Sankalpa – tienviitta sydämessä resonoivien unelmien luo

Elämme yhä Uuden Kuun, uusien alkujen ja intentioiden asettamisen aikaa. Halusinkin tänään kirjoittaa aiheesta, joka liittyy unelmiin ja niitä kohti pyrkimiseen.

Miksi voi tuntua, että jokin tulee esteeksi unelmien tielle? Entä mitkä ovat omasta mielestäni toimivia keinoja löytää sydämen todelliset toiveet ja asettaa intentioita, jotka palvelevat niitä? Kuinka toteuttaa sydämen totuuden kanssa linjassa olevia unelmia eksymättä ulkopuoliseen taustahumuun ja sekoittamatta omia unelmia esimerkiksi perheen tai yhteiskunnan odotuksiin ja vaatimuksiin?

Uskon, että lähes jokainen on joskus tehnyt uuden vuoden lupauksen. Oli se sitten sokerilakko, sometauko, laihdutuskuuri, tupakkatauko tai kulutuslakko. Kuinka moni meistä on epäonnistunut näissä kokeiluissa – ennemmin tai myöhemmin? Luultavasti aika moni, itseni mukaan lukien.

Epäonnistuminen johtuu osittain siitä, että edellä mainitut lupaukset perustuvat vääristyneeseen käsitykseen onnellisuudesta; etsimme onnellisuutta ja merkityksellisyyttä itsemme ulkopuolelta – oli kyse sitten  suorittamisesta, materiasta tai ihmis-suhteista.

Tällöin tavoite ei ole linjassa sydämen totuuden kanssa eikä se siis ruoki syvimpiä tarpeitamme. Usein tästä syystä meillä ei myöskään riitä motivaatio lupauksista kiinni pitämiseen.

Onni asuu jo minussa – usein se on vain piilossa

Olen elämäni aikana etsinyt onnea hyvin monin keinoin, mutta yhteistä niille on ollut se, että ne ovat liittyneet sitten kun –ajatukseen. Sitten kun minulla on jotain, olen onnellinen. Siinä kohtaa olenkin sitten eksynyt.

Olen kurkottanut onneen itseni ulkopuolella, huomaamatta että se asuu jo minussa.

Ajatus siitä, että tarvitsemme lisää ollaksemme riittäviä on egolähteinen ajattelumalli, ja samaan aikaan ihan luonnollista meille jokaiselle – olemmehan ihmisiä. Egolle vaan se jokin, tai ylipäätään mikään, ei riitä, vaan aina tulee seuraava tarve joka on tyydytettävä. Onneksi voimme kuitenkin muuttaa omia ajattelu– ja toimintatapojamme hyvinvointia tukeviksi ja sitä kautta lisätä onnellisuutta.

Voimme vähitellen ymmärtää, että onni ja ennen kaikkea merkityksellisyys asuu jo meissä, kun löydämme yhteyden sydämeen.

Haluan tänään jakaa kanssasi ajatuksen sankalpasta, resoluutiosta, joka perustuu päin vastaiseen ajatukseen kuin uuden vuoden lupaukset.

Sankalpa – sydämen vala

Joogatradition Sankalpa lähtee ajatuksesta, että olemme jo itsessämme riittäviä. Se muistuttaa, että meistä löytyy jo potentiaali toteuttaa unelmamme.

Sankalpaa voi kutsua valaksi tai sydämen lupaukseksi. Se on syvintä totuuttamme tukeva sitoumus.

Kun Sankalpa on luotu sydämen totuudesta ja se on aito, eli palvelee elämäntarkoitustamme ja sitä, keitä todella olemme, sen mukana saapuu kaikki, mitä tarvitsemme sankalpan toteuttamiseen; sankalpa iccha – tahdonvoima ja energia, kriya – toiminta ja jnana –viisaus siihen, kuinka oma sankalpa toteutuu. Sankalpaharjoitus voikin olla sydäntä avaavaa ja vapauttavaa.

Sankalpa on affirmaatiolause, joka muistuttaa todellisesta itsestä egon takana, todellisesta minusta  kerrosten alla. Sen voi palauttaa mieleen aina, kun kaipaa inspiraatiota ja motivaatiota. Sankalpa on myös hyvä esimerkki sanoissa piilevästä voimasta.

 Saavutettujen unelmien resepti

Sankalpa on portti sielumme totuuteen. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka voimme Sankalpan avulla löytää asiat, jotka todella resonoivat sydämessämme, se ei pelkästään riitä unelmien toteutumiseen vaan mieltä täytyy jatkuvasti muistuttaa syvimmistä intentioista.

Unelmien toteutumisen onnistuneeseen reseptiin kuuluvat mielestäni Sankalpan ohella pitkäjänteisyys, periksiantamattomuus ja motivaatio sekä huomion fokusoiminen (Intention is nothing without attention!). Myös kiitollisuus ja positiivinen asenne ovat mielestäni tärkeässä roolissa.

Unelmien toteuttaminen kysyy rohkeaa ja periksiantamatonta sydäntä joka ei luovuta. – annamariyoga

Ole utelias – kysymysten transformoiva voima

Sankalpaharjoituksessa on tärkeää olla kärsivällinen ja säilyttää uteliaisuus. Älä luovuta, vaikka aluksi tekemäsi sielunlöydökset kuulostaisivatkin pinnallisilta tai naurettavilta – niin tulee todennäköisesti käymään, jos luot Sankalpaa ensi kertaa.

Ensimmäinen sankalpa voi todennäköisesti olla pinnallinen ja arkinen kuten haluan oman asunnon tai haluan valkoisemman hymyn. Tässä vaiheessa, jatka kysymysten kysymistä itseltäsi.

Mitä kytee tuon halun pinnan alla?

Mikä on syvin tunne jota haluan tavoitella?

Jokainen tunne piilottaa taakseen tarpeen, joka haluaa tulla kohdatuksi.

Jatka kysymysten esittämistä niin kauan, kunnes löydät sydämen totuuden luo. Kysymysten esittäminen avaa portteja syvempään tietoisuuteen, siihen, joka todella olet.

Naisen psyykettä tutkinut psykoanalyytikko ja filosofian tohtori Clarissa Pinkola Estés korostaa uteliaisuuden ja oikeiden kysymysten merkitystä muodonmuutoksessa; ”kysymykset ovat avaimia, jotka saavat psyyken salaiset ovet lennähtämään auki”.

Aihe on tosi laaja ja kiehtova, ja siitä voisi hyvin kirjoittaa montakin sivua… mutta tässä Sankalpa lyhyesti. toivottavasti sait inspiraatiota unelmiesi tavoittelun polulle. 🙂

Sankalpa pähkinänkuoressa

  • ”Kalpa”= vala tai kaikista merkityksellisin ja tärkein sääntö merkitykselliseen ja autenttiseen elämään.
  • ”San”= yhteys korkeimpaan totuuteen
  • sankalpa = vala ja sitoutuminen, jonka teemme tukeaksemme syvintä totuuttamme.
  • Sankalpaa on kahdessa eri muodossa ja niitä on useita elämän varrella.
  • Ensimmäinen niistä korostaa elämäntarkoitustamme ja resonoi sydämessä. Se on jotain, joka jo olemme, mutta joka on usein unohtunut elämän tullessa väliin. Hyvä uutinen on se, että koskaan ei ole liian myöhäistä tulla takaisin siksi, joksi synnyimme.
  • Toinen sankalpa on ”toimintasuunnitelma”, tietty tavoite tai päämäärä (tähän keskitymme tänään illan harjoituksessa). Sankalpan voi myös rajata koskemaan esimerkiksi ihmis-suhteita tai jonkin tietyn projektin loppuun saattamista. Tämän tyyppisiä sankalpoja voi rakentaa kuin portaita, jotka johdattelevat suuremman unelman luokse.
  • Mieli on ovela ja voimme helposti ruveta luomaan Sankalpaa egosta käsin. Sankalpatyöhön onkin tärkeä yhdistää meditaatio ja itsereflektio. Olen itse saanut useista erilaisista itsetutkimukseen kannustavista kirjoitusharjoituksia tukea ennen kuin olen löytänyt oman sankalpan (näistä lisää retriiteillä/workshopeissa).

ps. Luomme tänään illalla yhdessä tulevalle kuunkierrolle Sankalpan Katajanokan joogastudiollani (harjoitus on mahdollista tilata myös nauhoitteena). Vielä syvemmin sukellamme teemaan 30.7–1.8 Frantsilan kesäretriitilläni ja ensi talvena Manifest Magic retriitilläni Sri Lankalla

<3 Anna-Mari

@annamariyogax

(Kuvat: Aino Huotari. Jooga-asu ihana kotimainen ja ekologinen MORICO.)

We’re still living the New Moon energy which is the phase of new beginnings. This is why I wanted to share today my thoughts on manifesting dreams, setting intentions & what are the ways I have found useful in order to find & pursue my deepest dreams. 

I believe everyone has done New Year’s resolutions sometimes; to quit smoking, stop eating candies, getting thinner, getting fitter ect. Yet how many of us have failed, sooner or later? Quite many, I’d say. The failure often comes from the fact that we try to find happiness somewhere outside of us – in relationships, money or material things. This is how we actually lose the heart connection and are just going further away from our heart’s deepest dreams & our innermost needs.

In my life, I have tried to find happiness in several ways that have just dimmed my soul’s light. The reason to that is because they have all included the thought pattern ”I am not enough & whole until I have this or that…” This is where I’ve lost my way.

Sometimes we must lose our path to find our true home; our soul’s calling & our purpose. When we become conscious about the thought & behavior patterns that are not serving our wellbeing we can slowly start to change and make a difference.

Then we start to realize that happiness already lives inside us. The inner child is still there, smiling. Waiting for us to come back home. It’s up to us to strengthen the connection.

Today I want to share about Sankalpa or resolve practice. It starts from the idea that we already are who we need to be to fulfill our life’s dharma: we just need to focus our mind, connect to our most heartfelt desires & channel the divine energy within (kalpa=vow, or “the rule to be followed above all other rules” & San=the connection with the highest truth) Sankalpa is a vow and commitment we make to support our highest truth. Sankalpa arrives with everything needed to fully realize it. This includes iccha(tremendous will and energy), kriya (action), and jnana (the wisdom of how to deliver that action).

Even when we have found our sankalpa it’s not like the universe is bringing us everything we want. We must set the intention & channel the energy in the right direction, stay patient and grateful and lastly, but not least: never give up. Dreams do come true for the brave hearts.

A sankalpa can take two forms. The first is the heartfelt desire, a statement that reflects your true nature. This type of sankalpa is  all-encompassing and requires no change or action. It is literally and simply a statement of who you truly are.The second form of Sankalpa is a specific intention/goal. When we first discover who we truly are, we can start reaching towards that through smaller steps, which are these more specific Sankalpas that help us align with our true path. This Sankalpa is like an action plan. Note: in Sankalpa practice its important to stay focused & consistent. To create a life that serves our purpose we must t draw the mind again and again to our deepest truth & intention. 

In Sankalpa practice it’s also  important to stay curious and ask questions. Questions are the doorways to the deeper knowing. At first, Sankalpa can sound shallow or silly. It can be something like” I want to have a big house”. At this point, keep asking questions & by that peeling off the layers; what’s hiding behind that? What is the feeling I want to experience? What is the need behind that feeling? Keep on asking questions until you find the Right Answer, your Sankalpa – and you’ll feel it because it resonates with your heart. Asking questions opens the gates to our deeper awareness, to that which we truly are underneath the layers. <3 This is Sankalpa in short. I could go on for pages, but I save it for later… we will explore Sankalpa on tonight’s class & on my Manifest Magic retreat in Sri Lanka… have a lovely day! <3

hyvinvointi mieli hyva-olo syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *