Tammikuun päiviä
Mä olen kahtena aiempana vuonna kirjoittanut blogiin ”tahmeasta tammikuusta”, jolloin aika on tuntunut pysähtyneeltä eikä ole tuntunut tapahtuvan mitään hauskaa. Se on ahdistanut ja turhauttanut, kun joulun jälkeen tammikuu on tuntunut niin pystyynkuolleelta tylsyyden pyhäköltä. Mutta tänä vuonna olen ihan päinvastaista mieltä. Tammikuu, olet ihana! On ihanaa, kun viikonlopuille ei ole kalenterissa mitään merkintöjä. Voi nukkua pitkään, syödä aamiaista sohvalla kirkasvalolampun valossa kylpien ja sitten pohtia, jaksaisiko vielä pukea ja jos jaksaa, niin pukeeko farkut vai ihan vain kotihousut. Pyykkikone saa pyöriä taustalla, ja ehkä vähän voidaan kiinnittää tauluja paikoilleen uudessa kodissa, mutta mitään sen isompaa ei todellakaan tarvitse puuhata.
Sen sijaan voi tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja rentouttavat. Ottaa lämpimän kylvyn, lukea kirjaa, värittää värityskirjaa pitkästä aikaa, katsoa elokuvan tai vaikka joogata Youtube-videoiden tahdissa. Tällä hetkellä suosikkejani ovat muuten Yoga with Kassandra -kanavan Yin jooga -videot.
Arkisinkin olen tyytynyt käymään töissä ja ehkä kaupassa, mutta sen jälkeen olen lähinnä kotoillut. Tehnyt ruokaa, lenkittänyt koiraa ja muuten vain ollut. Yrittänyt kotiutua uuteen kotiin – se vie aina oman aikansa. Tavarat ovat kyllä aika hyvin jo paikoillaan, yksi iso pahvilaatikko majailee vielä makuuhuoneen nurkassa, mutta annan sen majailla. Mikäs kiire sen purkamisella oikeastaan on? Muutamia hankintoja pitäisi myös tehdä, mutta mietin niitä sitten.. joskus. Ei Roomaakaan rakennettu viikossa, vai miten se oli?
Olen viime aikoina miettinyt sitä, miksi niin usein sorrun elämässäni suorittamiseen ja ”pitäisi” -ajatteluun. Hyvin harvoilla asioilla on oikeasti ihan hirveä kiire ja harvaa asiaa pitää, mutta jostain syystä pääkoppani väittää niin jatkuvasti. Olen ollut huomaavinani viime aikoina niin itsestäni kuin ympärilläni olevista ihmisistäkin suurta väsymystä ja turhautumista tähän oravanpyörä-yhteiskuntaan. Kaikki valittavat stressiä, kiirettä ja uupumusta. Sitä luovat niin yhteiskunta, odotukset kuin myös ihmiset itse oman päänsä sisällä. Yritän itse opetella sanomaan itselleni, että asiat voivat myös odottaa. Voin sanoa myös ei. Voin olla väsynyt ja nukkuvieru, jos siltä tuntuu, enkä silti ole huono, tai ainakaan sen huonompi kuin muut.
Se, että vaikuttaa siltä, että kaikki muut jaksavat koko ajan jotain, ei oikeastaan ole totta. Se on illuusiota, jota ympärillemme rakennettaan koko ajan esimerkiksi somessa ja muualla mediassa. Onneksi jotenkin tuntuu, että myös siitä toisesta puolesta on vihdoin alettu puhumaan. Ihmiset alkavat kaivata aitoutta, totuutta, lepoa, downshiftausta ja olemista. Näin myös minun kohdallani – ja on ollut jo pidempään. Olen tajunnut, että oikeastaan jo lukiosta lähtien koko elämäni on tähän päivään asti ollut suorittamista suorittamisen perään. Isosta projektista toiseen hyppimistä, pinnistelyä ja jaksamisen äärirajoilla keikkumista. Nyt mieli kaipaa tavallista elämää ja tavallista arkea. Ja toki lomaakin, mutta nykysysteemissä sitä ei montaa viikkoa vuodessa valitettavasti ole. Mutta kun arki toimii ja rullaa ja siinä on tilaa levolle, niin tarve lomillekin toki pienenee.
Olen päättänyt, että en itse ylläpidä mitään superihmisen ja jaksamisen illuusioa. On niin tuhoisaa, kun lähes kaikki ovat mukana tuossa samassa isossa näytelmässä. Olen myös päättänyt, että tästä lähtien voin kieltäytyä kutsusta mukavaan tapahtumaan tai juhliin, vaikka minulla ei olisikaan päällekkäistä menoa tai varsinaisesti ”hyvää syytä”. Hyväksi syyksi riittää se, että nyt en vain jaksa tai ei huvita. Se, että tarvitsen aikaa olla kotona ajatuksieni kanssa. Olen itse asiassa tullut siihen tulokseen, että en taidakaan olla yhtään niin ekstrovertti, kuin olen kuvitellut olevani. Olen ihminen, joka on rakentanut itselleen ekstrovertin kuoren, jonka taakse on helppoa piiloutua. Mutta siitä voisinkin kirjoitella lisää myöhemmin.
Tammikuu olkoon siis lomailua työaikojen ulkopuolella. Jos nyt olisi kesä, olisi hirveä paine olla koko ajan ulkona ja tehdä kaikkea kivaa. Siksi tammikuussa onkin puolensa. Saa hetken aikaa kelliä rauhassa sohvannurkassa ja kerätä voimia kesää varten. Olla kaikessa rauhassa nukkuvieru räsy. Kaverini totesi, että aikoo koko tammikuun maata sängyssä ja katsella Netflixiä. Kuulostaa mielestäni erittäin hyvältä suunnitelmalta.
Rauhallisia tammikuun päiviä toivotellen,
-Netta
