Mikä ihmeen meal prepping ja miten se toimii?

Vaikka kyse on yksinkertaisesti ruokien esivalmistelusta, tulee meal prepping sanaparista ainakin minulle mieleen nopeasti fitness-buumin tarkkaan punnitut ankeat mössöt muovirasioissa. Sitten tajusin, että minähän toteutan meal preppingiä enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo omassa elämässäni täysin ilman mössöjä tai muovirasioita. (Kyllä, mulla on paljonkin antipatioita muovirasioita kohtaan, eikä mössötkään varsinaisesti houkuttele, mutta kukin tyylillään!). Meal prepping ei ole vain diettaajien yksinoikeus eikä sen toteuttamiseen ole yhtä oikeaa tapaa.

Omassa elämässäni meal prepping näkyy näin:

Teen aamuisin ison smoothien, josta puolet laitan lasipurkissa jääkaappiin odottamaan iltaa. Tämä toimii hyvin ehkäisynä illalla tehdyille huonoille valinnoille, kun mikä tahansa muu on vaativampaa kuin pelkkä kannen avaaminen ja valmiin smoothien juominen. Vaihtoehtoisesti valmistan illalla ison tuorepuuron, jonka syön seuraavana päivänä kahdessa osassa aamulla ja illalla.

Päivällisen jälkeen tai aamulla smoothien vamistamisen yhteydessä pakkaan itselleni lounaan, joka voi olla hummusta ja kasvistikkuja, keittoa, salaattia, täytettyjä leipiä tai päivällisen tähteet jne. Lounaan pakkaamiseen toimii hyvin vanhat lasipurkit (ei muuten vuoda keittokaan kassin pohjalle) ja kannelliset lasiastiat. Valmistan lähes viikoittain ison purkillisen hummusta, jota syön viikon mittaan lounaalla kasvisten kanssa tai voileipien täytteenä.

Päivälliset suunnittelen viikoksi tai joskus useammaksi viikoksi kerrallaan, mikä helpottaa kaupassa käymistä. Tiettyinä arkipäivinä aikataulumme on sen verran kiireinen lasten harrastusten vuoksi, ettei ruoanlaittamiselle jää illalla aikaa. Näitä päiviä ajatellen valmistan ruoan kokonaan tai osittain jo etukäteen. Valmistan isomman annoksen ruokaa kerralla ja pakastan ylimääräiset sopivissa annoksissa. Esimerkiksi keittoa tekee helposti tupla-annoksen, makaronilaatikkoa saa paistettua helposti useammassa pakastamisen kestävässä astiassa (etenkin kiertoilmauunissa) ja pastakastikettakin valmistuu helposti kerralla isompi annos. Samoin saatan jo aamiaisen aikana keittää valmiiksi riisiä päivälliselle, jos tiedän iltapäivän olevan kiireinen.

Osan hedelmistä pilkon jääkaappiin valmiiksi lasipurkkeihin tai lasiastioihin käyttämisen helpottamiseksi. Esimerkiksi granaattiomenan siemenet perkaan kerralla lasipurkkiin käyttöä odottamaan. Myös mangon kuorin ja pilkon astiaan käyttövalmiiksi. Olen huomannut, että myös ananas tulee varmimmin käytetyksi, kun se on valmiiksi paloiteltuna jääkaapissa. Olen itse aamuisin sen verran hidas herääjä, että aamiaistarpeiden on parasta olla mahdollisimman helposti saatavilla.

Oikeastaan kyse on siis varsin yksinkertaisista asioista. Mielestäni homman suurin hyöty on ajan säästäminen. Voisin mielelläni viedä tämän kotonamme vielä paljon pidemmällekin, koska se helpottaa niin paljon arkea. Etukäteen suunnittelemalla jää pois päivittäinen pohtiminen siitä mitä söisi. Toisaalta myös rahaa kuluu vähemmän, kun ostokset voi hoitaa kerralla ja heräteostosten ja ulkona syömisen määrä vähenee. Usein tulee myös tehtyä terveellisempiä valintoja, kun ruoka on jo valmiina puolivalmiina tai valmiiksi suunniteltu eikä nälkäisenä haahuile kiireessä kaupan käytävillä. Suunnittelulla myös ruokahävikki vähenee merkittävästi, kun jo ruokalistaa pohtiessa voi ottaa huomioon ainesten käytösn ja sisällyttää jämät toiseen ruokaan.

Lue myös:

Mitä syötäisiin? vegaanisia ruokaohjeita

Miniaskelin kohti minimalismia: Arjen helpottajat eli rutiinien ylistys

Koti Ruoka ja juoma

Maailman ihanin polkupyörä?

Olen ihastunut polkupyörään! Tämä ei ole uusi ihastus, vaan vanhan ihastuksen voimistuminen ja uusiminen. Oma polkupyöräni täyttää tänä keväänä 11 vuotta. Pyörä on edelleen ihan hyvä, mutta ikä alkaa näkyä ja tuntua siinä. Samoin tarpeeni ovat ajan saatossa muuttuneet. Silmäni siis vilkuilevat uuden menopelin perään.

En halua hylätä vanhaa uskollista ratsuani, mutta tarpeeni pyörän suhteen on ajan saatossa myös muuttuneet. Vanha polkupyöräni on toki tukeva, mutta myös raskas rungoltaan. Se on ihana mummopyörä, jossa ajoasento on pysty ja takarenkaassa on helmasuoja estämässä hameen joutumista pinnojen väliin. Pyörässä on tukeva tarakka ja kolme vaihdetta. Oikein hyvä polkupyörä silloin, kun ajelee hiljaksiin kaupungissa, mutta tällä pyörällä ei ole mukavaa lähteä pyöräretkille tai yrittää ajaa kovaa. Nyt polkupyörät pyörivät mielessäni, kun olen huomannut parin vuoden aikana pyöräilyitoni laskeneen vanhan pyöräni raskauden ja korkeuden vuoksi. Polkupyörä on kuitenkin perheemme ensisijainen kulkuneuvo, joten pyörän toiminnallisuudella todella on väliä.

Olen iskenyt silmäni Pelagon Airisto Commuteriin, joka olisi oivallinen valinta niin kaupunkiajoon kuin vähänpidemmillekin retkille. Kun näin taas pitkästä aikaa kuvan tästä polkupyörästä, nousi silmiini kyynelet tunnekuohun seurauksena. Tämä olisi juuri täydellinen polkupyörä minulle. Olen vielä haaveilun tasolla, mutta vakaa aikomukseni on käydä vielä kevään aikana koeajamassa tämä kaunokainen!

Puheenaiheet Ajattelin tänään