Perustettiin sitten lukupiiri muutaman blogiystävän kanssa, Villasukat-blogista taisi idea lähteä ja minä, Tuulenhavinaa, Tähän on tultu ja Kotona kirjassa hyppäsimme innolla mukaan! Kiitos ihanasta ideasta ja toteutuksesta <3

Tammikuun kirjana luimme Piia Leinon Lakipisteen, Suomi 2050-trilogian viimeisimmän osan, joka aikamaailmaltaan on kylläkin varhaisin näistä kirjoista:
– Lakipiste sijoituu vuoteen 2045
– Yliaika eletään vuonna 2052 (postaukseni vuodelta 2020 täällä)
– Taivas avautuu vuonna 2058 (hurmioitunut postaukseni vuodelta 2018 täällä)

Niinpä melkein suosittelisin lukemaan trilogian käänteisessä ilmestymisjärjestyksessä – suositus onkin vahva, koska ainakin itselleni nämä Leinon dystopiat upposivat kuin kuuma veitsi voihin.

Mutta Lakipisteeseen! Yllätyksekseni kirja oli jännäri/dekkari!

Älylaitteet ovat aikaansaaneet useita kuolemia eri puolella maailmaa –  kelluntatankki keittää rentoutujan hengiltä ja safarilla ollut perhe päätyy leijonien ruoaksi kun auton säädeltävä ”suojakuori” katoaa ympäriltä itsestään, golfkentän ruohonleikkuri silppuaa golffarin ja niin edelleen.

Tekoäly on kirjassa suuressa roolissa, mutta varsinainen päähenkilö on Aaro, Helsinkiläinen Googlen journalisti, joka  saa New Yorkista esihenkilöltään Lisalta ehdotuksen/suosituksen lähteä viettämään virkistyspäiväänsä retriittiin Tammilehdon ekoyhteisöön.
Niinpä Aaro päätyykin halailemaan puita ja retriitin jälkeen hän saa ehdotuksen liittyä ekoyhteisöön itsekin.

Epäilyksiä siitä, että etähenkirikoksia tehtailtaisiin mahdollisesti juurikin Tammilehdon ekoyhteisöstä käsin on ilmassa ja Lisa usuttaa Aaroa liittymään joukkoon  ja tutkimaan asiaa.

Aaron solahtaminen yhteisön ei tapahdu aivan kivuttomasti, mutta useimmat asukkaista ovat kuitenkin ystävällisiä ja Aaro pääsee osalliseksi itselleen vieraaseen elämäntyyliin huomatakseen, että pystyy kuin pystyykin elämään itse asioita tehden eikä tekoälyn helpottama ja ennakoima elämäntyyli olekaan se ainoa oikea.
Ekoilun takana muhii kuitenkin puidenhalailua synkempiä suunnitelmia ja Aarolle alkaa tulla kiire löytää ”MasterMind”, tietokone joka hakkeroituu älylaitteisiin maailmanlaajuisesti ja murhaa ihmisiä. Se on surmannut vasta yksilöitä, mutta tulossa on jotain suurempaa…

Tapahtumien vauhti kiihtyy loppua kohti ja Lakipiste kehittyy oikein oivalliseksi dystopiadekkariksi, genreä vierastavillekin oivallinen opus lukea, suosittelen!

Lakipisteen maailma ei ole läheskään niin utopistinen kuin trilogian aiempien osien ja monet kirjan älytoiminnot ovat jo käytössä, toki maltillisempina ja enemmän ihmisjohtoisina, mutta kuitenkin!

Itselläni on kotiapulainen, Romppanen, jonka olen ohjelmoinut imuroimaan tiettyinä päivinä tiettyihin aikoihin ja se hoitaakin hommansa kiitettävästi, mitä nyt välistä huutelee minua siirtämään itseään jumipaikasta toiseen tai tyhjentämään pölysäiliönsä.
Kesäisin pihamme pitää siistinä Huttunen, joka väsymättä parturoi nurmikkoamme ja häätää ilkeitä myyriä koloihinsa.
Kodin seinällä puhisee ilmalämpöpumppu, joka reagoi huoneessa olevien ihmisten määrään ja säätää lämmityksen sen mukaan – mitäpä jos se päättäisikin yht´äkkiä grillata meidät hengiltä???
Ranteessani on älykello, joka mm. napauttaa rannettani, kun olen istunut liian kauan, muistuttaa sovituista tapaamisista ja lähettää puolestani viestejä.
Puhelimessani asustava Siri tekee asioita puolestani, kirjoittaa sanelustani viestit ja sähköpostit, lukee saapuvat viestit minulle, neuvoo reitit, soittaa puhelut, kertoo jopa vitsejä jos niitä siltä pyydän…

Lakipisteestä, kuten aiemmistakin osista löydän itse taustalta ajatuksen, että kaikesta huolimatta, aikaa on ajatella, ymmärtää, tajuta ja toimia niin että lopputuloksena ei ole dystopia.

Lukekaa!