Netflixiä lapsille ja vanhuksille

Isyyspakkaus

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Netflixin kanssa.

Isännöin tänään Lotta Backlundin ja Cocommsin kanssa Netflixin perheiltapäivää. Tilaisuus oli osa kampanjaa, jonka puitteissa olen postannut Netflix-aiheisia tekstejä jo pari kertaa aiemminkin.

Tänään kokoonnuimme hotelli Havenissa perhebloggareille ja toimittajille suunnattuun rentoon tilaisuuteen, jonka kutsuvieraat lapsineen saivat nauttia Havenin keittiön herkuista ja keskustella Netflixin tarjonnasta erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta.

Tiloina toimi hotellin sviitti, joka oli mukavan kodinomainen mutta silti sopivan luksoriöösi.

Keskeisiä teemoja Netflix-keskusteluissa olivat mm.

  • mainoksettomuus
  • lasten osio, josta ei löydy lainkaan aikuisille tarkoitettua sisältöä
  • mahdollisuus tehdä perheenjäsenille omat profiilit, jolloin toisen perheenjäsenen mieltymykset tai ohjelmien katselutahti eivät haittaa toista
  • uusi Oma lista -ominaisuus, jossa ohjelmia voi merkitä katsottavaksi myöhemmin
  • sekä se, miten kätevää Netflixiä on käyttää eri laitteilla - ja vaikkapa sängyssä, kun puoliso nukkuu (kröhöm).

Jaoimme Lotan kanssa omia kokemuksiamme Netflixin käyttämisestä, ja Lotta myös twiittasi tilaisuudesta.

* * *

Itseäni tilaisuuden varsinainen aihe - lapset ja Netflix - huvitti aika lailla, sillä vaikka minutkin on pyydetty mukaan kampanjaan nimen omaan perhebloggarina, oma lapseni ei ole kiinnostunut tv:stä. Ei lineaarisesta eikä svodista *). Yhtään.

*) Subscription Video on Demand = Tilaukseen perustuva suoratoisto

Kun hänet istuttaa sohvalle, hän kiemurtelee alas lattialle, ja kun hän näkee iPadin, hänen on saatava koskea siihen. Kerran hän jaksoi seurata Netflixistä Madagascarin alkutunnarit ja toisen kerran katsoi MTV:ltä kaksi musiikkivideota. Muuten häntä kiinnostaa esimerkiksi iPadissa huomattavasti enemmän se pyöreä painike, josta voi palata takaisin aloitusnäytölle. Late Lammasta hän seuraa ehkä viisi sekuntia.

Että pidä latelampaasi.

* * *

Huomattavasti lasta innostuneemmin Netflixiin suhtautuvat vanhempani.

Jotta viime kevään Amerikan-reissu onnistui, vanhempani tulivat hoitamaan lasta viikoksi, ja isänikin otti töistään vapaata sen vuoksi. Tästä kiitoksena Netflix muisti myös vanhempiani, ja he saivat itselleen AppleTV:n ja siihen sisältöä Netflixiltä. He sattuivat tänään hoitamaan lasta myös tämän Netflix-tilaisuuden ajan.

Eija-mummo, Eppu-koira, tyttö, Markku-pappa ja Pyry-koira (joka on muuten Eppu-koiran pikkuveli)

Ajattelinkin kysellä heiltä nyt reilun kahden kuukauden kokemuksella, mitä he ovat pitäneet palvelusta. Suhtauduin hieman varauksella ei-niin-teknisten vanhempieni intoon tutustua palveluun, ja hypoteesini oli tietysti, että sitä ei ole juurikaan käytetty.

Vielä mitä: äitini on katsonut Netflixiä enemmän kuin minä.

Mitäs te sitten olette katsoneet viime aikoina?

Äiti vastaa: "Se poliittinen draama oli tosi hyvä (House of Cards) ja sitten katsoin sen ihmissusisarjan (Hemlock Grove). The Hour oli hyvä ja isä tykkäsi Nikitasta. The Unit (4 kautta) oli hirveän hyvä toimintasarja. Isä on katsonut toimintaelokuvia"

Äiti, mikä oli ensimmäinen ohjelma, minkä katsoit?

"24. Katsoin kaikki tuotantokaudet putkeen, ja välillä piti nousta yölläkin katsomaan lisää, kun se jäi niin jännään paikkaan." (8 kautta, jokaisessa 24 jaksoa = 192 jaksoa!!!)"

Kävi ilmi, että äitini katsoo Netflixiä salaa öisin, kun isäni nukkuu.

Kävi myös ilmi, että isäni on katsonut parin jakson jälkeen äidiltäni salaa loppuun koko "naisvankilasarjan" (Orange Is the New Black), ja kun äitini oli ehdottanut, että he katsoisivat sitä eteen päin yhdessä, isäni oli vain sanonut, ettei halua katsoa sitä enää. (Ovelaa.)

Tässäpä teille uusi termi: Netflix-aviorikos tarkoittaa sitä, että puoliso katsoo jotain yhteisesti seurattavaa sarjaa eteenpäin toisen ollessa poissa.

Miten löydätte uutta katsottavaa?

Isä: "Se on kivaa, että sähköpostiin tulee ilmoitus, kun tulee uutta katsottavaa - niin kuin ne, mitäs ne olikaan..?" (Drive Angry ja Hit & Run)

Äiti: "Ja kun avaa Netflixin, se suosittelee uusia ohjelmia. Joskus olen myös kuullut jostain, että jokin ohjelma voisi olla saatavilla. Silloin menen hakuun ja etsin sieltä." (Oho!) "Katsomme avoimin mielin kaikkea. Jos sarjan ensimmäinen osa ei vaikuta hyvältä, emme katso enempää." (Näin ei ole ilmeisesti käynyt usein)

Olitteko kuulleet Netflixistä aiemmin ennen kuin hommasin sen teille?

"Ei."

Millaisia ajatuksia teillä oli, kun kävin asentamassa teille AppleTV:n?

Äiti: "Että osaanko käyttää ja tuleeko käytettyä? Ei meillä ollut mitään ennakko-odotuksia. Kiinnosti kyllä, että ei ole mainoksia ja että voi jatkaa toistamista siihen, mihin jäi."

Onko käyttäminen ollut helppoa?

"Todella, meni perille yhdessä päivässä ja peruskäyttämisen oppi ekalla yrityksellä."

Mikä on ollut parasta?

"Helppokäyttöisyys ja se, että voi lopettaa ohjelman, jos on vaikka ruoanlaitto kesken tai pitää käydä jossain välillä. Ohjelmia voi katsoa milloin vain, ja valikoima on hyvä, laidasta laitaan.

Suosittelisitteko muille?

"Ehdottomasti, ja suosittelisimme myös että kerrottaisiin enemmän muille, sillä monet tutut eivät ole kuulleetkaan palvelusta. Se on vielä tosi edullinen."

Kenelle suosittelisitte?

"Kaikille."

Äitini myös sanoi, etteivät he mitään vanhuksia ole. Isäni täytti vasta 60 ja äitini on alle sen. No juu, se oli vain hauska otsikko.

* * *

Tämä kirjoitus oli viimeinen postaus tässä Netflix-kampanjassa. Nyt voin tarjota jotain tosi kivaa myös teille, joten palatkaapa ensi maanantaina katsomaan, millaisen kilpailun järjestän. Palkinto on huippuhieno! Oikeasti!

 

Netflix-yhteistyöstä: Tämä postaus on Netflixin sponsoroima ja osa yhteistyökampanjaa. Kampanja oli nyt tässä, mutta teen (vink vink) hyvin mielelläni vastaavia jatkossakin. Sanoinkin tänään, että kerran konsultti, aina konsultti - aihe kuin aihe. Terveisin nimimerkki "Joka alan asiantuntija".

Lisää Netflixistä:

 

Share

Kommentit

Eilisen lupaukset

Maksoimme Netflixiä joitakin kuukausia, kunnes päädyimme lopettamaan tilauksen turhana.

Tv:stä katson helposti huonojakin ohjelmia, joskin katson ylipäätään tv:tä aika vähän. Jos tulee fiilistelyohjelmaa Norjan vuonoilta asuvista ihmisistä tai sisustusohjelmaa tm., katson niitä aina innolla. Netflixin kautta luonto- ym. ohjelmian katsominen olisi vaatinut jotenkin tietynlaisen mielentilan, enkä niitä valinnut (tosin eipä ihan vastaavia ohjelmia ollutkaan), ja mieleisiäni sisustusohjelmia taas ei ollut.

Muutamaa sarjaa olisin valtavasti halunnut katsoa, mutta joko jaksot alkoivat tyyliin kaudesta 5, tai 8 kautta tehtyä sarjaa löytyi 2 kautta, jotka saatoin olla jo nähnyt. 

Valikoima tuntui ainakin silloin alkuaikoina olleen aika huono, itselleni siis. Ja kun oli mennyt kuukausi tai kaksi, ettei koko Netflixiä oltu edes selattu, päädyttiin ettei sitä tarvita ainakaan toistaiseksi meidän talouteen.

Ja sitten vielä huomioitavaa on se, että kaikki ohjelmat eivät sellaisenaan sovellu Netflixiin. Inhoan yli kaiken amerikkalaista tyyliä, jossa samaa asiaa toitotetaan (ilmeisesti mainoskatkojen vuoksi) kuusi kertaa, ennen kuin se tilanne oikeasti tulee eteen. Kun mainoskatkoja ei ole koskaan, niin osa ohjelmista pitäisi vain leikata uudelleen. En panisi ollenkaan pahakseni, että 45 minuutin ohjelma typistyisi sen vuoksi 20 minuuttiin. 

Tommi K
Isyyspakkaus

Tuo on totta, että joissain sarjoissa mainoskatkojen paikat on merkattu ärsyttävästi toistamalla sama pieni pätkä jotain kohtausta pienen katkon jälkeen. Tätähän näkee ihan lineaarisessakin telkkarissa, sillä Suomessa mainoksia on vähemmän kuin Jenkeissä. 

Tähän ja myös sisällön vanhuuteen vastaus on Netflixin originaali- ja yhteistyösarjat kuten House of Cards, Arrested Development, Orange is the New Black ja The Killing. Laadukasta sisältöä ja koukuttavia sarjoja. Ja varmasti tuoretta. 

Supernaiivi (Ei varmistettu)

Onko tuo Oma lista -ominaisuus tullut jo käyttöön Suomessakin? Olen sitä kaipaillut jo pidempään ja muutama päivä sitten asiaa googlaillessani selvisi, että toiminto olisi jostain kumman syystä olemassa vain Jenkeissä.

Tommi K
Isyyspakkaus

On käytössä myös Suomessa, mutta voi olla että se tulee eri päätelaitteille hieman eri aikaan. Selaimessa, iPadissa ja AppleTV:ssä se on ainakin käytössä.

Katariinakiaaa (Ei varmistettu) http://raivorouva.blogspot.fi

Meidänkään neiti ei jaksa keskittyä kuin korkeintaan alkutunnarin ajan - ja sekin pätee vain muumeissa :) No, ehtii noita ohjelmia katsoa isompakin. Joskus olisi vaan helppo vaikkapa tehdä kotitöitä kun toinen keskittyisi edes johonkin.

Mutta apua miten suloisia burgereita tuossa kuvassa! Mistä saa noin pieniä hampurilaissämpylöitä vai oletko tehnyt ne itse?

Tommi K
Isyyspakkaus

Minä? No en suinkaan :D

En tiedä, olisivatko ne Havenin keittiön omaa tuotantoa, vai ostavatko he ne jostain muualta. 

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Kiitokset illan isännälle! Tarjoilut olivat tosiaan hienot, puitteista puhumattakaan. Harmi kun ei tullut kuvaa sipsipöydän ääressä notkuvista 80-senttisistä pikkuvieraista. :D

Netflix on jo asennettu, ja tänään pääsemme testaamaan sitä todenteolla, kunhan ensin löydämme tabletin laturin *kröhöm*

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiva kun pääsit! Mulla on muutama kuva teidän 80-senttisestä sipsinpureskelijasta. Voin laittaa meiliin. Pääsitte jo Instagramiinkin :)

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Joo, laita vaan, kiitti :)

Maria Hakkala

Meillä Netflix on ollut käytössä jo monta, monta kuukautta, ja sen katsominen on kausittaista. Tykkään kyllä kun padilla voi katsoa, vaikka nojatuolissa nököttäen. Odotan innolla nimenomaan sarjasisällön laajenemista (lisää kausia), monta lempparisarjaa Netflixistä jo löytyykin. :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Mä katson kyllä kaikkein mieluiten ison taulutelkkarin näytöltä, niin HD-kuva on kaikkein parhaimmillaan. Toiseksi eniten on tullut katsottua sitten ääripäästä: iPhonen näytöltä (sängyssä). iPad on taas ollut käytössä keittiössä.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Mä en tajua tota HD-vauhkoamista. Miehelle se on henki ja elämä että on mahdollisimman hyvä kuvanlaatu, meillä on kaikki HD-kanavapaketitkin. Mä oon vissiin puolisokea. Isoisänikin (75v) osti mökille paremman telkkarin että näkee urheilukisat paremmalla kuvanlaadulla...

Dukanette

Kuinka nopeasti tonne tulee noita uusia kausia? Esim Gleetä, Valehtelevia viettelijöitä ja csi:tä olis kiva kattella :) 

Tommi K
Isyyspakkaus

Ei voi sanoa mitään yleistä, sillä se riippuu ihan hirveästi about kaikesta: kenen tuotanto, mitä oikeudet maksavat ja kenellä ne juuri tällä hetkellä ovat.

Netflixin original-sarjat tulevat sinne käsittääkseni kaikkialla yhtä aikaa heti, kun ne valmistuvat. Esim. House of Cardsin ja Orange is the New Blackin uusia kausia taisivat lupailla julkaistavaksi ensi vuonna. The Killingin 3. kausi taas tuli Netflixiin samassa tahdissa, kun se esitettiin Jenkeissä tv:ssä, tosin päivän myöhemmin.

Muiden yhtiöiden sisällöissä rajoittava tekijä ovat esitysoikeudet, jotka ovatkin sitten jakeluyhtiöiden / tv-kanavien (?) hallussa. En tunne kuviota tarkemmin. Gleestä Suomen Netflixissä on kaksi kautta, ja uudempia kausia tullee lisää joskus, kun oikeudet vapautuvat. Tai jotain. Hirveän paljon etukäteen edes Netflixin viestintätoimisto Suomessa ei näistä julkaisuista kuule.

Liisa
Osasin!

Voiko samoja Netflix-tunnareita käyttää monessa eri päätelaitteessa? Eli voimmeko yhdellä kuukausimaksulla(?) katsoa sitä kahdella eri iPadillamme?

Vierailija (Ei varmistettu)

Vastaan Tommin puolesta, että kyllä voitte. Voitte katsoa Netflixiä niin monella laitteella niin monta ohjelmaa samaan aikaan kuin sielu sietää. :) Ja ei, minulle ei makseta tästä hehkuttamisesta mitään, mutta olen itse ollut ylen tyytyväinen palveluun.

Btw, Netflix-aviorikos on mitä mahtavin termi! Meillä ei onneksi olla vielä lipsuttu, vaan suosikit katsotaan aina yhdessä. :D

Tommi K
Isyyspakkaus

Engl. Netflix adultery, lisätietoja Googlesta :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Sopimuksen mukaan yksillä tunnuksilla voi katsoa useammalla laitteella, mutta vain kahdella laitteella yhtä aikaa. Kun maksaa 4 euroa enemmän, saa toistaa neljällä laitteella yhtä aikaa. Koska sisältöä striimataan jatkuvasti, luulisin, että systeemi ei edes mahdollista tämän kiertämistä.

Omenainen

Katsoin juuri viikko sitten The Hourin putkeen (öisin) aviorikos-meiningillä ja nyt on vuorossa Mad Men. Meillä ei ole lainkaan telkkaria vaan kaikki on katsottu jo useamman vuoden ajan netistä. Edelläkäyminen oli rasittavaa vielä puoli vuotta sitten kun homma ei toiminut vielä kunnolla, mutta nyt sekä Areena että Nerflix toimivat suht hyvin.
Paras ominaisuus Netflixissä on kuitenkin minusta muisti. Eli se että laite aloittaa sarjan aina siit kohtaa mihin viimeksi jäi :) Helpottaa huomattavasti maratonia..

Tommi K
Isyyspakkaus

Se on tosi hyvä. Ja että voi jatkaa toisella laitteella samasta kohdasta, missä oli menossa. Mulla odottaisi nyt Weeds ja Dexter, joista on katsomatta useampi kausi.

Omenainen

Oli hyvä - davidlynchmäinen ohjaus ja se että sarjassa ei tapahdu mitään alussa tökki. Ja The Hourin dramaturgia toimi minusta muutamaa ylilyöntiä lukuumottamatta paremmin joten ihmettelin niitä kaikkia grammyjä. Mutta varmaan mulle käy niinkuin muillekin jotka hakee kiireisestä työelämästä vastapainoa sarjoista että koukutun juuri siihen että mitään ei tapahdu.

KatjaL (Ei varmistettu)

Täältä löytyikin tutut mummo ja pappa, he meitäkin muistivat kun pikkuneitimme syntyi! Kerrohan terveisiä! :)

Ukonlintu (Ei varmistettu)

Meillä on netflix koekuukaudella ja sille tielleen taitaa kohta jäädä. Jos joku ei oikeasti nyt heti kerro, kuinka fullscreen moden pois putoamisen saa kerralla pois. Katsomme windowsista ja selaimia on kokeiltu firefox, chrome, opera. Linux olisi taas plussaa...

Kommentoi