Uusi Kuu–sisään päin käpertymisen aikaa (ja muistutus pian alkavasta rakkaudellisen yhteyden joulukalenteristani)

Uusi Kuu on tänään seikkailuja rakastavassa jousimiehessä.

Uusi Kuu on uusien alkujen ja syntymän aikaa.

Mutta ennen kuin mitään voi syntyä, on hiljaisuus ja tyhjyys.

Siihen energiaan myös Uusi Kuu kutsuu meitä tänään.

Uusi Kuu ja levon & tekemisen tasapaino

Uusi Kuu on kuunkierron ja uuden alku; silloin kuu uinuu näkymättömissä ja kutsuu meidätkin käpertymään sisään päin.

On aika kerätä voimia ennen tekoihin ryhtymistä; tämä kausi muistuttaakin siitä, että tasapainoiseen  elämään kuuluu lepoa ja toimintaa sopivassa suhteessa.

Uusi Kuu kutsuu meitä kääntymään sisään päin & katsomaan intuition silmin kohti näkymätöntä maailmaa; tunteiden, aistien ja mielikuvien – merkityksen – maailmaa kohti. On niin monta tapaa nähdä.

Uuden Kuun rituaali

  • Puhdista tila (voit käyttää halutessasi esim. salviaa)
  • Luo itsellesi alttari muistuttamaan oman tilan merkityksestä, ehkä löydät alttarille pienen rasian rituaalia varten
  • Sytytä kynttilä
  • Kuuntele mantra/laula mukana (esim. Anusara prayer, jonka rakkaudellisen merkityksen tulen avaamaan sinulle tietoisen läsnäolon joulukalenterissani)
  • Meditoi (kokeile meditaatiota kanssani Yogobessa – ilmainen kaikille uusille kokeilijoille 14vrk:n ajan)
  • Halutessasi reflektoi meditaatiossa noussutta kirjoittamalla ( = intuitiivinen kirjoittaminen). Olen saanut usein kiitosta joogaretriittieni jälkeen intuitiivisesta kirjoittamisesta ja se on koettu avartavana itsetutkimuksen ja henkisen kasvun työkaluna, eli annathan itsellesi mahdollisuuden vaikka et olisikaan “kirjoittaja.
  • Aseta hyvinvointiasi tukeva intentio tulevalle kuunkierrolle & halutessasi nosta vielä tarot kortti tukemaan intentiotasi. Aseta intentio rasiaan, jonka äärelle voit palata jos suunta unohtuu. Niin kuin sanonta kuuluu: ”Intention is nothing without attention”. <3

Tarot kortit eivät ennusta tulevaa, vaan ovat portti intuitioon ja energiaan ja voivat tarjota uudenlaisia näkökulmia omalle henkisen kasvun polulle. 

Tarot kortin nosto tänään illalla instagramissa

Nostan myöhään tänään illalla tarot kortin onnettaren suosikille – käy osallistumassa arvontaan instassani.

Huomaa muuttunut instagramtilini: oma facebook– & instagram tilini hakkeroitiin joku aika sitten, ja tästä syystä olen vaihtanut tiliä: aikaisemmin käyttämäni @annamariyogax on nyt ihan uusi tili @annamariyoga . Muista päivittää, jos haluat seurata minua – joulukuussa alkaa rakkaudellisen läsnäolon adventtikalenteri instassani ja joulukuun uuden kuun aattona pidän instalivessä Uuden Kuun meditaation ja yin jooga harjoituksen. <3

Levollista Uuden Kuun aattoa! <3

<3 Anna-Mari

//
New Moon in Sagittarius today. It’s the time to let go of action & doing and turn inwards.
The Moon is resting before the next lunar cycle.

It’s the time to see with the inner eye; to see the world that’s invisible to our real eyes – the world  of intuition, senses & feelings – the world of real meaning.

New Moon Ritual
Clean your space (can use sage/incense)
Set up your altar to remind you of your sacred space & your own time. Would be beautiful if you found a little box on your altar to later put your intention to.
Light a candle
Sing or listen to your favorite mantra (try  the loving Anusara mantra, I will write later more about this beautiful mantra)
Meditate (Try meditations in English with me on my YouTube channel)
Try intuitive writing after meditation (doesn’t mean you have to be a writer; many times on my yoga retreats people who never wrote before have said that intuitive writing taught them a lot about themselves and they also started writing at home . So give this a try!)
Set up your intention for the up coming month & put it in your box so you can check back later if you get misaligned – intention is nothing without attention.

+ if you have tarot cards, pick one to support your intention.

Follow my new instagram account for tools & tips for healing and transformation – on December New Moon  I’ll have a free New Moon practice (insta live). <3

hyvinvointi mieli syvallista hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *