Kuka olit ennen kuin maailma kertoi sinulle kuka sinun kuuluisi olla?
“K U N nainen on ollut poissa kotoaan liian pitkään, hänen kykynsä hahmottaa mitä todella tuntee ja ajattelee itsestään ja muista alkaa kuivua ja halkeilla. Kun olemme liian pitkään poissa kotoa, myös ideamme katoavat & sielunsuhteesta tulee kuivakka.
Miten pitkään on liian pitkään? Se riippuu naisesta, mutta nainen tietää, aivan varmasti, kun on viipynyt maailmassa liian pitkään.
Naiset tietävät kun on aika palata kotiin.
Heidän kehonsa on läsnä tässä ja nyt, mutta mielensä jossain muualla. He ajattelevat kuolevansa ellei _. Voit täydentää itse lauseen.
Uhratessaan oman tarpeensa palata kotiin, hän opettaa lapsensa tekemään samoin.
Kun hän palaa kotiinsa oman kiertonsa mukaisesti, muut saavat ratkaistakseen omat yksilöllistymisensä tehtävät, omat äärimmäisen tärkeät asiat, jotka heidän täytyy selvittää.
Naisen kotiinpaluu tarjoaa myös muille mahdollisuuden kasvaa & kehittyä.
Kotiin palaamiseen ei välttämättä tarvita rahaa – siihen tarvitaan aikaa. Kotiin palaaminen voi tarkoittaa eri asioita ja oviaukko kotiin vaihtaa paikkaa. Voimme päättää vastata vain sellaisiin tuskanhuutoihin, jotka sallivat meidän palata kotiin säännöllisesti. Muuten sydämen valo himmenee olemattomiin. “ (Clarissa Pinkola Estés – Naiset jotka kulkevat susien kanssa)
Sielun kotiin palaaminen auttaa löytämään oman aidon itsen luo eli oman sielun luo – sen luo, joka olimme ennen kuin elämä tuli väliin – ja elää oman totuuden kanssa resonoivaa autenttista elämää.
Lyhyt mielikuvaharjoitus
Sulje silmästi. Anna mielikuvituksesi viedä sinut paikaan, jossa sinun on helppo hengittää ja tunnet olevasi kotonasi. Mitä näet ympärilläsi? Mitä haistat, maistat, tunnet? Kenen kanssa olet?
<3 Anna-Mari
Kuvat feminiinisen voiman & luovuuden retriitiltäni ihanasta Nuuksiosta.