Käänsin kirjassa kohtaa, jossa puhuttiin luostariin menosta. Ja vaikka romaanin luostari sijaitsikin kuvauksen mukaan Englannin ankeimmassa kolkassa, tuulisen kalvakalla alamaalla, mieleeni nousi kuva satoja vuosia vanhasta luostarirakennuksesta jossakin Etelä-Euroopan ylängöllä ja lämmin huojennus täytti äkkiä sisimmän. Millainen onni olisikaan saada elää sellaisessa paikassa! Kivimuurien sisällä, rauhaa ja hiljaisuutta huokuvassa rakennuksessa, ympärillä vain joitakin viljelysmaita ja eläinten ääniä. Lähimpään kylään alhaalla laaksossa olisi pientä polkua pitkin jalan parin kilometrin matka, isoon kaupunkiin paljon pidempi. Minnekään ei olisi koskaan kiire eikä erilliselle vapaa-ajalle olisi tarvetta. Saisi elää osana yhteisöä, joka auringon noustessa heräisi yhdessä tekemään töitä, illalla vuorten hämärtyessä kävisi yhdessä nukkumaan.