Anneli Auer: Murhalesken muistelmat

Ladataan...
Isyyspakkaus

Täydellinen murha, jonka tutkinnassa on ollut yhtä monta käännettä kuin Hollywood-elokuvassa. Kymmenen vuotta myöhemminkään tekijää ei ole saatu kiinni.

"Totta kai Anneli Auer tappoi miehensä", moni varmasti ajattelee. "Kuka muu se muka olisi ollut? Salaliitto? Höpsis."

Vielä syyttömäksi toteamisen jälkeenkin Anneli Auer on isolle yleisölle kymmenen vuoden takaisen Ulvilan murhatapauksen pääepäilty.

Kuuntelin juuri BookBeatista Anneli Auerin kirjoittaman Murhalesken muistelmat, joka ilmestyi syyskuussa niin paperisena kuin äänikirjana. Erityisen mielenkiintoisen äänikirjasta tekee se, että kirjan lukee Anneli Auer itse.

Kirjan alussa kestää hieman tottua ajatukseen, että tämä minä-muodossa puhuva henkilö on oikeasti kokenut tämän kaiken ja että hän kertoo itse omasta elämästään näin avoimesti.

Kirja alkaa ajasta hieman ennen kohtalokasta iltaa joulukuussa 2006, jolloin Anneli Auerin mies Jukka S. Lahti murhattiin kotonaan Ulvilassa. Auerin mukaan tuntematon mies murtautui sisään, puukotti Aueria ja jäi hakkaamaan hänen miestään, kun hän pakeni soittamaan hätäpuhelua. Tekijä pakeni ennen kuin poliisit ehtivät paikalle. Pariskunnan neljä lasta oli myös kotona teon aikoihin, ja vanhin lapsista oli herännyt meteliin. Hän oli myös nähnyt Auerin kuvaaman "tumman hahmon".

Tapahtumaa puitiin oikeudessa ja lehdistössä pitkään ja moneen otteeseen. Välillä Auer oli tapauksesta epäiltynä, joskus hänen kerrottiin tunnustaneen mutta sitten vetäneen tunnustuksen pois. Useiden käänteiden jälkeen hänet vapautettiin murhasyytteistä.

Tänä aikana oli tapahtunut paljon muutakin. Auer oli menettänyt lapsensa eikä saanut heitä takaisin syyttömyydestään huolimatta, sillä jostain alkoi nousta kertomuksia siitä, miten Auer ja hänen uusi miesystävänsä olivat käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Tarinoihin liittyi myös eläinten teurastusta ja saatananpalvontaa, mutta lopulta Aueria ei syytetty näistä. Auer ja hänen miesystävänsä Jens Kukka kuitenkin tuomittiin seksuaalirikoksista ehdottomaan vankeuteen.

Nyt Aeur on kirjoittanut oman versionsa tapahtumista ja kertoo yksityiskohtaisesti sekä murhayön tapahtumista, tapahtumien tutkinnasta, oikeuskäsittelystä että ajastaan vankilassa. Auer on kiistämättä hyvin perillä kaikista syytteistä, todistusaineistosta ja myös aukoista syyttäjän versiossa tapahtumista. Vaikka hän itsekin myöntää, että on mahdollista, että hän on tehnyt murhan eikä muista sitä itse, tapahtumissa on silti yksityiskohtia, joiden perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että murhaaja olisi joku ulkopuolinen.

Yksi todistusaineiston osista on alkuperäisen hätäpuhelun nauhoitus, joka löytyy myös netistä. Minunkin piti käydä kuuntelemassa, sanooko Auer todella "kuole" kesken hätäpuhelun, mutta en pysty sanomaan, mitä taustalla kuuluu. Ahdistavaa kuunneltavaa puhelu kyllä on.

No tekikö Auer sen?

En tiedä. Olisi todella helppoa sanoa, että tietty teki, kuka muukaan? Mutta kirjassa on niin paljon syyttömyyttä puoltavia asioita, että asia ei ole lainkaan selkeää.

Kun Maria Veitola haastatteli muutama viikko sitten Aueria tv:ssä, hän sanoi, että kirjan luettuaan hän oli varma Auerin syyttömyydestä. Minulle tunne ei ollut yhtä vahva kirjan alkupuolella, mutta nyt päästyäni loppuun Auerin syyttömyys tuntuu todennäköisemmältä.

Sen sijaan seksuaalirikokset tuntuvat kovin ihmeellisiltä, ja tuomio perustuu pitkälti lasten kertomuksiin. Siis lasten, jotka ovat juuri käyneet läpi monta hyvin dramaattista ja traumaattista tapahtumaa ja jotka muutenkin saattaavat vastata kysymykseen kuin kysymykseen mitä sattuu. Monet oikeusoppineetkin pitävät näyttöä ilmeisesti hatarana ja todisteet eivät ole aukottomia.

Yksi teoria murhan motiiville voisi olla se, että Jukka S. Lahti olisi tiennyt liikaa työpaikallaan tapahtuneista kuparivarkauksista, ja jonkun olisi pitänyt vaientaa hänet.

Kirja on kiinnostavaa luettavaa ja kuultavaa, vaikka ei olisi tapauksen uutisointia koskaan seurannutkaan. Kiinnostavaa mutta vähän ahdistavaa ja hyvin surullista. Se valtaa helposti mielen, ja kirjaa on vaikea jättää kesken. Ja kyllä se jää painamaan mieltä.

Kaikkien osapuolten kannalta olisi parasta, että tapaus selviäisi jonain päivänä. Erityisesti Anneli Auerin kannalta, jonka elämän se on jo nyt muuttanut ja pilannut pysyvästi. 

Ja vaikka hänet kuinka olisi todettu syyttömäksi, epäilykset eivät hälvene lopullisesti koskaan ennen kuin oikea murhaaja on löytynyt.

Share

Kommentit

Tasaraita

Tämä on tapaus joka tulee jakamaan mielipiteitä aina. Mutta kuten itsekin kirjoitit, kirja on Anneli Auerin versio tapahtumista.

Minä näen hänet miehensä murhaajana, niin moni seikka puhuu hänen syyllisyytensä puolesta. Hätäkeskukseen soitettu puhelu, rikottu ikkunalasi, jonka sirpaleet olivat lentäneet ulospäin kertoo ikkunan olleen rikottu sisältäpäin. Näitä seikkoja on monia. Valitettavasti tutkinnassa mokattiin jotain ja siksi asiaa ei oikeudessa aukottomasti pystytty todistamaan. Suomessa kun syyttömyydestä ei saa jäädä järkevää epäilyä tuomittaessa.

Yksi mielestäni syyllisyydestä vahvasti puhuva seikka on myös hänen käytöksensä julkisuudessa. Hän on kylmän viileä kaikissa haastatteluissa kuin psykopaatti. Kuinka itse pystyisit puhumaan televisiokameroiden edessä ja kertaamaan järkyttäviä tapahtumia uudelleen ja uudelleen jos olisit itse katsonut vierestä kun miehesi tapetaan ja pienet lapsetkin olivat kotona? Kuka äiti toimii niin, että kun lapset ovat kotona ja sisään tulee puukkomies, jää hän eteiseen soittamaan hätäpuhelua? Kyllä itse äitinä yrittäisin kaikin keinoin vain saada lapset ulos talosta ja naapuriin turvaan. Sen jälkeen on aika hätäpuhelulle.

Monet asiantuntijat ovat sanoneet, että Auerin kylmänviileä käytös ei ole normaalia tuollaisen trauman kokeneelle ihmiselle. Hän ei saa itsessään aikaan minkäänlaista tunnereaktiota, vaikka kovasti yrittää. Se ei ole normaalia. Sitten on vielä seksuaalirikosepäilyt. Tämä on kyllä Suomen rikoshistorian hankalin tapaus ja saa nähdä tuleeko koskaan mitään uutta tietoa, jonka pohjalta juttu voitaisiin avata vielä uudelleen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Harmillista, että tästä tapauksesta liikkuu yhä näin paljon väärää tietoa, jota ihmiset levittävät yleisenä totuutena. Lasia oli myös ulkopuolella siksi, että ovessa oli lasia kaksi kerrosta ja edessä vielä jämäkkä verho, joten tietysti osa rikkoutuneesta lasista jäi oven ulkopuolelle. Tämä todettiin myös rekonstruktiossa: Lasi on voitu rikkoa myös ulkoapäin, vaikka osa sirpaleista olikin jäänyt pihan puolelle. Hyvin huomattava määrä sitä oli myös sisällä, minkä näkee etp:n valokuvista.

Toisekseen Auer sai mielentilatutkimuksista puhtaat paperit, eli ei testienkään mukaan ole psykopaatti. Käytöksen perusteella ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä ihmiset toimivat shokissa ja trauman jälkitilanteissa hyvin eri tavoin. Se ei myöskään ole mikään todiste, että itse omissa mielikuvissaan toimisi erilailla. Tositilanteessa järkeväkin ihminen voi toimia hyvin irrationaalisella tavalla: Esim. oma tätini alkoi autokolaritilanteen jälkeen järjestelemään tavaroita autossaan, kun oli niin shokissa, ettei osannut muutakaan. Tuskin kenenkään mielikuvissa kolariin reagoidaan näin...

T. Esitutkintapöytäkirjaan tutustunut

Tasaraita

Tässä vaiheessa minua kiinnostaa missä roolissa olet esitutkintapöytäkirjaan tutustunut? Tutkijan, toimittajan, asianajajan roolissa vai kenties Annelin ystävänä tai läheisenä?

Toinen minua kovasti kummastuttava seikka on hätäpuhelussakin ilmenevä lapsen läsnäolo. Äänitteen mukaan Anneli ei tiedä onko murhaaja vielä talossa, mutta silti lapsi saa kulkea vapaasti. Yhdessä kohtaa lasta pyydetään puhelimeen ja Anneli menee ilmeisesti katsomaan miestään. Jos paikalla oli puukon kanssa heiluva murhaaja, joka oli jo puukottanut Annelia, kuinka ihmeessä hän uskalsi mennä sinne takaisin katsomaan miehensä vointia? Tässä jutussa on todella paljon asioita, jotka mietityttävät minua. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, käsillä on aihe joka tulee jakamaan mielipiteitä aina. Varmasti yksi Suomen rikoshistorian vaikeimmista jutuista.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole Annelin ystävä tai läheinen, mutta en myöskään ammatillisesti henkilökohtaisesti sidoksissa tapaukseen. Esitutkintapöytäkirjasta olen nähnyt vain sen alkuperäisen version, mutta sitähän täydennettiin myöhemmin lukuisilla liitteillä kun kävi ilmi, että olennaista tietoa oli jätetty pois.

Oletko itse kuullut alkuperäisen häke-nauhoitteen, siis ei sitä suodatettua versiota? On hyvin hämmentävää, kuinka harhaanjohtavia ne muutamat julkiset litteroinnit nauhasta ovat.

Tasaraita

En ole kuullut alkuperäistä nauhoitusta, joten en osaa siitä sanoa mitään. Perustankin omat mielipiteeni vain siihen häke-nauhaan, jonka olen kuullut.

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Itse en uskaltaisi perustaa mielipidettäni nauhaan, joka ei ole alkuperäinen. Sen sijaan kuuntelen mielenkiinnolla ihmistä, joka alkuperäisen on kuullut.

Tasaraita

Oletko siis sitä mieltä, että minulla ei saisi olla asiasta mielipidettä sen perusteella, etten voi varmuudella sanoa kuulemani nauhan olevan alkuperäinen? Mites ne ketkä eivät ole edes kuulleet koko nauhaa ja ovat asiasta jotain mieltä.

Eiköhän tämä keskustelu ole minun osaltani taputeltu. Jokainen olkoon asiasta mitä mieltä on, onneksi kenenkään meistä ei tarvitse asiassa tuomioita antaa kun sen on tehnyt jo tuomioistuin.

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Taisin todeta, että ITSE en mielipidettäni perustaisi editoituun nauhaan. Sinähän voit omasi perustaa ihan mihin haluat. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin, tuomioistuinhan on kuullut häke-nauhasta useita eri versioita, myös sen alkuperäisen. Ja tuomio oli lopulta vapauttava ihan ymmärrettävistä syistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Auerin tapaus kiinnostaa mua valtavasti, jollain vähän vinoutuneella tavalla. Huomasin että kirjaa on jo pk-seudun kirjastojen bestseller-hyllyissä ja kävin tänään lainaamassa + ahmin kirjan muutamassa tunnissa.
Tajuan kyllä että kirja on Auerin kirjoittama, mutta toisaalta moni aiempi tieto tapauksesta on lööppiotsikoita tai murha.info-spekulointeja. Ainakin seksuaalirikoksia, saatananpalvontaa jne. pidän itte melko epätodennäköisinä ja näyttäyttyypä Auer muutenkin tuon muistelmateoksen lukemisen jälkeen humaanimpana. Ehkä Auer nyt vaan on parempi sanoittamaan ajatuksiaan kirjallisesti kuin näyttämään tunnereaktioitaan, ja on siksi saanut "tunnekylmän" leiman.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pidän ongelmallisena tätä seksuaalirikosten kyseenalaistamista vedoten siihen, että lapset nyt puhuvat mitä sattuu. Asiantuntijoiden, psykologien ja lääkärien, lausunnot perustuivat siihen, että neljän 3-11- vuotiaan uhrin kertomuksista kolmen nuorimman yksityiskohtaiset kuvaukset täsmäsivät ja lisäksi sopivat yhteen lasten fyysisten vammojen kanssa. Asiantuntijapsykologit katsoivat, etteivät niin pienet lapset olisi voineet harjoitella niin valtavaa tarinavyyhtiä yksityiskohtineen yhdessä jäämättä kiinni valehtelusta erikseen haastateltuina. Tämä esitetään selkeästi Hovioikeuden laatimassa julkisessa selosteessa jutusta. Näistä rikoksista Auerilla ja hänen miesystävällään siis on tuomiot.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tästä tapauksesta löytyy todella hyvä artikkeli Long Playsta. Suosittelen lämpimästi maksamaan sen muutaman euron. Jutusta käy myös ilmi, että asiantuntijoiden lausunnot eivät todellakaan ole yksiselitteisiä, ja jotkut metodit ovat olleet hyvinkin kyseenalaisia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja tämän lisäksi jutusta käy ilmi myös se, miten ne todisteena käytetyt "fyysiset vammat" löytyivät. Kannattaa lukea!

t. Se sama ETP:hen tutustunut

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin eli "on kyseenalaistettu" tarkoittaa, että Anneli Auer ja hänen Korkeimpaan oikeuteen toimittamansa kaksi uutta asiantuntijalausuntoa (jotka ovat kokonaisuudessaan salassapidettäviä) kyseenalaistavat lasten kertomukset.

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Kirjoitin itsekin edellisessä postauksessani aiheesta. Olin itse aina vuodesta 2007 saakka vahvasti Auerin syyllisyydestä vakuuttunut. Nyt kuunneltuani kirjan, katsottuani dokkareita ja muita ohjelmia, joissa aihetta käsitellään sekä otettuani muutenkin asiasta selvää, olen vakuuttunut, että Auer on syytön sekä miehensä murhaan että muihin häntä vastaan esitettyihin syytöksiin. Mihinkö perustan uskomukseni? Kai sitä kutsutaan perstuntumaksi. Onneksi itselläni, täysin tapaukseen liittymättömällä henkilöllä, on siihen oikeus. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Minua ei oikeastaan kiinnosta, onko Auer syyllinen vai syytön murhaan, koska alkuperäisessä rikospaikan tutkinnassa tapahtuneet vakavat virheet aika lailla varmistavat, että kenenkään syyllisyydestä rikokseen tuskin voidaan koskaan saada riittävää näyttöä. Kuitenkin näissä lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa minua askarruttavat seuraavat asiat: 1)kun oikeudenkäynti ja lausunnot ovat salaisia, ketkä ja millä motiivilla ovat vuotaneet niistä asioita julkisuuteen, mukaan lukien uhrien henkilöllisyydet erittäin arveluttavasti, 2)hovioikeudessa kuultiin 50 todistajaa, joista suurin osa oli näitä asiantuntijoita, kuitenkin näistä vähintään 25 asiantuntijasta noin kolmen toiminta on kyseenalaistettu sinänsä mustamaalauksen kriteerit täyttäen, uskoisin, että enemmistö asiantuntijoista on kuitenkin ollut samoilla linjoilla, jotta voidaan puhua tuomiossa vahvasta näytöstä ja erittäin suurista tai pienistä todennäköisyyksistä. Sen sijaan se, että yksi tai kaksi asiantuntijaa esittää erilaisen näkemyksen ei minusta ole kovin merkittävää. 3)vaikka tässäkin tapauksessa Auer olisi syytön, ei pidä sanoa, että lapset nyt puhuvat, mitä sattuu. Jos 5-vuotias (nuorin lapsista oli 3 tapahtumien aikaan ja kuulustelut aloitettiin 2 vuotta myöhemmin) kuvailee yksityiskohtaisesti hänelle itselleen tai hänen lähellään tapahtuneita seksuaalisia tekoja ja väkivaltaa, pitäisi joka tapauksessa epäillä seksuaalirikosta ja selvittää, mistä lapsi on edes kuullut tällaisista asioista. Lasten tarinat (epätodellinen) sisältävät heille tuttuja elementtejä. Pidän erittäin epätodennäköisenä, että Suomesta löytyisi yhtään lasten psykiatria tai psykologia, joka ei osaisi epäillä aikuisen manipulointia tai erottaa lapsen omaa tarinaa aikuisen tai isomman lapsen syöttämästä. 4) Minun on vaikea uskoa, että Aueria vastaan olisi koko oikeuslaitoksen läpileikkaava salaliitto. 5) Koko tätä Auer-rikosvyyhtiä sävyttävät tutkinnassa tapahtuneet vakavat virheet, mutta vaikka ne toki hankaloittavat oikeuslaitoksen toimintaa, eivät ne kerro mitään Auerin syyllisyydestä tai syyttömyydestä (oikeasti, ei lain silmissä).

Kommentoi

Ladataan...