Alepasta puheenollen (ks. edellinen), siellä on aivan helkkarin hyvännäköinen kassaherra. (Vai mikä se kassaneitiä vastaava sana on? No, miespuolinen työntekijä kuitenkin.) Eikä mikään ynseä kiiltokuvapoika, vaan sellainen hymyilevä ja reipas kauppiastyyppi, joka mielellään auttelee mummoja kurottamaan kahvipakettia ylähyllyltä.
Käytiin tänään suurcity Partolassa shoppailemassa, ja päätin käyttää hyödyksi uusia kenkiä. Niiden ostoehtohan oli se, että jos sä oikeesti sitten käytät niitä. Korollisia kenkiä (jos ei lasketa kiilakorkoja) kun tulee käytettyä arjessa niin vähän.
Ja täytyy kyllä sanoa, että tuolla Motonetissä miehen perässä noissa 13cm korkokengissä kulkeminen oli kyllä vähän edustusvaimoa.
Tähän mennessä neidin syntymän jälkeen ulkoilu on tarkoittanut vaunulenkkejä. Neiti on nukkunut visusti vaunuissansa, suojassa pakkaselta, tuulelta, viimalta ja myöhemmin keväällä auringolta. Äiti sen sijaan on lykkinyt vaunuja ja pinkonut minkä on jaksanut (ja jättänyt raskauskilonsa matkan varrelle). Mukavaa, jos on hyvä ilma. Hangessa; ei niinkään. Ja jos ei seuraa satu olemaan tarjolla; melko yksinäistä.
Hyvä on, tämä postaus ei käsittele homo erectusta. Latinani on ruosteessa, sillä en tunne virallista termiä istuvalle ihmiselle: tuskin sellaista edes on, sillä ei kivikaudella ollut aikaa istua, kun piti kerätä marjoja ja lyödä kaveria nuijalla päähän. Tai mitä silloin tehtiinkään. Anteeksi, mistä olin puhumassa? Ei siis homo erectus, vaan homo syöttötuolius.
"Hei, leikitääks Inari piilosta? Mee piiloon niin äiti etsii."
Tokaisin huvikseni Inarille tuon kyseisen kysymyksen. Ajatushan oli että ei se varmaan sitä vielä tajua, onhan tyttömme vielä pieni, eikä kukaan ole edes puhunut hänelle leikistä nimeltä piilo.
Tokaisinpa kumminkin, istuin hiljaa Inarin huoneen lattialla odottaen että neiti tulisi leikkimään, taisin katsella jotain tytön lelua siinä odotellessa.
Usein ihmiset aloittavat bloginsa perifiksusti miettimällä sille suuntaa: mistä he haluavat kirjoittaa, ja mitkä aihealueet he kokevat omimmikseen. Minä aloitan bloggaamisen ja öö... ihan melkein heti noin neljä vuotta myöhemmin pohdin, että kas, onpa hyvä, että aloittanut bloggaamaan mistään seuraavista:
Heippa! Siirsinpä blogin bloggerista tänne Lilyn puolelle. Jospa sais harrastus näi uusia tuulia ja vähän enemmän kipinää.
(Tämän palstan edeltäjä löytyy TÄÄLTÄ)
Tässä lyhyt esittelynpoikanen näin aluksi:
Kuka nauroikaan naapurin koiralle räkänaurua eilen?
Kuka hamuaa koko ajan koskettelemaan koiria?
Kuka toivottaa koirille ensimmäisenä huomenet?
No meidän baby boy!
Viimeviikolla Molla kisu pääsi (tai pikemminkin joutui) lähtemään kanssani ulos ensimmäistä kertaa tänävuonna. Ei noin hyvää keliä kannata hukkaan heittää.
Kato oho, uusi Lily. Oon yhtä hukassa kuin viime kesänä, kun 9:n raitiovaunu yhtäkkiä muuttikin reittiä, enkä päässyt totutusti kolmikulmaan, kääk. Mutta ei se 9:n uusi reitti huono ollut ja sain liikuntaakin kun jouduin kävelemään. Aivothan tässä vaan vetreytyy kun joutuu seikkailemaan sivustolla hieman enemmän. Mutta joo, nyt ei tule mitään syvästi pohdiskelevaa postausta, sillä vietän laatuaikaa ajatusjumittamossa tieteellisten tekstien kanssa.
