Kaksi vuodenaikaa yhdessä päivässä
Sen piti olla ruskaretki, väriterapiaa ennen talven pimeitä kuukausia.
Toisin kävi ja luonto yllätti, muistutti elämän ennalta-arvaamattomuudesta…
Talven ensimmäinen lumisade yllätti heti ensimmäisenä aamuna kun lähdimme ajamaan Rovaniemeltä kohti Yllästä. Puolessa välissä matkaa maa oli saanut jo pehmeän lumivaipan ja puiden oksia peitti valkea kuorrutus, ihan niin kuin joku olisi koristellut ne kermavaahdolla. Fannikin innostui niin ettei meinannut pysyä turkissaan – meistä kaikista kolmesta se suurin talvifani!
Siellä täällä valkeassa maisemassa erottui vielä syksystä muistuttavia keltalehtisiä puita. Kaksi vuoden aikaa yhdessä päivässä. Saatiin myös moikkailla porolaumaa matkalla, joka oli minulle eksoottinen kokemus sillä en oo aikaisemmin reissannut Lapissa päin.
Majoituimme söpössä pienessä mökissä Ylläksellä. Päivät koostuivat hitaista aamiaisista kynttilänvalossa, retkistä metsäpoluilla, lounastauoista laavuilla, saunomisesta ja illallisista takkatulen äärellä -ja kymmenistä koirapusuista, tietenkin. Eli juuri niistä asioista, jotka koen itselleni kaikista tärkeimmiksi rentoutumisen kannalta; hetkistä, joina aika menettää merkityksensä eikä ole kiire mihinkään – ja ennen kaikkea luonnosta, minulle kaikista tärkeimmästä voimapaikasta.
Viimeisenä iltana, kun oltiin ajamassa takaisin mökille koko päivän pituiselta luontosamoilulta, taivaanrannan väritti niin mielettömän kaunis pastellinsävyinen auringonlasku että oli pakko ajaa auto sivuun ja mennä joen rannalle ihastelemaan purppuramaisemaa. Joen pinta oli niin tyyni että se olisi voinut olla lasia. Hiljaisuuden rikkoi muutamien, joella kelluvien joutsenten laulu. Ihan kuin olisi astunut postikorttiin tai maalaukseen.
Paluumatkalla Rovaniemelle meidät yllätti toinen maalauksellinen näky jota en valitettavasti päässyt ikuistamaan valokuvaan: joelle kerääntynyt valtava joutsenlauma.
Illalla Rovaniemellä pääsin vielä todistamaan elämäni ensimmäiset revontulet, jotka olivatkin kuulemma komeimmat moneen vuoteen… Tiesitkö muuten että revontulet osaavat oikeastaan tanssia? Siltä mun mielestä näytti, kun taivaankantta halkaisevat vihreät juovat rupesivat yhdessä vaiheessa muuttamaan muotoaan ja saivat violettiin taittavan hännän.
Kun menen luontoon minut valtaa rauha ja kiitollisuuden tunne – meillä on aivan uskomattoman kaunis ja puhdas luonto joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Missä muualla on metsää silminkantamattomiin?
Metsässä voi aistia jokaisella solulla luonnosta kumpuavan vanhan viisauden. Arjen hektisyys unohtuu. Kiire on usein vielä salakavalan tarttuvaa. Minulle on todella tärkeä päästä viikottain luontoon hengittämään. Tuntuu, että tämä tarve vain kasvaa.
Luonto myös muistuttaa siitä, että arjen tasapaino on lopulta kiinni yksinkertaisista asioista. Siitä, että on tilaa hengittää. Aikaa pysähtyä. Viikonlopun jälkeen vain vahvistui tunne siitä, että haluan järjestää yhden ensi kauden Helli hetki -joogaviikonlopuista pohjoisessa (voit lukea lisää Helli hetki -miniretriiteistä täällä).
Jos haluat ensimmäisenä tiedon ensi kauden joogaviikonlopuista, voit tilata uutiskirjeen lähettämällä minulle sähköpostia (anna-mari@yogobe.com). Alla vielä muutama ihana, pumpulinen biisi joka sopii mun mielestä hyvin talvifiiliksiin.
https://www.youtube.com/embed/oll6UfK6iUg” width=”560″ height=”315″ frameborder=”0″>