Täysikuu kaksosissa muistuttaa yhdestä tärkeimmästä parantumiseen & transformaatioon liittyvästä asiasta

”Never lose the spark of wonder that makes your eyes glitter” – annamariyoga

Kaksosten Täysikuu oli eilen,  7. joulukuuta, ja samalla vuoden viimeinen Täysikuu. Nyt viedään myös ihan viimeisiä Katajanokan joogastudioni joogatunteja (KIITOS kaikki te jotka olette jakaneet kanssani kynttilänvalon joogaillat viime vuodet täällä Tove Janssonin lapsuudenkadulla). Eli ilmassa on haikeutta ja irti päästöä, joka on toisaalta kuitenkin osa elämän luonnollista rytmiä.

”Child’s Mind” & henkinen kasvu

Kaksoset on seikkailumielinen merkki, joka muistuttaakin siitä, että utelias asenne on yksi tärkeimmistä työkaluista parantumisen, eheytymisen ja henkisen kasvun polulla.

Uteliaasta asenteesta (joogassa puhutaan myös ”child’s mind”/ ”beginner’s mind” / ”zen mind”) on hyötyä silloin, kun mieli on ahdistunut tai kiireinen, tai kun levoton, vaikea tai painava olo valtaa sinut.

Uteliaisuus tekee myös tilaa näkymättömän maailman asioille; aistikkuudelle, luovuudelle, ilolle, leikkimielisyydelle ja toivolle. ”Jo tiedettyjen” asioiden taakse näkemiselle, sielukkaan ja merkityksellisen elämän kohtaamiselle.

Uteliaasta asenteesta on hyötyä silloin, kun tekee mieli piiloutua, juosta karkuun tai padota tunne.

Mitä jos seuraavalla kerralla pysähtyisit JUURI SILLOIN kun olet aikaisemmin juossut karkuun?

Olisit utelias ja auki, vastaanottavainen, päästäen irti tarpeesta kritisoida/rationalisoida tai analysoida tunnetta? Tai  luokitella se hyväksytyksi tai ei-hyväksytyksi?  Ainoastaan katsoen tunnetta uteliain ja avoimin silmin?

Mitä jos seuraavalla kerralla hengittäisit tunteen KANSSA ja antaisit sen kertoa tarinansa ja virrata lävitsesi?

Mitä jos päättäisit että NYT on juuri oikea aika kokea, aistia & tuntea – olla itselle totta?

Tänään illalla Katajanokalla viimeinen Täydenkuun Taika workshop. Se on täynnä, voit kysyä peruutuspaikkoja emailitse/tilata uutiskirjeeni, jotta kuulet seuraavista joogatunneistani uusissa tiloissa (anna-mari@yogobe.com).

<3 Anna-Mari

@annamariyoga

Kuvat Grace –hiljaisuuden retriitiltäni Heponiemestä viime viikonlopulta. Seuraava hiljaisuuden retriittini järjestetään 28-30.4.2023 Heponiemessä, lue lisää täältä.

hyvinvointi mieli hyva-olo syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *