Syy syntyvyyden laskuun on naisten oikeuksissa ja paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa. Lyhyesti sanottuna.

Syntyvyyden laskun tausta

Syntyvyyden lasku on kehityskulku, joka tapahtuu lähes aina yhteiskunnan modernisoitumisen ja elintason nousun myötä. Agraariyhteiskunnassa lapsiluku on tyypillisesti korkea ja lapset nähdään työvoimana ja vanhempiensa tulevaisuuden turvana. Kaupungistuminen, yleinen koulutustason nousu ja erityisesti naisten mahdollisuudet kouluttautua ja osallistua kodin ulkopuoliseen työhön muuttavat lasten roolia perheessä ja johtavat syntyvyyden laskuun.

Modernissa yhteiskunnassa lapsia ei tarvita perheen elatukseen, vaan he päinvastoin aiheuttavat paljon kuluja, joita lisää se, että rima elintason ja elämänlaadun suhteen on korkealla myös lasten osalta. Toisaalta kyse ei ole vain siitä, tarvitseeko ja onko edellytyksiä hankkia lapsia, vaan myös siitä, halutaanko heitä. Modernissa yhteiskunnassa on tarjolla paljon vaihtoehtoja: itseään voi toteuttaa ja aikaa voi viettää lukemattomin tavoin, ja valittavana on monia erilaisia elämäntapoja. (Tilastokeskuksen sivuilta voi lukea laajan ja mielenkiintoisen artikkelin syntyvyyden historiasta Suomessa.)

Yllä mainittuihin kehityskulkuihin kytkeytyy suoraan myös naisten parempi asema. Hieman yksinkertaistetusti: mitä modernimpi ja korkeamman elintason yhteiskunta on kyseessä, sitä parempi on naisten asema ja sitä vähemmän he saavat lapsia.

Ilmiön voi havaita vertailemalla erityyppisten maiden lapsilukuja. Syntyvyys on korkealla tasolla muun muassa monissa Afrikan maissa. Jos lisäksi nostetaan esiin yksittäinen maa, jonka tämänhetkinen tilanne ja naisten asema lienevät yleisessä tiedossa, niin mainittakoon, että Afganistanissa kokonaishedelmällisyysluku (= syntyneitä lapsia naista kohden) on 4,6 – kun Suomessa vastaava luku on 1,25 (vuonna 2025). (Afganistanin väestötilanteesta voi lukea tältä Worldometersin sivulta.)

Tässä kuvatussa modernin yhteiskunnan kehityskulussa on toki muutama ”mutta”. Ensinnäkin viime aikoina syntyvyys Suomessa on taas kääntynyt hieman nousuun, vaikka varsinaista syntyvyyden räjähdystä on tuskin odotettavissa. (Aiheesta voi lukea esim. tästä HS:n artikkelista.) Toisekseen modernin yhteiskunnan sisällä asia ei ole niin yksiselitteinen, että mitä korkeampi koulutus ja elintaso, sitä vähemmän lapsia. Väestöliiton sivuilta löytyvät tilastot osoittavat, että yleisintä lapsettomuus on itse asiassa matalimmin koulutetuilla eli pelkän perusasteen koulutuksen suorittaneilla. (Toisaalta heiltä löytyvät myös suurimmat lapsiluvut.)

Miten syntyvyydestä puhutaan – ja miten siitä pitäisi puhua

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja mediassa syntyvyyttä ja sen alhaista tasoa lähestytään usein tietyistä näkökulmista ja tiettyjen kysymysten kautta. Miten työnantajat saataisiin lopettamaan epäluuloinen suhtautuminen hedelmällisessä iässä oleviin naisiin tai heidän suoranainen syrjimisensä? Miten perhevapaiden kanssa tulisi menetellä, jotta se tukisi lastenhankintaa? Voiko lapsiperheiltä leikata tukia tai etuuksia ilman, että syntyvyys laskee entisestään, vai pitäisikö niitä päinvastoin lisätä reilulla kädellä?

Tavallaan on ymmärrettävää, että keskustelussa tartutaan kysymyksiin, jotka ovat selvärajaisia ja joista on tehtävissä poliittisia päätöksiä. Siitä huolimatta nämä kysymykset eivät mielestäni useinkaan osu maaliin, jos koetetaan saada ote siitä, mistä syntyvyydessä on pohjimmiltaan kyse.

Jotta asiaa voitaisiin pohtia järkevästi, on erotettava toisistaan tahaton ja vapaaehtoinen lapsettomuus. Nämä ovat kaksi eri ilmiötä, joiden taustalla vaikuttavat osin eri mekanismit. Tämä havainto ei koske pelkkää lapsettomuutta vaan myös tilannetta, jossa henkilö, jolla on jo lapsia, ei saa enempää lapsia. Tässäkin tilanne, jossa lapsiluvun koetaan olevan täynnä, on eri kuin ns. sekundäärinen lapsettomuus, jossa lapsia ei toiveista huolimatta saada enempää.

Lapset ovat olleet ja tulevat varmasti aina olemaan monille äärettömän tärkeitä, jopa suoranainen elämän tarkoitus. Jos kuitenkin puhutaan vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, lastenhankinnassa ja lapsiperhearjessa on myös paljon sellaisia aspekteja, jotka eivät takuulla kaikkia kiinnosta – kun he saavat valita.

Jos ollaan täysin rehellisiä, niin ei, moni nainen ei ole haluamatta lapsia siksi, että lapsilisä on liian pieni, perhevapaat on järjestetty huonosti tai työnantaja voi tykätä kyttyrää. Moni nainen on haluamatta lapsia, koska heitä ei kiinnosta altistaa kehoaan ja mieltään raskauden ja synnytyksen aiheuttamille mullistuksille, he eivät halua omistaa lähes 20 vuotta elämästään toisen ihmisen perustarpeille, perhe-elämän hyvätkään puolet eivät liiemmin viehätä heitä – tai koska heillä on yksinkertaisesti muita, tärkeämmäksi kokemiaan mielenkiinnonkohteita. Sama havainto koskee toki soveltuvin osin myös miehiä.

Jos vapaaehtoista lapsettomuutta pidetään ongelmana, silloin pidetään ongelmana valinnanvapautta – ja usein ”sattumoisin” nimenomaan naisen valinnanvapautta. Vapaaehtoinen lapsettomuus onkin ilmiö, johon ei ole hyvää ratkaisua olemassakaan ja johon ei ratkaisua myöskään pidä etsiä, koska se olisi vääjäämättä jotakin, mikä heikentäisi naisen asemaa ja kaventaisi naisten oikeuksia. Näin olen valmis väittämään.

Myös tahattomassa lapsettomuudessa naisten valinnanvapaus voi nostaa päätään, vaikkei siinä pyritäkään valitsemaan lapsettomuutta. Monet lapsettomuudesta kärsivät ovat valinneet esimerkiksi sen, etteivät he suostu perustamaan perhettä, elleivät löydä aidosti hyvää ja sopivaa kumppania. Ero on iso verrattuna aikoihin, joina naisen paine ”päästä naimisiin” oli valtava ja hänen arvoaan mitattiin pitkälti jälkeläisten tuottamisella. Jos riittävästi mennään ajassa taaksepäin, kyse ei ole ollut edes pelkästä paineesta vaan joskus silkasta pakosta.

Mitä sille syntyvyydelle sitten tehdään?

Tahattoman lapsettomuuden joihinkin haasteisiin voitaneen vastata poliittisilla päätöksillä. Minusta asiassa pitäisi kuitenkin mennä vielä ylemmäs – vai pitäisikö sanoa syvemmälle. Nimittäin yleisiin asenteisiin ja jopa ihmis- ja perhekäsitykseen asti.

Moderni maailma on tuonut tullessaan paljon hyvää, mitä tässä kirjoituksessa on kuvailtukin. Se on kuitenkin tuottanut myös ajatuksia ja ihanteita, joilla ei ole pelkästään toivottavia vaikutuksia ja jotka ovat osittain alhaisen syntyvyyden – sen tahattoman – takana.

Emme erityisesti ihaile ja arvosta lastenhankintaa. Se on enemmänkin homma, joka olisi hyvä hoitaa – mutta jolle myös asetetaan paljon rajoittavia ehtoja. Ensinnäkin jokaisen pitää ensisijaisesti huolehtia koulutuksesta, työstä ja toimeentulosta. Usein pidetään myös ihanteellisena, että ihmisellä on monenlaisia harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita. Lisäksi naisille muistetaan aina kertoa, kuinka tärkeää heidän on varmistaa taloudellinen riippumattomuutensa ja muutenkin selustansa. Puhujasta riippuu, esitetäänkö nämä asiat alentavasti ja törkeästi, antaen ymmärtää, että jos lastenteko on tärkeämpää kuin koulutus ja ura, nainen on luuseri ja yhteiskunnan elätti, vai onko sävy holhoava: Voi voi sentään, eikö sinulla ole mitään kunnianhimoa tai omia juttuja elämässä? Mieti nyt vähän, millä sinäkin sitten vanhempana elät ja tulet toimeen!

Yksi konkreettinen esimerkki yhteiskunnan arvoista ja arvostuksista on suhtautuminen avioehtoon. Naimisiin ei välttämättä mennä, ja jos mennään, avioehdosta on jo pitkään puhuttu asiana, jonka suhteen on puhdas fakta, että jokainen viisas ihminen tekee avioehdon. Tämähän on ”totuus”, joka osuu kipeiten naisiin ja erityisesti äiteihin. Taustalla on ajatus siitä, että rahat ansaitaan käymällä töissä ja että muu on vääryys ja alhaista lokkeilua. Teepä siinä sitten reippaasti lapsia, kun perusperiaate on se, että jos annat vuosikausia kaiken lapsille ja perheelle tai vähintään kolhit omaa uraasi lastenteon vuoksi, sinulle on ihan oikein, jos avioliiton päättyessä poistut kuviosta vaikka pelkät känsät käsissä. Mitäs et panostanut rahan ansaitsemiseen! Totta kai miehelle kuuluvat kaikki hänen tienaamansa rahat, kun hänhän ne on ansainnut!

Kun tämä asenneilmapiiri yhdistetään siihen, kuinka älyttömän helppoa onkaan elää lapsiperhearkea tai varsinkaan monilapsista arkea niin, että mukana ovat ne kaikki muutkin asiat, joissa pitää saada rasti ruutuun, onko näiltäkään osin ihme, että syntyvyyden suhteen näyttää juuri siltä, kuin näyttää?

Lapsiperhe-elämä itsessään tulisi nähdä relevanttina ja arvostettavana valintana. Lastenteon kanssa ei tarvitse odottaa sitä, että on varmasti koulutettu (mieluiten korkeasti) ja että on vakituinen työpaikka ja omakotitalo. Kotiäiti ei ole luuseri vaan kantaa kortensa kekoon yhteiskunnassa usein hyvinkin suurin ponnistuksin, vaikkei sitä paksun palkkapussin kautta teekään. Suurperhekään ei ole uhka vaan yksi mahdollisuus muiden joukossa.

Asenneilmapiiri kytkeytyy myös lainsäädäntöön sillä tavoin, että yhteiskunnallinen eetos palautuu ja heijastuu lakiin vähintään välillisesti ja viiveellä.

Epäilemättä joku muukin tuli tätä kirjoitusta lukiessa ajatelleeksi tätä: kyse on varsin paljon myös naiskuvasta. Naiskuva ja erityisesti -ihanne on kautta aikojen ollut enemmän tai vähemmän kapea. Naisen tuli joskus olla ensisijaisesti hyvä emäntä ja hedelmällinen puoliso ja äiti, muttei tästä ole siirrytty lainkaan niin avaraan ja vapaaseen naiskuvaan, kuin helposti kuvitellaan. Nykyään naisia mitataan paljolti perinteisillä miehisillä mittareilla eli tuottavuuden ja erillisyyteen asti yltävän itsenäisyyden kautta. Äitiyttä pidetään edelleen suotavana – mutta ehdottomasti edellä mainituin reunaehdoin ja lapsiakin saisi olla sellainen normaali kaksi kappaletta, kiitos.

Tästä naiskuvasta putoilee naisia yli molemmilta laidoilta, ja aivan turhaan. Voisimme ihan hyvin alkaa aidosti hyväksyä naisena olemisen ja naiseuden eri muotoja ja kunnioittaa sekä vapaaehtoisesti lapsettomia naisia että suurperheellisiä kotiäitejä ja lukuisia muita siltä väliltä. Ei se niin vaikeaa ole. (Olen jo aiemmin kirjoittanut aiheesta täällä.)

Yksilötasolla moderni yhteiskunta ei välttämättä vaikuta naisen haluun saada lapsia. Moni nainen voi haluta – ja saada – lapsia samoin kuin menneiden aikojen kanssasisarensa. Väestötasolla ero kuitenkin näkyy: Kun on aito valinnan mahdollisuus, osa naisista valitsee aina lapsettomuuden. Vielä suurempi osa naisista valitsee lapsiluvun, jonka kokee oman elämänsä kannalta hallittavaksi ja mielekkääksi.

Vaikkei ole oikein painostaa ihmisiä hankkimaan lapsia ylipäätään tai enempää kuin he haluavat, on hyvinkin oikein kannustaa ja tukea niitä, jotka lapsia haluavat. Tämä on myös sivistynyt, ihmisarvoa ja naisten oikeuksia kunnioittava tapa tukea syntyvyyden nousua.

Lämpimin terveisin

Rouva R

P.S. Blogia voi seurata myös Facebookin tai Blogit.fi-sivuston kautta. Tervetuloa matkaan mukaan näilläkin alustoilla!

Kuvat bingngu93/CC0/Pixabay (ensimmäinen), artistlike/CC0/Pixabay (toinen) ja Oleksandr/CC0/Pixabay (kolmas)