Kaisaniemen kasvihuoneissa

Teimme viikonloppuna retken trooppiseen sademetsään.

IMG_4437.jpg

…ja vierailimme samalla reissulla myös subtropiikissa, savannilla ja aavikolla.

IMG_4456.jpg

Veimme tytön siis tutustumaan Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneisiin, jotka komeilevat keskellä Kaisaniemen puutarhaa.

IMG_4515.jpg

Veikkaan, että kasvihuoneet ovat monille tuntemattomat, vaikka ne sijaitsevat aivan Helsingin ydinkeskustan tuntumassa. Kasvihuoneet ovat kuitenkin toivottaneet vierailijat tervetulleiksi vuosikymmenten ajan. Kasvihuoneiden vanhin ja korkein osa, Palmusali, on peräisin vuodelta 1889, ja uusinkin osa, Lummehuone, on valmistunut jo 1953.

IMG_4506.jpg

Aivan alkuperäisiä kasvit eivät valitettavasti ole, sillä vuonna 1944 kasvihuoneiden lasit särkyivät pommituksissa, ja talven kerrotaan vieneen silloiset kasvit yhtä puuta lukuun ottamatta mennessään. Jäätyneen vesialtaan pohjalta saatiin tosin pelastettua jättilumpeen siemeniä, ja niiden siementen jälkeläiset kasvavat Lummehuoneessa edelleen.

IMG_4494.jpg

Lumme on kuitenkin yksivuotinen, ja tähän aikaan vuodesta sitä ei ole näkyvissä. Uudet taimet istutetaan lukemani mukaan maaliskuussa, joten täytyy palata joskus puolen vuoden päästä katselemaan jättimäisiä lehtiä. Ne ovat kuulemma niin suuret, että ne kestävät aikuisen miehen painon.

Kasvihuoneet, varsinkin Palmusali, vievät hauskasti toiseen aikaan ja paikkaan. Ilma on lämmintä ja kosteaa, liikenteen melu ei kuulu sisään ja rautaiset rakenteet ovat kauniit ja koristeelliset. 

IMG_4439.jpg

IMG_4497.jpg

IMG_4504.jpg

Lapsi ilahtui kovasti palmusalin keskellä solisevasta pienestä suihkulähteestä ja olisi halunnut heitellä sinne kiviä.

IMG_4495.jpg

Onneksi viereisestä huoneesta löytyi toinen pieni vesiallas, johon monet olivat heitelleet kolikoita. Kerroimme tytölle, että hänkin saa heittää oman kolikkonsa lähteeseen ja esittää toivomuksen, ihan minkä vain.

IMG_4445.jpg

”Toivon oman puhelimen”, hän sanoi heitettyään kolikon veteen.

IMG_4458.jpg

IMG_4466.jpg

Kiehtovin paikka lapselle taisi lopulta olla Lummehuoneen allas. Sitä oli hauskaa kiertää ympäri. 

IMG_4471.jpg

…ja vähän läiskytellä maahan valunutta vettä.

IMG_4486.jpg

Itse mietin, että kuinka hassu ajatus olisikaan omistaa Luonnontieteellisen museon kausikortti ja käydä toisinaan ihan vaan istuskelemassa palmusalin rautaisilla penkeillä lukemassa kirjaa, nuuhkimassa sademetsältä tuoksuvaa ilmaa ja ihastelemassa vihreyttä. Vähän niin kuin valohoitoa kaamosaikaan.

IMG_4438.jpg

Kai silläkin luulisi jotain terveysvaikutusta olevan?

Kommentit (21)
  1. Kausikortti tuonnekin olisi mahtava! Itse odotan kuitenkin enemmän Museokortin lanseerausta toukokuussa. Sillä pääsee muihinkin museoihin. 🙂

  2. Itselläni on juurikin tätä terveysvaikutusta ajatellen sealifen kausikortti 😉 voi joskus mennä sinne rauhoittumaan, kun lapsi on tarhassa. 

    1. Ja se on kuules lähes seuraavana retkilistalla! Toivotaan vaan, että tyttö on kiinnostunut niistä kaloista. Kuulin eräästä taaperosta, josta lattiassa olevat ritilät olivat olleet huomattavasti kiehtovampia kuin ne kalat lasin toisella puolella.

      1. Me käytiin siellä 2,5-vuotiaan kanssa ja sitä kiinnosti kassa-aulan akvaario ja sit leikkihuone kierroksen lopuksi, itse sokkeloinen akvaario-osuus ja kalat sitä pelotti. Halpa keikka kun 5 minsassa juostiin läpi ja päädyttiin krääsäkauppaan. No, kassahenkilö lohdutti että leimalla saa samana päivänä mennä niin monta kertaa kun haluaa, mut jätettiin väliin. Lapsi on kyllä jälkikäteen hinkunut uutta vierailua akvaariopaikkaan, mutta ainakin vielä jätetään väliin (akvaariotakin kun on päästy ihailemaan kiitettävän usein lasten päivystyksen aulassa :)).

        1. Hih 😀 meidän tyttö oli 1v3kk, kun käytiin ekaa kertaa Sealifessa ja pelkäsin juurikin samanmoista reaktiota, että juostaan vaan läpi. Mutta ehei, tyttö oli ihan innoissaan kaikista niistä altaista, joihin itse ylettyi hyvin katsomaan. Hai-allasta olisi varmaan jäänyt tuijottamaan moneksi tunniksi 😀

      2. Joo no siis ehkä suosittelisin sitä ennemminkin yli 3v:lle. Tosin noin nuori kuin teidän tyttö, taitaa päästä ilmaiseksi? Joten kyllähän sitä silloin voi kokeilla 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *