Hengitysharjoitus ahdistuneelle

Viime aikoina on puhuttu paljon mielenterveyskriisistä, ja siitä kuinka yleinen pahoinvointi ja erilaiset mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet erityisesti nuorten keskuudessa– ei ihme, ottaen huomioon tämän hetkisen yhteiskunnallisen sekä ihan maailmanlaajuisenkin tilanteen.

Toivottavasti meille opetetaan tulevaisuudessa – jo ihan varhaiskasvatuksesta lähtien – enemmän mielen hoivaamisen keinoja. Niillä on sekä uupumista ja ahdistusta vähentävä merkitys mutta ne myös ennaltaehkäisevät näitä asioita. En halua puhua hyvän mielen työkaluista, koska

on täysin normaalia, että tunnemme joskus myös painavia ja vaikeita tunteita. Nekin tarvitsevat hoivaa ja ovat osa ihmisyyttä siinä missä positiivisetkin tunteet.

Mielen hoiva on kehon hoivaa

Mieleen hoiva on aina myös oman kehon hoivaa ja omaan kehoon yhdistymistä – näitä kahta asiaa ei voi erottaa toisistaan. Ja parempi kehoyhteys  taas vahvistaa sisäistä turvan tunnetta itsessä, joka on stressistä ja traumoista parantumisen ydin.

Kun opettelemme erilaisia mielen hoivaamisen keinoja ja sitä kautta olemaan armollisia omalle mielelle, voimme myös olla armollisempia toisia kohtaan – ja opettaa näitä taitoja myös eteen päin vaikkapa omille lapsille.

Alla oleva harjoitus sopii hyvin ihan jokaiselle joka haluaa rauhoittaa mieltä, ja tähän harjoitukseen voi ottaa mukaan myös perheen pienimmät.

Hengitysharjoitus ahdistuneelle

Anna silmiesi painua kiinni. Ota hetki aikaa vain asettuaksesi tähän hetkeen. Parhaiten se onnistuu suuntaamalla kaikki huomio omaan hengitykseesi. Anna hengityksen aaltoilla täysin luonnollisesti, sisään ja ulos sierainten kautta. Sinun tehtäväsi on vain todistaa tätä tapahtumaa, antaa sille ihan kaikki huomiosi muutamaksi minuutiksi.

Kuvittele seuraavaksi eteesi hopeanhohtoinen ilmassa kelluva höyhen. Tehtäväsi on nyt pitää höyhen ilmassa mahdollisimman kauan; ota siis sisäänhengitys sierainten kautta, ja uloshengitä myös sierainten kautta, todistaen kuinka höyhen kelluu ilmassa kuin kauniisti tanssiva ballerina. Viivy harjoituksen äärellä muutama minuutti tai niin kauan että olosi rauhoittuu. Toista aina kun tunnet käyväsi ylikierroksilla tai mielesi on täynnä painolasteja.

Lempeämpää helmikuun loppua sinulle!

<3 Anna-Mari

 Puutarhassa –meditaatioalbumi Spotifyssa

Ylempi kuva: Heini Pekkala

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

CBD-öljy ja jooga: Luonnollinen yhdiste hyvinvoinnin edistäjänä 

Halusin kirjoittaa tänään CBD–öljystä, sillä aihe koskettaa omakohtaisesti läheltä: kuten olen täällä blogissani kirjoittanut, kumppanini sairasti viime vuonna hodgkinin lymfooman (eli imukudos–syövän) ja hän sai hoitojen tukena CBD öljyä. Hänen kokemuksensa mukaan CBD öljy auttoi hänen kehoaan selviämään rankoista syöpähoidoista.

Tänään kuitenkin kirjoitan CBD öljyn & joogan yhteydestä…

CBD-öljyn ja joogan synergia

Hyvinvoinnin alalla CBD:n (kannabidiolin) ja joogan yhteys on herättänyt suurta kiinnostusta. Molempia kunnioitetaan erikseen niiden hyvinvointia parantavien ominaisuuksien vuoksi ja tutkitaan nyt niiden yhdistettyjen hyötyjen vuoksi. CBD:llä, joka on peräisin hamppukasvista, ja joogalla, joka on tuhansia vuosia vanha ikivanha käytäntö, on yhteinen tavoite: kehon ja mielen tasapainon ja harmonian edistäminen.

CBD-öljy Suomessa

Suomessa CBD on viime vuosina kasvattanut suosiotaan joogan keskuudessa, ja monet etsivät keinoja integroida CBD, tai kannabisöljy, osaksi terveellistä elämäntapaa. Kannabidioli tarjoaa potentiaalia tukea kehon tasapainoa ja hyvinvointia täysin luonnollisesti, ja CBD tuotteet Suomessa ovatkin herättäneet kiinnostusta juuri niiden monipuolisten mahdollisuuksien vuoksi.

CBD (kannabidioli) on luonnollinen yhdiste, joka saadaan hamppukasvista. Se tunnetaan mahdollisista hyvinvointia edistävistä ominaisuuksistaan, kuten stressin lievittämisestä ja tulehdusta vähentävistä vaikutuksistaan, ilman huumaavia vaikutuksia tai haitallisia ainesosia keholle.

Jos aihe kiinnostaa sinua, kannattaa tutustua CBD-Öljy  Suomi -markkinaan ja lukea lisää, niin opit miten voit integroida tämän luonnollisen hyvinvointituotteen osaksi omaa arkeasi.

Hyvinvoinnin vahvistaminen: CBD ja jooga harmoniassa

Stressin lievittäminen ja rentoutumisen lisääminen 

Monet joogaajat ovat kertoneet, että CBD:n sisällyttäminen harjoitukseen on auttanut heitä saavuttamaan syvemmän rentoutumisen tunteen, helpottanut heitä meditatiiviseen tilaan laskeutumisessa  ja parantanut keskittymistä harjoituksen aikana. CBD:n vuorovaikutus aivojen stressin säätelyyn liittyvien reseptoreiden kanssa auttaa rauhoittamaan mieltä, mikä helpottaa jännityksen purkamista joogan aikana.

Fyysisen hyvinvoinnin tukeminen 

CBD:n kyky lievittää epämukavuutta ja tukea toipumista täydentää joogan fyysisiä näkökohtia. Sen anti-inflammatoriset ominaisuudet auttavat dynaamisen joogaharjoituksen  jälkeisessä palautumisessa, lieventävät lihaskipuja ja nivelvaivoja.

Tietoinen integrointi kokonaisvaltaisia etuja varten

On tärkeää huomata, että CBD-öljyn vaikutus voi vaihdella yksilöiden välillä. Oikean annostuksen ja kulutustavan löytäminen on avainasemassa. Aloittamalla pienellä annoksella ja lisäämällä sitä vähitellen, voi löytää sen, mikä sopii parhaiten omiin tarpeisiin.

Johdonmukaisuus on olennainen osa mitä tahansa hyvinvointiharjoittelua. CBD:n sisällyttäminen joogarutiineihin tulisi tehdä tietoisuudella ja tarkoituksella. Yhdessä säännöllisen joogaharjoituksen kanssa CBD-tuotteet voivat parantaa yleistä hyvinvointikokemusta ja tukea matkalla kohti tasapainoa ja elinvoimaa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että CBD:n ja joogan yhdistäminen on lupaava lähestymistapa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja harmoniaan.

Naturecan tarjoaa Suomen laajimman valikoiman CBD-tuotteita, jotka voidaan yhdistää saumattomasti joogarutiineihin; CBD-öljyä voidaan ottaa ennen harjoitusta rentoutumisen ja henkisen selkeyden edistämiseksi. Aktiivisen joogaharjoituksen (tai minkä tahansa muun treenin) jälkeen voidaan käyttää paikallista CBD-voidetta, joka rauhoittaa väsyneitä lihaksia ja niveliä ja auttaa palautumisessa.

CBD:n ja jooga voivat siis olla yhdessä uudenlainen matka kohti harmonisempaa ja hyvinvoivempaa arkea. Olisi tosi mielenkiintoista kuulla, onko siellä joku jo kokeillut tätä luonnollista öljyä arjen hyvinvoinnin tukena?

Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

<3 Anna-Mari

Kaupallinen yhteistyö Naturecan kanssa

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys