Tag: #nivelpsoriasis

Vertaistukea ja sopeutumisvalmennuskursseja (Psoriviikko 30.3.-5.4.2020)

Vertaistukea ja sopeutumisvalmennuskursseja (Psoriviikko 30.3.-5.4.2020)

 ”Vertaistuki on järjestelmällistä tukitoimintaa kahden ihmisen välillä tai ryhmässä. Vertaistukeen osallistuvat ovat tasavertaisia keskenään ja toimivat yleensä sekä tukijoina että tuettavina.” Noin ytimekkäästi kertoo Wikipedia vertaistuesta ja oivallisesti sen tekeekin. Vertaistuessa ollaan todellakin tasavertaisina tilanteessa, jossa sekä annetaan että saadaan tukea. Psoriin sairastuttuani minä sain tukea perheeltä ja ystäviltä, jotka eivät kavahtaneet välistä rujoakin pintaani ja […]

Next step: biologinen lääkitys (Psoriviikko 30.3. -5.4.2020)

Next step: biologinen lääkitys (Psoriviikko 30.3. -5.4.2020)

Käytettyäni metotreksaattia reilut 10 vuotta ei sen teho enää tuntunut riittävän – reumalääkäri oli jo aiemmin pariin otteeseen ehdotellut minulle biologisen lääkityksen hakemista, mutta harasin vastaan. Minua pelotti. Kun lääkäri ensimmäisen kerran mainitsi biologiset sukelsin tietenkin kotiinpalattuani nettiin tutkimaan mitä asiasta on kirjoitettu ja VOI KAMALA mitä kaikkea siitä olikin kirjoitettu! Infektiot hyökkäävät kimppuun heti, […]

Psoriviikko 30.3. -5.4.2020, minun tarinani

Psoriviikko 30.3. -5.4.2020, minun tarinani

Psoriviikko, pääteemanaan vertaistuki alkaa tänään! Yhtenä Psoriasisliiton somelähettiläistä pyhitänkin tämän viikon postaukset tälle mukanani kulkevalle, pintaa syvemmällä vaikuttavalle sairaudelle ja kirjoittelen ylös ajatuksia ja kokemuksia siitä miten psori on omaan ja läheisteni elämään vaikuttanut. Ensimmäisen päivän aiheena olkoon oma psoriasis-taipaleeni, here comes: Oma psoriasikseni puhkesi 14-vuotiaana, kun päätin kokeilla silloin suuressa huudossa olevaa solariumia. Eikä […]

Biologisen lääkkeen vaihto Cosentyxistä  Taltziin

Biologisen lääkkeen vaihto Cosentyxistä Taltziin

Ei-niin-hyvä-fiiliksisen reumapolivisiitin satoa oli lopulta kuitenkin biologisen lääkkeen vaihto Cosentyxistä Taltziin. Niinpä kävin lääkkeet apteekista – ensimmäisellä pistoskerralla annostus oli 2 x 80mg ja tämän jälkeen kerran kuussa 1 x 80mg – ja valmistauduin pistämiseen. Onneksi sain luvan pistää lääkkeen itse kotona, joten ei tarvinnut viettää taas useampaa tuntia osastolla tarkkailun alla, vaikka olikin kyseessä […]

Biologisen lääkkeen ulkoiset vaikutukset psoriasikseen(i).

Biologisen lääkkeen ulkoiset vaikutukset psoriasikseen(i).

Oikean jalkani habitus ennen viime joulua. Läikkä jos toinenkin iholla ja vaikka orjallisesti rasvailin itseäni, niin uusia kukki iholle jatkuvaa syöttöä. Tammikuussa aloittamani biologinen lääke Simponi poisti tehokkaasti nivelten kivut, mutta vaikutus iholle oli olematon, samaan yhtälöön kun lisäsi ikävät sivuoireet rytmihäiriört, poskille lehahtaneen perhosihottuman ja todella jämäkästi turpoavat jalat/nilkat/sääret, niin vaihtoonhan lääke meni. Aloitin […]

Reumakeskusvisiitti ja biologisen lääkkeen vaihto

Reumakeskusvisiitti ja biologisen lääkkeen vaihto

Kolme kuukautta biologista lääkettä on nyt takana ja tänään oli kontrollivisiitti reumakeskukselle. Simponi on tehonnut tosi hyvin psoriasiksen nivelongelmiin, mutta iho kukkii entisenlaisesti, jollei suorastaan innokkammin. Ekat viikot kärvistelin järkyttävien rytmioireiden tahdissa ja henkeäkin ahdisti kiitettävästi. Nämä sivuoireet ovat vähän asettuneet, mutta jaloistani on kadonnut sirot nilkat eivätkä tavalliset saappaani mahdu jalkoihini. Että plussia ja […]