Vegaaninen vadelma-valkosuklaajuustokakku.
Julkaisemani juustokakkureseptit ovat olleet kovin pidettyjä teidän keskuudessa ja itseasiassa ne ovat nousseet blogini luetuimpien postausten joukkoon. Kiitos!
Lupailin kesäkuussa, että jatkossa -ainakin toistaiseksi- julkaisen kerran kuussa uuden juustokakkureseptin ja nyt olisi heinäkuun reseptin vuoro.
Toteutin tämän reseptin hieman eri raaka-aineilla, kuin aiemmat ihan silkasta kokeilunhalusta. Hyvä kun kokeilin, sillä lopputulos oli mielestäni jotenkin silkkisempi. Lisäsin myös hieman agar agarin määrää (merileväpohjainen liivatteen kaltainen hyytelöimisaine, jota saa ostettua muun muassa apteekista ja etnisistä kaupoista) ja rakenne oli vielä oikein passeli. Yhtään enempää en välttämättä enää laittaisi, sillä rakenteesta tulisi luultavasti jo kumimainen.
Teen reseptien juustokakut aina 22 senttiseen irtopohjavuokaan mutta se ei ole niin nökönuukaa. Pienemmän halkaisijan vuoassa saat korkeamman kakun, suutremmalla halkaisijalla taasen matalamman.
Tarvitset:
POHJA
200 g Digestive-keksejä
80 g margariinia
VADELMATÄYTE
200 g vadelmia
1,5 dl mantelimaitoa
0,5 dl tomusokeria
300 g maustamatonta Oatly PåMackan -tuorejuustoa
3 dl Planti-kauravispiä
4 tl agar agar -jauhetta
VALKOSUKLAATÄYTE
150 g vegaanista valkosuklaata (esim Ichoc)
1 rkl tomusokeria
150 g maustamatonta Oatly PåMackan -tuorejuustoa
1 dl Planti-kauravispiä
1. Murskaa keksit ja sulata margariini. Kaada margariinisula keksimurun joukkoon ja sekoita. Kaada keksimuru leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan päälle ja painele muru tiiviisti pohjaa vasten
2. Vaahdota molempien täytteiden kauravispit keskenään. Sekoita joukkoon molempien täytteiden PåMackanit ja tomusokerit. Ota seoksesta sivuun noin 1/3, laita kylmään odottamaan. Lisää vadelmat jäljellejäävään osaan (jos käytät pakastevadelmia sulata ne ensin).
3. Mittaa kattilaan mantelimaito ja agar agar -jauhe. Kiehauta seosta noin kaksi minuuttia koko ajan sekoittaen. Kaada seos ohuena nauhana vadelmaseoksen sekaan samalla voimakkaasti sekoittaen. Kaada seos vuokaan keksimurupohjan päälle. Siirrä jääkaappiin.
4. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa. Jos valitset mikron ole tarkkana, valkosuklaa palaa helposti! Ota jääkaappista sivuun laitettu tuorejuustoseos ja sekoita sulanut ja aavistuksen jäähtynyt valkosuklaa sen joukkoon. Kaada seos vadelmatäytteen päälle.
5. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään kuusi tuntia, mieluiten yön yli.
6. Koristele esimerkiksi tuoreilla vadelmilla, keksimurulla ja ylijääneellä valkosuklaalla. Vatukkapensaan lehdet ovat myös kauniit koristeena!
VILKAISE MYÖS: