Kaisaniemen kasvihuoneissa

Teimme viikonloppuna retken trooppiseen sademetsään.

…ja vierailimme samalla reissulla myös subtropiikissa, savannilla ja aavikolla.

Veimme tytön siis tutustumaan Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneisiin, jotka komeilevat keskellä Kaisaniemen puutarhaa.

Veikkaan, että kasvihuoneet ovat monille tuntemattomat, vaikka ne sijaitsevat aivan Helsingin ydinkeskustan tuntumassa. Kasvihuoneet ovat kuitenkin toivottaneet vierailijat tervetulleiksi vuosikymmenten ajan. Kasvihuoneiden vanhin ja korkein osa, Palmusali, on peräisin vuodelta 1889, ja uusinkin osa, Lummehuone, on valmistunut jo 1953.

Aivan alkuperäisiä kasvit eivät valitettavasti ole, sillä vuonna 1944 kasvihuoneiden lasit särkyivät pommituksissa, ja talven kerrotaan vieneen silloiset kasvit yhtä puuta lukuun ottamatta mennessään. Jäätyneen vesialtaan pohjalta saatiin tosin pelastettua jättilumpeen siemeniä, ja niiden siementen jälkeläiset kasvavat Lummehuoneessa edelleen.

Lumme on kuitenkin yksivuotinen, ja tähän aikaan vuodesta sitä ei ole näkyvissä. Uudet taimet istutetaan lukemani mukaan maaliskuussa, joten täytyy palata joskus puolen vuoden päästä katselemaan jättimäisiä lehtiä. Ne ovat kuulemma niin suuret, että ne kestävät aikuisen miehen painon.

Kasvihuoneet, varsinkin Palmusali, vievät hauskasti toiseen aikaan ja paikkaan. Ilma on lämmintä ja kosteaa, liikenteen melu ei kuulu sisään ja rautaiset rakenteet ovat kauniit ja koristeelliset. 

Lapsi ilahtui kovasti palmusalin keskellä solisevasta pienestä suihkulähteestä ja olisi halunnut heitellä sinne kiviä.

Onneksi viereisestä huoneesta löytyi toinen pieni vesiallas, johon monet olivat heitelleet kolikoita. Kerroimme tytölle, että hänkin saa heittää oman kolikkonsa lähteeseen ja esittää toivomuksen, ihan minkä vain.

”Toivon oman puhelimen”, hän sanoi heitettyään kolikon veteen.

Kiehtovin paikka lapselle taisi lopulta olla Lummehuoneen allas. Sitä oli hauskaa kiertää ympäri. 

…ja vähän läiskytellä maahan valunutta vettä.

Itse mietin, että kuinka hassu ajatus olisikaan omistaa Luonnontieteellisen museon kausikortti ja käydä toisinaan ihan vaan istuskelemassa palmusalin rautaisilla penkeillä lukemassa kirjaa, nuuhkimassa sademetsältä tuoksuvaa ilmaa ja ihastelemassa vihreyttä. Vähän niin kuin valohoitoa kaamosaikaan.

Kai silläkin luulisi jotain terveysvaikutusta olevan?