Joogaretriittipäiväkirjat Sri Lankalla – osa 2

Oletko miettinyt joogatunnille tai -retriitille osallistumista, mutta mieli on jarruttanut ja sanonut, että et ole tarpeeksi notkea, tarpeeksi kokenut tai tarpeeksi sitä ja tarpeeksi tätä? Retriittipäiväkirjat -sarjassa pääset lukemaan kokemuksia järjestämältäni joogaretriitiltä Sri Lankalla. Useat kirjoittajista ovat aloittelijoita joogan polulla joten ehkä heidän tarinansa rohkaisevat sinua kokeilemaan joogaa – tai jopa osallistumaan joogaretriitille…

img-20190109-wa0027.jpg

Joogaloma tarjosi täydelliset puitteet pysähtymiselle, reflektoinnille ja akkujen lataukselle. Olen todella onnellinen retriitin mahdollistaneista ja jakaneista upeista ihmisistä!

d765679f-ab40-4135-b5a7-1729f851eda9.jpeg

Joogataustaani kuvaisi parhaiten eri joogatyylien kokeileminen, silloin kun aikaa on riittänyt. Olen syttynyt joogalle hitaasti, samalla kun olen opetellut kuuntelemaan itseäni. Jooga on tuonut tähän paljon tukea ja apua. Retriitin aikana uusien asioiden oivaltaminen ja uusi tieto oli todella tervetullutta. Tuntien avulla opin esimerkiksi meditoinnista, itsensä kuuntelusta ja joogafilosofiasta. Opin myös uusia asanoita ja niiden variaatioita ja ymmärsin paremmin miten eri asanat vaikuttavat kehoon. Retriitti opetti myös sen mikä on tärkeintä, halun voida hyvin henkisesti ja fyysisesti ja näin ollen olla kykeneväinen auttamaan muita voimaan paremmin ja löytämään oman potentiaalinsa.

Kokonaisuudessaan Manifest Magic -joogaretriitti oli paljon enemmän kuin osasin kuvitella. Vieraanvaraisuus, hyvin suunnitellut kokonaisuudet sekä Anna-Marin intohimo joogaa kohtaan loivat yhdessä tunnelman, mitä ei voi sanoin kuvata. Anna-Mari on mielettömän taitava joogaohjaaja. Hän on todella hyvä sanoittamaan kehon tuntemuksia ja saamaan sinut rentoutuneeseen tilaan lempeästi itseäsi kuunnellen – ilman, että tarvitset aikaisempaa kokemusta joogasta.

50a1ce20-3c66-405b-b5d5-64e30e8f4165.jpeg

Aamut alkoivat meditaatiolla, jotka auttoivat rauhoittumaan hetkeen ja tutkiskelemaan tuntemuksia kehossa ja mielessä. Meditaatio ei ole helppo laji, mutta retriitin aikana sain harjoituksiin paljon hyviä vinkkejä ja aikaa opetella. 

Joogatunnit tuntuivat kehossa aina aivan ihanalta. Aamun rauhallinen, mutta dynaaminen jooga herätteli kehoa lempeästi ja auttoi keskittymään siihen miltä tänään kehossa ja mielessä tuntuu. Ihana päivän aloitus ja keskittyminen olennaiseen. Illan yinjooga rauhoitti ja rentoutti kehon, välillä niinkin hyvin, että oli ihan uni tulla jo kattoterassilla. Kehoni reagoi välillä myös ”puhdistautumisitkuna” kun patoutuneet tunteet avautuivat ihanien joogien ja loppurentoutusten aikana. Tunnin jälkeen olo oli aina puhdistautunut ja levollinen.

annamariyoga2_0.jpg

Tuntien aikana tehty intuitiivinen kirjoittaminen oli tärkeä osa joogaretriitin kokonaisuutta. Retriitillä oli mahdollisuus pysähtyä kirjoittamaan ja kuuntelemaan omaa sydäntä, saada uusia oivalluksia ja jäsentää ajatuksia. Tämä oli aivan uutta, mutta toivon pystyväni tekemään tätä myös osana arkea.

Haluaisin tuoda retriitiltä omaan arkeeni aikaa joogalle ja pysähtymiselle, itsensä kuuntelua ja aikaa kirjoittamiselle.” (Essi Raappana)

img-20190110-wa0025.jpg

Kuvat Manifest Magic -joogaretriitiltä Sri Lankalla tammikuussa 2019. Löydät lisätietoa ja seuraavat joogalomat Sri Lankalla täältä. Käy myös seuraamassa Wanderlandyoga -facebooksivua jos haluat tiedon tulevaisuuden joogaretriiteistä Suomessa ja ulkomailla (kuvat: Jessica Häyhä ja instagram @essiliisa).

hyvinvointi mieli liikunta matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *