Skorpioni Täysikuu kutsuu tanssimaan valojen & varjojen kanssa

Täysikuu kutsuu meidät kohtaamaan  sekä valon että pimeän, jotta voimme irti päästää, muuntua ja muuntaa elämän omaa elinvoimaa ja onnellisuutta ruokkivaksi.  

Täydenkuun aikaa sanotaan irti päästämisen aikakaudeksi. se on kuunkierron päätöspiste. Kauniina ja täytenä taivaalla hohtava kuu muistuttaa, ettei kuolemaa tarvitse pelätä. Se muistuttaa, että kuolema, jonkun asian päättyminen, voi olla kaunista.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että kuolema on elämän vastakohta, vaikka todellisuudessa ne ovatkin toisiinsa kietoutuneita ja toisiaan voimistavia ja ruokkivia, saman kehän rakennusaineita. Ei ole kuolema ja elämä erottelua, on vain niiden  yhteenkietoutuma, elämän – valojen ja varjojen – tanssi .

Skorpioni Täysikuu

Täysikuu hohtaa tällä kertaa skorpionissa. Se on introspektion, mystisyyden, seksuaalisuuden, kuoleman, uudelleensyntymän, kivun ja syvän transformaation merkki. Sanotaan, että Skorpioni on oman elämänsä alkemisti, joka voi muuntaa kaiken omaksi voimavarakseen.

Piikikästä merkkiä kutsutaan joskus myös shamaaniksi. Skorpionin johtavat planeetat ovat Mars & Pluto, jotka vain vahvistavat merkin yhteyttä muutokseen ja siirtymätilaan.

Minkä voin antaa tänään kuolla, jotta voin luoda tilaa uudelle?

<3 Anna-Mari

@annamariyogax

Full Moon in Scorpio  (26/4.  Did you know Full Moon in Scorpio is said to be the best time for performing healing rituals & occult magic?  Scorpio is the sign of introspection, passion, sexuality,  death, rebirth, pain, re-generation and deep transformation. Scorpio, which some astrologers  call “The Shaman”, is ruled by Mars & Pluto, which heightens it’s association with TRANSITION & CHANGE. It’s time to truly TRANSFORM and alchemize anything that’s on our way of true happiness. Scorpio’s quality is fixed; it’s nature is action; to do & to maintain. Full Moon journaling:  What can I let go of today in order to open myself to new chances and possibilities in my life? 

suhteet mieli terveys hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *