Jouluburgerit.

Vaikka jouluruoka onkin ihan superhyvää, en sitä itse jaksa kovin montaa päivää syödä. Parissa päivässä tekee mieli jo jotain muuta, joskin joulun maut saavat mieluusti maistua edelleen.

Burger tuunautuu helposti jouluisammaksi muunmuassa mausteiden avulla. Näissä burgereissa maistuu kaneli, tähtianis sekä neilikka.

Jos sämpylöiden tekeminen itse ei iske, suosin poikkeuksetta Vaasan BRGR-sämpylöitä. Maukkaita, hyvännäköisiä ja helpostisaatavaia. Lisäksi näissä jouluburgereissa maistuu puolukkasurvos, vegaaninen savujuusto sekä paistettu sipuli. Salaattina käytin lehtikaalia, jonka pyöräytin nopeasti pannulla.

Tarvitset:

PIHVIT

2 dl gluteenijauhoja

1 dl gram- eli kikhernejauhoja

1 tl suolaa

1 tl mustapippuria jauhettuna

1 rkl savuaromia

1 rkl tomaattipyrettä

1 rkl sinappia

2,5 dl vettä

SEITANIN HAUDUTUSLIEMI

6 dl vettä

1 rkl kasvisliemijauhetta

1 kanelitanko

3 tähtianista

PUOLUKKASURVOS

400 g pakastepuolukoita

2 tl neilikkaa jauhettuna

2 rkl agavesiirappia

1,5 tl perunajauhoja

1,5 rkl vettä

Jouluburger (5).JPG

1. Aloita valmistamalla seitan. Sekoita keskenään jauhot, suola ja mustapippuri. Sekoita toisessa kulhossa keskenään tomaattipyre, sinappi, savuaromi sekä vesi. Sekoita jauhot sekä neste keskenään ja vaivaa hetki. Jaa massa neljään osaan ja muotoile massasta neljä pihviä

2. Mittaa paistonkestävään vuokaan vesi sekä kasvisliemijauhe. Asettele pihvit mausteliemeen ja lopuksi tipauta joukkoon kanelitanko ja tähtianikset niin, että ne peittyvät vedellä. Paista 180 asteisessa uunissa noin tunti.

3. Mittaa kattilaan puolukat ja siirrä kattila liedelle. Keitä puolukoita muutama minuutti ja ota sitten liedeltä pois. Mittaa joukkoon agave sekä jauhettu neilikka ja soseuta sitten sauvasekoittimella tai soseuta haarukkaa apuna käyttäen. Mittaa toiseen kippoon vesi sekä perunajauho ja sekoita. Kaada perunajauhoseos puolukkasoseen sekaan. Siirrä sitten puolukkasurvos vielä hetkeksi liedelle, jotta seos paksuuntuu hieman.

Sitten vaan burgereita kokoamaan!

Koti Ruoka ja juoma

Vegaaninen luumujuustokakku.

Ihanaa ensimmäistä adventtia!

Tämä hyydytetty luumujuustokakku sopii joulupöydän jälkiruoaksi tai uuden vuoden juhliin.

En halunnut tällä kertaa aivan överimakeaa kakkua, jonka vuoksi jäti kokonaan ”erillisen” sokerin lisäämättä. Minun makuuni luumumarmeladi makeutti riittävästi. Tomusokeria voi kuitenkin lisätä oman makunsa mukaan, se ei muuta rakennetta suuntaan tai toiseen.

Suosittelen juustokakuissa käytettäväksi nimenomaan tomusokerin, koska se mielestäni sulautuu massaan parhaiten. Tavallinen kidesokeri saattaa jäädä aavistuksen kiteiseksi.

Tarvitset:

POHJA

200 g piparkakkuja

80 g margariinia

TÄYTE

300 g maustamatonta Oatly PåMackan -tuorejuustoa

4 dl Planti-kauravispia

300 g luumumarmeladia

2 dl mantelimaitoa

6 tl agar agar -jauhetta

(tomusokeria)

Luumujuustokakku (3).JPG

Luumujuustokakku (1).JPG

1. Murskaa keksit, sulata margariini. Kaada margariinisula keksimurun joukkoon. Levitä keksimuru leivinpaperilla pingotetun irtopohjavuoan (käytän itse 24 senttistä vuokaa) pohjalle ja painele tasaiseksi.

2. Notkista tuorejuusto, vaahdota vispikerma. Sekoita keskenään vaahdotettu vispi, tuorejuusto sekä luumumarmeladi. Maistele ja lisää halutessasi tomusokeria.

3. Mittaa kattilaan mantelimaito ja agar agar. Keitä seosta noin kaksi minuuttia samalla sekoittaen ja anna sitten jäähtyä hetken.

4. Kaada agar agar -seos ohuena nauhana tuorejuustomassan sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada lopuksi seos keksimurupohjan päälle. Anna jähmettyä vähintään kuusi tuntia, mieluiten yön yli.

 

VILKAISE MYÖS:

Aprikoosijuustokakku

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

New Yorkin juustokakku

Sitruuna-lakritsijuustokakku

Koti Ruoka ja juoma