Aurinkoa etsimässä

11.3.2016 sunisfun

Mikä turkkilaisessa miehessä vetoaa?

Sohaisen nyt muurahaispesää, mutta ajattelin ottaa esille avoimesti aiheita sitä mukaan kun siltä tuntuu. Ja tänään tuntuu tältä.

Törmäsin joku aika sitten artikkeliin, jossa käsiteltiin suomalaisten solmimia avioliittoja ulkomaalaisten kanssa. Suomalaisten naisten osalta suurimmat luvut olivat turkkilaisten miesten kanssa kun taas suomalaiset miehet pariutuvat useimmiten thaimaalaisten naisten kanssa. Mikä tähän mahtaa olla syynä? Miksi erilaisuus viehättää?

Sen verran on tullut nähtyä, kuultua ja reissattua 37 ikävuoden aikana, että uskallan arvuutella. Yleistäminen on tylsää, mutta keskimäärin nämä tummat etelän kasvatit ovat hyvinkin eripuusta veistettyjä pohjolan veljiin verrattuna. Ja huom, en nyt siis suinkaan puhu pelkästään näistä ”pahamaineisista” Alanyan pojista. 🙂

Täällä ei pelätä lähestyä. Jutella voi kenelle vain ja missä vain. Suomessa moinen sijoittuu useimmiten yökerhoon ja vaatii useamman tuopin alle.

Yritteliäisyydestä ei voi moittia. Useimmiten yhden kerran kuultu ei treffikutsuun lisää motivaatiota. Yritys on seuraavalla kerralla entistä mahtipontisempi. Suomijamppa taas useimmiten jättää jo ensimmäisenkin kutsun tekemättä.

Kauniita sanoja ja kehuja ei myöskään säästellä. Ovatko nämäkin Suomessa verotuksen piirissä vai miksi niitä ei juurikaan kuule?

Kukkia ja muita huomionosoituksia täällä jaetaan niin arjessa kuin juhlassa. Ehkä Suomessakin niitä saisi useammin jos kukat kukkisivat ympäri vuoden?

Hellyys ja läheisyys ovat täällä uusiutuva luonnonvara. Niitä ei säännöstellä. Halaus ja kädestäpitäminen arjen kiireiden keskellä unohtuu harvoin. Onko tällainen kiellettyä Suomessa vai eikö se vain kuulu tapoihin?

Täällä miehet rakastavat lapsia ja heille on kunnia-asia jatkaa sukua. Perhe on tärkeä. Hyvin usealla on aito halu löytää kumppani ja rakentaa oma perhe. Suomalaisessa kulttuurissa puolestaan sinkkutalouksien määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Myös lapsettomien parien määrä on kasvussa.

Voisiko kyse olla siis siitä, että suomalainen nainen keskimäärin haluaa tuntea itsensä naiseksi ja tulla huomioiduksi? Onko tämä helpompi kokea mm turkkilaisen miehen kanssa? Onko tasa-arvo mennyt siltä osin siis Suomessa liian pitkälle, että miehet eivät halua/voi/osaa nähdä vaivaa naisten eteen?

Millaisia ajatuksia sinulla herää tästä mielipiteitä jakavasta kokonaisuudesta? Entä millaisia kokemuksia sinulla on niin turkkilaisista kuin suomalaisista miehistä?

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli

9.3.2016 sunisfun

Kahden viikon saldo

Löytöretkeä on nyt takana kaksi viikkoa. Pitää hieman muistuttaa itseäni mitä lähdin etsimään ja vastaavasti pohtia mitä olen löytänyt.

Kuten aiemmin oli puhetta, luonnollisesti yksi syy oli paeta kylmää ja räntää. Toiseksi, halusin nähdä miten pärjään yksin. Tulenko itseni kanssa toimeen ja miten kotidun uuteen ympäristöön. Kolmas, ei ehkä se kaikkein helpoin tavoite, oli löytää vastauksia siihen mitä elämältä haluan ja millaiset asiat tekevät minut onnelliseksi. Ja vielä, talven ja pimeän liikkumattomuuden tilalle, halusin vielä löytää liikkumisen ilon takaisin.

Miten olen edennyt tavoitteideni kanssa?

Aamukävelyt rannalla ovat minulle hyvin tärkeitä. Useimmiten heti herättyäni laitan lenkkarit jalkaan ja painun pihalle. Lasillinen vettä naamaan ja muu aamiainen saa odottaa. Katsellessani heräävää kaupunkia ja upeita maisemia, herään uuteen päivään. Nautin jokaisesta askeleesta minkä kenkäni osuu hiekkaan tai rantabulevardiin. Olen oppinut elämään siinä hetkessä ja nautin koko sydämestäni.

Minulle niin tärkeä elementti, aurinko, on myös löytynyt täältä. Se on lämmittänyt lähes päivittäin sekä ihoani että mieltäni muutamaa päivää lukuunottamatta. En olisi voinut toivoa parempaa säätä!

Yllättävän hyvin olen myös tullut itseni kanssa toimeen. Kuten aiemmin kirjoitin, en ole tuntenut oloani yksinäiseksi vaikka olen retkelläni yksin. Yritän luottaa itseeni ja elämään. Minä pärjään. Minä osaan ja onnistun. Jos mietin liikaa tulevaa, huomaan ettei tämä itseluottamus kanna vielä sinne asti. Töitä on tehtävä lisää.

Mitä sitten haluan elämältäni? Uusi ympäristö ja uudet tuttavuudet ovat avanneet paljon silmiäni. En osa vielä tarkemmin määritellä miten. Muutama asia on kuitenkin kirkastunut.

Mielenrauhaa haluan ainakin. Se on täällä ollessa löytynyt suhteellisen hyvin. Yritän olla murehtimatta liikaa ja antaa alitajunnan tehdä töitä. Haluan voida olla oma itseni. Tehdä asioita mitä minä haluan, enkä aina vain ajatella muita ja sitä, mitä he ajattelevat. Huomaan edelleen kilttinä ja kuuliaisena ihmisenä, hahmottvani maailmaa hyvin paljon muiden perspektiivistä.

Osittain olen hyvinkin tyytyväinen löytöretkeni etenemiseen. Toisaalta taas hahmotan, että työtä on vielä paljon. Kaksi viikkoa ei ole pitkä aika, joten pitää olla itselleni armollinen ja jatkaa retkeä avoimin mielin ottamatta liikaa paineita.

Mielenrauhaa ja armollisuutta toivotan tänään teillekin kaikille! <3

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat