihtoehtoja. Lopulta vietimme kuukausia ilman sohvaa, kunnes löysimme etsimämme.

Tästä sohvaruljanssista on nyt reilut kolme vuotta. Rakastan sohvaamme. Meillä on yhä myös tyynyjä ja pehmeä matto, sekä se lepakkotuoli. Toivon, että vielä vanhana mummona voin istua tuolle sohvalle ja myhäillä hiljaa mielessäni, kun muistan löhöilyämme olohuoneen lattioilla odottaessamme juuri sen oikean sohvan löytymistä. Olen kiitollinen siitä, että maltoimme odottaa. Joskus tämä tietäminen ei vaadi samalla tavalla odottamista ja joskus taas rahojen säästäminen aiheuttaa odotuksen, mutta väitän sen olevan sen arvoista.

Tämä pohdinta on erinomainen tasapainottaja myös vaateostoksilla. Farkut, jotka eivät kestä käytössä vuottakaan, kunnes hajoavat (kyllä, kokemusta on), ovat kalliit monellakin eri tavalla. Kun ottaa rahan lisäksi huomioon ympäristövaikutukset, nousee tällaisten ”kertakäyttöfarkkujen” hinta jo  sietämättömäksi. Samalla kaavalla myös alennusmyynnistä tai kirpputorilta löydetty 3€ paita voi olla kallis ostos, jos sitä ei käytä kuin kerran tai pari tai pahimmillaan ei koskaan. Toisaalta jokin arvokkaampi vaate voi hyvinkin olla edullinen ostos, jos ostaessaan on valmis siihen todella sitoutuman sen koko käyttöiäksi.

Rakkaat tavarani

Minun on myönnettävä, että olen todella kiintynyt moniin tavaroistani. Voisi ajatella, että tämä on pahasti ristisiidassa kaikkien minimalismiin liittyvien ajatusteni kanssa, mutta minun näkökulmastani kyse on oikeastaan samasta asiasta. Sitoutumalla ja vaalimalla sitä mitä jo omistan, vältyn haluamasta loputtamasti lisää. Sitoutumiseni omistamiini tavaroihin on vain vahvistunut, kun luovuimme ylimääräisestä.

Kotimme ei ole askeettinen, vaan olemme saavuttaneet meille sopivan saturaatiopisteen. Kun kotonani on jo huonekalut, esineet, verhot ja kirjat, joista todella välitän, en halua mitään uutta. Uusi tarkoittaisi jo tunnesiteen ansainneesta asiasta luopumista. Ja toisaalta olen huomattavasti alttiimpi kohtaamaan tyynesti vanhoista esineistä ja vaatteista mahdollisesti koituvat korjaus- ja huoltokustannukset, olipa kyse sitten rahasta tai ajasta, koska koen vahvasti yhteyttä omaisuuteeni.

Tavaroihin kiintyminen säästää pitkällä aikavälillä paitsi rahaa myös luontoa. Sitoutuminen tuo myös rauhaa, en koe jääväni mistään paitsi, koska minulla on jo se mitä haluan ja tarvitsen. Toki kaiken tämän keskellä toisinaan myös ihastun palavasti joihinkin tavaroihin tai vaatteisiin. En vaan enää säntää luottokortti ojossa kaupoille kaikkien mielitekojen ja ihastusten perässä.

Lue myös:

Miniaskelin kohti minimalismia: Raha

Miniaskein kohti minimaismia: Ei vain tavaraa

Miniaskelin kohti minimalismia: Minimalismi ja kuluttaminen

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *