Arvot – tienviittoja omalle polulle
Arvoilla tarkoitetaan hyvinä ja tärkeinä pidettyjä asioita, jotain toivottua asiaa tai uskomusta, suotavaa käyttäytymistä tai päämäärää. Niillä tarkoitetaan myös merkityksellisyyttä. Arvot myös ohjaavat ihmisten toimintaa. Miten jooga ja meditaatio voivat olla tärkeitä työkaluja omien arvojen tutkimisessa?
Voidaksemme tietää mitkä asiat ovat meille aidosti tärkeitä ja arvokkaita tarvitsemme pysähtymistä, sisäänpäin kääntymistä ja oman itsen rehellistä kuuntelua. Tämän takia itsen äärelle pysähtymistä opettavat meditaatio ja jooga, erityisesti passiivinen ja asennoissa viipyvä yinjooga, ovat arvokkaita työkaluja arvotyössä.
Itselle tärkeiden arvojen tunnistaminen ja kuunteleminen lisäävät onnellisuuden ja merkityksellisyyden tunnetta omassa elämässä. Arvot suuntaavat meitä kohti omannäköistä elämää ja kun elämme omien arvojemme mukaan voimme hyvin.
Paljastava pysähtyminen
Oman itsen äärelle pysähtymällä voimme tulla tietoisiksi siitä, tukevatko arjen teot ja valinnat omia arvojamme. Arvot ovat sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä ja niitä omaksutaan kasvatuksen kautta, vuorovaikutuksessa ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Saatamme siis arjessa hyvinkin toteuttaa arvoja, jotka eivät oikeasti olekaan meille arvokkaita vaan jotka olemme imeneet itseemme esimerkiksi vanhemmiltamme kasvatuksen kautta. Vaikka osa arvoista on yhteisöllisiä, valitsemme lopulta kuitenkin itse omat arvomme.
Kun olemme tietoisia siitä, mikä luo merkitystä omaan elämäämme, meidän on helpompaa suunnata kohti sellaista elämää joka tuntuu meille oikealta. Tunnemme olomme paitsi mukavammaksi omannäköisessä elämässä mutta koemme myös voimakkaammin voivamme toteuttaa itseämme. Myös menestyminen on helpompaa ja todennäköisempää asioissa jotka koemme mielekkäiksi.
Arvot konkretisoituvat toiminnassa. Emme välttämättä toteuta kaikkia arvojamme ja joskus arvot ja toiminta ovat ristiriidassa keskenään. Silloin kun emme tiedosta omia arvojamme, niitä on vaikea toteuttaa ja on todennäköisempää että toimimme ristiriidassa niiden suhteen.
Ikuisessa muutoksessa olevat arvot
Kuten kaikki muukin elämässä, myös arvot voivat muuttua elämän varrella. Yhteys sydämen viisauteen auttaa tunnistamaan juuri tällä hetkellä itselle arvokkaat asiat. Tämänkin takia tietoisuusharjoitukset kuten meditaatio tukevat arvotyötä. Itselle tärkeiden asioiden selkeyttäminen vaatii aikaa ja säännöllistä pysähtymistä oman sydämen äärelle. Se, mikä teki eilen onnelliseksi, ei välttämättä päde tänään. Yleensä arvojen muutos muuttaa vähitellen myös tapoja ja tottumuksia.
Pysähtyminen itsen ääreen ei ole suinkaan aina helppoa mutta jos haluamme luoda itselle merkityksellisen elämän, se on tärkeää – annathan siis itsellesi aikaa.
Arvoluokitus
Arvoina pidetään hyvin monenlaisia asioita ja ominaisuuksia. Tätä asiaa voi selkeyttää arvoluokitus:
- Arvokkaat inhimilliset kokemukset: musiikki, luonto, ystävyys, rakkaus yms. Nämä elämykset voivat olla ihmiselle hyvin pysyvästi arvokkaita.
- Arvostukset: tavaroiden, taitojen, rahan, aseman yms. arvostus. Arvokkaita tietyille ihmisille tai organisaatioille, kuitenkin melko helposti muuttuvia.
- Ihanteet: rehellisyys, tasa-arvoisuus, elämän kunnioittaminen, hyödyn maksimointi yms. Pysyväluonteisia kulttuuriin sidottuja arvostuksia.
- Klassiset arvot: totuus, kauneus, hyvyys, oikeudenmukaisuus yms. Nämä ovat tietynlaisia lopullisia arvoja, joihin päästään muiden pääluokkien avulla.
(Lähde: Kari E. Turunen. 1993. Arvojen todellisuus. Johdatus arvokasvatukseen. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä)
Kuvat Helli hetki –syysretriitiltäni Santalahti Resortissa, jossa teemana oli arvotyö. Seuraava Helli hetki –joogaretriitti järjestään 13-15.12.2019 uudessa hyvinvoinnin ja kehopositiivisuuden keitaassa, Nuuksion Rannassa Espoossa. Lue lisää retriitin teemasta ja ilmoittaudu mukaan täällä.
Kirjoitus julkaistu myös vierasblogikirjoituksena (yogobe.com).