Puutarhamökin tapetointi oli melkoista palapeliä

Isyyspakkaus

Puutarhamökin muodonmuutos alkaa vähitellen näkyä. Oikeasta kuvakulmasta katsottuna mökin tupa näyttää jo jopa varsin hyvältä.

Vintin ja alkovin maalaamisen jälkeen kävin tuvan kimppuun ja maalasin sen katon ja puolipaneelit valkoisiksi. Katto oli aiemmin puun värinen ja puolipaneelit vihreät.

Sekä paneelit että katto on maalattu kolmeen kertaan: ensin valkoisella Uula Into -pohjamaalilla ja sen jälkeen sävyllä Höyhen sävytetyllä Uula Into -kalustemaalilla, joka on hajuton ja nopeasti kuivuva vesiohenteinen öljymaali. Samoilla maaleilla on maalattu myös tuvan peitelistat paneelin ylä- ja alareunoihin.

Maalaaminen vei minulta kaiken kaikkiaan neljä työpäivää (tai iltaa), ja tein sen kahdessa osassa, sillä en saanut tupaa täysin tyhjäksi.

Listojen maalaamisen jälkeen tein ensimmäisen koemaalauksen lattiaan. Se on ollut aiemmin käsiteltynä ruutukuvioiseksi, mutta valitettavasti ruutukuvio ei kata koko lattiaa: purettujen keittiön kalusteiden alta paljastui maalaamattomat alueet. 

Halusimme kuitenkin säilyttää ruutukuvion, joten käytin vanhaa ruudukkoa apuna ja tein maalarinteipillä uuden ruudukon sen päälle. Maali on Uulan Puulattimaalia, ja se on sävytetty sävyllä Usva.

Aivan alkuperäinen ajatus oli, että tässä vielä vaalean puun värisenä näkyvät osat maalattaisiin valkoisiksi, mutta nyt Rouva pohtii, pitäisikö ne sittenkin jättää käsittelemättä. Oma silmäni ei ole vielä tottunut tähän ajatukseen. Kyllähän se helpottaisi hommaa, sillä maalikerros pitää vetää kahdesti, ja teipit on irrotettava ja laitettava takaisin maalauskertojen välillä.

Sitten vaan mietin sitä, että jos toiset ruudut jäisivätkin puulle. nyt harmaaksi maalatut ruudut voisivatkin olla kivemman näköiset valkoisina. Tämä vaatinee koemaalauksen toiseen kohtaan.

Jäimme pohtimaan asiaa ja siirryin seuraavaksi tapettien pariin. Eilen ja toissapäivänä teinkin töitä puolille öin ja pikkutunneille, jotta sain koko tuvan tapetoitua kahdessa päivässä. Tapetti on Colefax & Fowlerin Alderney (Aqua), jonka tilasin Wallpaperdirect.comista.

Ammattilainen olisi varmasti tehnyt tämänkin nopeammin, mutta tällaiselle eläissään vain kolme ja puoli seinää tapetoineelle amatöörille tupa olikin yllättävän haastava. Yksikään seinä ei ole ehjä, ja kaikkien ikkunoiden, viistojen kattojen, sähkökaappien ja sähköjen läpivientien vuoksi tapetointi oli paikoin melkoista palapeliä ja vaati paljon mittailuja ja vielä enemmän ihmettelyä.

Homma on vielä viimeistelemättä ja suurin osa tapetin ylimääräisistä reunoista odottaa vielä irtileikkaamista terävällä veitsellä.

Olemme tapetin valintaan hyvin tyytyväisiä, ja työn laatukin on riittävän hyvä. Hieman hankalaa venyvän paperitapetin asentaminen on, mutta selvisin siitä ilman suurempia mokia. Tapettiakin meni hukkaan vähemmän kuin laskin (pystyin käyttämään hukkapaloja ikkunoiden päällä), ja voinen palauttaa yhden ostamistani rullista takaisin myyjälle, jos vaan huolivat sen takaisin.

Ainoa mitä pohdimme on, että luimme tämän tapetissa kiemurtelevan kasvin olevan wisteria (sinisade), joten nyt pelkäämme, että aina kun käymme tuvassa, ajattelemme väistämättä Wisteria Lanea ja Täydelliset naiset -tv-sarjaa.

Viimeistelytöiden jälkeen edessä lienee lattian maalaus ainakin tulevan keittiön kohdalta. Muut kohdat voi maalata periaatteessa milloin vain, sillä muualla tuvassa ei tule olemaan kiinteitä kalusteita. Toki tulevan vaatekomeron kohtakin kannattaisi maalata, jotta komeron saisi käyttöön jo pian.

Vaan mitäs mieltä: tehdäänkö lattiasta harmaa-valkoinen vai jätetäänkö valkoiseksi suunnitellut osuudet puun värisiksi siitäkin huolimatta, että osa näistä puun värisistä ruuduista ovat hieman eri värisiä kuin muualla lattiassa? Ja vaihdetaanko harmaan tilalle sittenkin valkoinen?

Kommentit

Seija Erk. (Ei varmistettu)

Puu on niin nättiä, että peukku valkoinen ja puu -vaihtoehdolle
Kaunis kokonaisuus on teille tulossa, päädytte lattian kanssa mihin vaihtoehtoon tahansa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos, niin mekin uskomme!

Vea (Ei varmistettu)

Ääni valkoinen-puu-kombolle tai harmaa-puu-kombolle :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Rekisteröity!

Justus (Ei varmistettu)

Tuo puu-harmaa yhdistelmä on tosi kaunis, luonnollinen.

Tommi K
Isyyspakkaus

Jännää muuten, että kukaan ei tunnu kannattavan sitä, että nyt puun väriset osat maalattaisiin valkoisiksi. Mielenkiintoista.

Hiljainen (Ei varmistettu)

Ekaa kertaa kommentoin,vaikka olen vuosia lukenut tätä blogiasi,kiitos tästä!:) Välillä vieläkin ihmetellen,että miksi luen,kun elämme niin erilaisissa olosuhteissa. Niin eri maailmoissa.. :D Mutta kun minä näin heti ja selvästi tuon lattian juuri tuollaisena,mutta puunväriset kohdan maalattuna tosi läpikuultavalla valkoisella! Saisi sen valkoisen,mutta kaunis puu näkyisi läpi! <3

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiva, että kommentoit! Nuo puunvärisenä näkyvät kohdat on tällä hetkellä maalattu juurikin läpikuultavalla valkoisella. Se kontrasti on vaan sen verran iso harmaaseen, että näyttää käytännössä puulta. Mutta nyt luulen, että kuultomaaleihin emme lähde vaan se mikä maalataan, maalataan peittävällä värillä. 

Piipo79

Pitäisin ehkä just noin kun se on, puu ehdottomasti joka tapauksessa. Nimittäin yksi näkökulma on puhtaanapito. Valkoisessa näkyy heti kaikki ja tuo harmaa-puu on erittäin armollinen combo mökkiolosuhteissa! Lisäksi kun siihen tulee vielä kalusteet niin harmaan sävykin asettuu varmaan hyvin kokonaisuuteen.

Tommi K
Isyyspakkaus

Siksi valitsimmekin harmaan lattian väriksi verannalla ja alkovissa. Mutta toisaalta tuo ruutukuvio tekee siitä jo armollisemman, ja tuvassa ei myöskään kuljeta kengät jalassa. Paljoa :D

Ellusu (Ei varmistettu)

Minustakin harmaa-puu on kaunis ja rauhallinen yhdistelmä ( ja myös mielenkiintoisempi kuin valkoinen-puu, jota näkee useammin ellei jopa liian usein)

Tommi K
Isyyspakkaus

Siinä puussa ehkä vähän häiritsee se, että se on kuitenkin käsitelty kuultomaalilla. Eli kun sitä käsittelyä ei ole tehty joka kohtaan, osa puun värisistä ruuduista jää väkisin erivärisiksi...

Vierailija (Ei varmistettu)

Lattian valkoinen-puu-väritys sopisi hyvin yhteen valkoisten seinäpaneelien ja katon kanssa.

Tommi K
Isyyspakkaus

Ehkä, ehkä.

avaruuskenguru (Ei varmistettu)

Hyvältä näyttää! Tuo tapetti on erittäin hyvä ellei täydellinen. Jättäkää tuo lattia tuollaiseksi. Harmaa-puu-yhdistelmä on todella, todella kaunis! :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Jotenkin tuo yhdistelmä riitelee tuollaisenaan mun silmää. Se harmaa on kovin sininen verrattuna tapettiin :-/

ija (Ei varmistettu)

Säästäkää se yks rulla vahinkojen varalle :) Voi olla sitten vaikea löytää korvaavaa samanlaista tapettia kun sitä tarvisi.

Tommi K
Isyyspakkaus

Tätäkin kieltämättä ajattelin. Takaisin lähettäminenkin kuitenkin maksaa. Tai sitten sillä voisikin tapetoida jonkin seinän kotona seuraavassa remontissa..? Oh yes, sekin kummittelee mielessä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo harmaan ja puun yhdistelmä on yllättävä ja tosi kaunis! Tuollaiseksi jättäisin ehdottomasti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse maalaisin nuo harmaat hiilenharmaammalla sävyllä ja jättäisin puuosat rauhaan. :)

*mummeli* (Ei varmistettu)

Tulenpa minäkin hämmentämään soppaa: Tapetin vihreä/valkoinen ruudutus.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.