Miksi maailma kaipaa oinasta? (Uusi Kuu oinaassa)

Tiesitkö että Uusi Kuu oli muutama päivä (8.4) sitten  Oinaassa, luomisvoimaa lepattavassa ja elämänjanoisessa tulen merkissä, joka muuten myös aloittaa astrogisen vuoden?

Sekä Uuteen Kuuhun että Oinaaseen liittyy uudistuminen, sekä asioiden ja projektien alulle paneminen.

Seison itsekin uuden alun portilla. Olen nimittäin vast’ikään aloittanut vuoden pituiset elävän (tai shamanistisen)  astrologian opinnot  Sielunkartta –koulutuksessa taitavan Kirsi Halla-Seppälän kanssa, joka on luonut sekä elävän astrologian että sielunkartta –koulutuksen.

Elävä astrologia ammentaa tietoisuustaidoista ja luontoyhteydestä, ja kun kuulin ensimmäistä kertaa siitä tuntui että olin saapunut uuteen paikkaan, joka kuitenkin oli samalla ikivanha ja syvästi minussa.

Olen äärimmäisen innostunut ja inspiroitunut koulutuksesta, ja tulen luultavasti kirjoittamaan enemmänkin astrologiasta ja opintojen aikana syntyneistä oivalluksista myös tänne blogiini.

Mutta keskitytään tänään Oinaaseen, jonka energiaa olen tutkinut viime päivät…

Jatka lukemista jos…

  • haluat tietää miten oinas liittyy meistä ihan jokaiseen – vaikkei se olisikaan sinun horoskooppimerkkisi
  • mitä oinas voi opettaa jokaiselle
  • haluat meditaatiovinkkejä Uuden Kuun aikaan

Eläinrata ja tietoisuus

Tiesitkö että eläinradan merkit edustavat tietoisuuden kasvusykliä ja sen eri ilmenemismuotoja sekä vuodenaikojen vaihtelua?
Ennen kuin kirjoitan lisää Oinaasta, haluan purkaa yleisen ennakkoluulon liittyen eläinradan merkkeihin.

Eläinradan merkit tuovat meille näkyväksi energiat, joille meillä ei ehkä aikaisemmin ole ollut sanoja. Ne edustavat kahtatoista arkkityyppistä tapaa käyttää energiaa, olla olemassa ja suhtautua maailmaan.

Toisin kuin usein luullaan,  kaikissa meissä on eläinradan jokaista merkkiä ja voimme oppia jotakin  eläinradan jokaiselta merkiltä.

Mitä oinasenergia voi opettaa meille –erityisesti näinä aikoina?

Oinasenergia

aamuauringon ensimmäiset säteet
muuttolintujen sinfonia
kristallia hohtavalla taivaalla

talviunesta herännyt vuoristopuro
asvaltin halki työntyvä verso

ilmassa lepattava lupaus
tuuli joka kuljettaa seikkailuun

inspiraation siivenisku

lennokas loikka uuteen

kirkkaana soiva musiikki
usvaisen unen jälkeen

Oinas eläinradan ensimmäisenä merkkinä edustaa syntymää ja sitä, kun tietoisuus tulee tietoiseksi itsestään.

Oinaan suuri missio on tulla omaksi itsekseen.

Toisaalta oinas tarvitsee myös kitkaa ja haastetta. Jotain rikki menevää, jotta voi parantua – syntyyhän tulikin kahden kiven hankauksesta.

Tämä ajatus resenoi vahvasti, sillä katsoessani taakse päin omaa elämänpolkuani ja sen tapahtumia, ellen olisi kokenut kitkaa en olisi  juuri tässä, elämässä joka tuntuu merkityksellisemmältä ja syvemmältä kuin koskaan.

Jokaisella eläinradan merkillä on oma vuodenaikansa, mutta myös vuorokauden ja kuunkierron aikansa. Oinas aikaa on kevät, auringon nousu ja Uusi Kuu.

Omassa kokemuksessani Oinas energia muistuttaa viatonta ja vilpitöntä lasta – sellaista, joka ei osaa olla muuta kuin oma itsensä.

Sellaista joka ei kysele lupaa, kutista itseään muiden miellyttämiseen tai pyytele anteeksi omaa olemistaan.

Näen oinasenergiaa pienessä pojassani, jonka aito nauru valaisee koko huoneen mutta joka naamapunaisena vaatii ruokaa sille päälle sattuessaan – onhan selviytyminen ja eloonjäänti hänen ainoa tehtävänsä.

Oinasenergia linkittyy omassa kokemuksessani myös tantrisen filosofian Shaktiin, aktiiviseen ja dynaamiseen luomisenergiaan, elämänvoimaan, jota myös kundaliniksi kutsutaan.

Oinas seuraa rohkeasti sielunsa soihtua ja antaa sen opastaa eteen päin – riippumatta muista tai ympäröivän yhteiskunnan odotuksista, normeista tai ihanteista.

Oinas on valonpilkahdus keskellä aikaa, jolla on taipumusta harmaaseen kyynisyyteen.

Voimme oppia oinaalta ainakin rohkeutta toteuttaa itseä vailla tarvetta vertailuun sekä lapsenomaista toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen, joka taas voi ruokkia meissä inspiraation, innostuksen ja elinvoiman liekkiä.

Voitko nähdä valon tunnelin päässä – vaikka voikin helposti tuntua, että yksi ihminen ei voi muuttaa kriisejä ja pahoinvointia, mutta mitä jos me kaikki tuodaan omat pienet kortemme kekoon?

meditaatioita oinas ajalle

Oinas ajan meditaatioksi sopii mielestäni hyvin…

  • meditaatio tietoisuuden äärellä
  • sisäisen lapsen meditaatio
  • tulen tai kynttilän äärellä meditointi

…Tai ihan vain retki luontoon ja auringon nousun & heräävän luonnon ihailu – se, jos mikä on jo itsessään meditaatio.

Itselleni nousi tänään harjoituksessa tulimeditaatio, jonka lisään sisäisen lapsen meditaation kera seuraavaan whatsappryhmässä tapahtuvaan  meditaatiomatkaan (KYLLÄ, viikon pituinen JUURET –meditaatiomatka sai paljon kiitosta, joten tulen toteuttamaan jatkossakin samantyylisiä meditaatiomatkoja, joista kerron lisää uutiskirjeissäni)

<3 Anna-Mari
facebookissa
@annamariyoga

6.5 Uuden Kuun retriitti Heponimen hiljaisuuden keskuksessa Karjalohjalla
9.5 Uuden Kuun workshop Vanhassa Porvoossa

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä

Traumoista parantuminen on aina kehollinen prosessi

”Trauma is any event that overwhelms the ordinary human adaptations to life” 

– Judith Lewis Herman, Trauma & Recover

Traumat vaikuttavat elämään monin eri tavoin, jättäen jälkensä niin fyysiseen kuin psyykkiseen hyvinvointiin. Traumojen käsittely ja parantuminen vaativat usein monipuolista lähestymistapaa, vaikka usein meidän yhteiskunnassamme keskitytään keskusteluterapiaan. Tällöin huomio ohjautuu mieleen ja rationaaliseen ajatteluun – eli pois kehosta.

Miksi traumoja hoitaessa tulisi aina huomioida kehollinen puoli?

Trauma on kehollinen kokemus

Trauma asuu aina kehossa ja on kehollinen kokemus. Trauma voi turruttaa olon ja saada hermoston ylikierroksille tai ”alavireeseen”.

Sisäisen turvan vahvistaminen on kehoterapioissa ensi askel traumasta, stressistä ja uupumuksesta parantumisen polulla.

Sisäinen turva toimii kuin turvaverkkona, joka auttaa kohtaamaan ja käsittelemään traumoja ja niihin liittyviä tunteita ja tuntemuksia.

Sisäisen turvan käsite

Sisäinen turva viittaa kykyyn tuntea olo turvalliseksi omassa kehossa. Se on kuin vahvat juuret, jotka mahdollistavat selviytymisen myrskystä, eli vaikeista elämäntilanteista ja kyvyn käsitellä haasteita.

Sisäisen turvan ollessa vahva, meillä on yhteys omaan kehoon ja sen tuntemuksiin ja tunteisiin. Trauma ja stressi taas heikentävät yhteyttä omaan kehoon.

On tärkeää muistaa että sisäinen turva ei ole staattinen tila vaan pikemminkin jatkuvaa vuorovaikutusta omien tunteiden, ajatusten ja kehon kanssa.

Traumaattiset kokemukset voivat vakavasti horjuttaa sisäistä turvallisuuden tunnetta. Esimerkiksi lapsuuden traumojen seurauksena voi kehittyä turvattomuuden tunne, joka säilyy aikuisuuteen asti. Tämä puolestaan vaikeuttaa traumojen käsittelyä ja parantumista, koska tällöin ei aina kykene luottamaan itseensä tai muihin.

Kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys ovatkin tärkeitä asioita parantumisen polulla.

Kuinka vahvistaa sisäistä turvaa traumojen hoidossa?

Tietoisuus omista tuntemuksista. Sisäisen turvan vahvistaminen alkaa omista tunteista ja tarpeista tietoiseksi tulemisella. Pysähtyminen, oman ajan ottaminen ja itsetutkiskelu auttavat tunnistamaan, ymmärtämään ja hyväksymään omat tunteet. Esimerkiksi maadoittuminen luonnossa, osallistuminen joogaretriittiin tai hiljaisuuden retriittiin ja tunnepäiväkirja ovat toimineet minulle. VINKKI! Jos maalaaminen on sinulle toimiva keino käsitellä tunteitasi, voit kokeilla tunnepäiväkirjan pitämistä maalaten.

Myönteinen itsekuva. Trauman kohdatessa myönteinen käsitys itsestä voi järkkyä tai sen voi menettää. Erilaiset mantrameditaatiot voivat auttaa rakentamaan myönteistä itsekuvaa, vahvistaen sisäistä turvaa ja itsetuntoa. Itse olen kokenut mantraan eli sanojen parantavaan voimaan perustuvan metta eli loving kindness meditaation merkitykselliseksi työkaluksi parantumisprosessissa.

Meditaatio ja kehotietoisuus. Tietoisen läsnäolon harjoitukset, kuten meditaatio ja keholliset eli somaattiset harjoitukset auttavat olemaan läsnä omassa kehossa ja tietoisena omista tunteista ja tarpeista, jotka ovat osa sisäisen turvan kokemusta.

Yhteisöllisyys. Luotettavat ihmissuhteet ovat avainasemassa sisäisen turvan rakentamisessa. Mielestäni parasta yhteisöllistä lääkettä ovat erilaiset piirit ja luotettava ja turvallinen ystäväpiiri, jotka tarjoavat tilan jakamiselle ja vertaistuelle. Näiden seikkojen takia vapaaehtoiset jakamisen piirit ovat aina tärkeä osa retriittejäni (myös hiljaisuuden retriittejä).

<3 Anna-Mari

Lue lisää sisäistä turvaa vahvistavasta  JUURET -online meditaatiomatkasta täällä

Kuvat ”Joy of Being” joogaretriitiltämme Portugalista

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys Syvällistä