Vuosi koronaelämää takana

Törmäsin Instagramissa Visual Diary -blogin Saaran tilillä hänen tekemäänsä videoon kotikaupungistaan Lissabonista. Jotenkin tuo pieni, lyhyt videopätkä täynnä kauniita rakennuksia ja Lissabonin auringonlaskuja herkisti mut. Se sai ajattelemaan kaikkea sitä ihanaa, joka nyt jää kokematta. Kaikkea sitä, mitä en nyt näe, koe tai voi tehdä. Löysin itseni pohtimasta, onko maailmassa tai elämässä enää jäljellä mitään kaunista ja ihanaa. On vain tätä harmautta, loskaa ja jo vuoden jatkunutta epätietoisuutta ja synkkyyttä. Uutisia täynnä kauhuskenaarioita. Rajoituksia. Sairautta ja kuolemaa. Selviytymistä, räpiköimistä, jaksamista, kestämistä, venymistä ja vanumista.

Eihän se tietenkään ole totta, ettei maailmassa ole enää mitään kaunista. Mutta niin moni asia, joka tuo (tai siis toi) itselleni iloa ja hyvää mieltä elämässä, on ollut jo pitkään kielletty, eikä niistä pysty nauttimaan, ja totta kai se surettaa ja on raskasta ja ikävää. Vuosi poikkeusoloissa ja etätyössä on pitkä aika. Ja ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että kukaan ei tiedä, kauanko nämä poikkeukselliset olot jatkuvat.

Taisi olla viime viikonloppuna, kun pääministerimme totesi haastattelussa, että hän on jo nyt huolissaan tulevan syksyn ja ensi kevään tilanteista. Väkisinkinhän tässä alkaa pohtimaan, onko maailmamme muuttunut lopullisesti ja miltä osin. Mitä kaikkea on tiedossa ja mitä kaikkea on ehkä jäänyt lopullisesti taakse. Alan ajatella, että on järkevämpää olla odottamatta liikaa tilanteen muuttumista, koska sitten tulee vain pettymään. On kai pakko yrittää kääntää ajatukset niin päin, että tilanne on nyt tämä. Täytyy elää elämää tällaisena kuin se on, päivä kerrallaan.

Hämmästelen hieman sitä, miten vähän esimerkiksi blogeissa on ollut puhetta koronan aiheuttamista ajatuksista ja tunteista. (Tai sitten en vain ole törmännyt juuri niihin blogeihin, joissa siitä on kirjoitettu). Itse koen nimittäin, että lukisin todella mielelläni toisten ihmisten tuntemuksia vertaistuen muodossa. Ymmärrän toki, että tämä aihe tietysti voi karkottaa vähän lukijoita, koska se on niin tapetilla muutenkin. Mutta sitten taas, ainakaan itse en voi sivuuttaa tätä koko aihetta täysin, koska se nyt vain on niin iso osa elämää tällä hetkellä.

Ylipäätään huomaan somessa sen, että koronan suhteen jotenkin ”täytyy” olla korostetun tsemppaava ja jatkuvasti tuodaan paljon esiin sitä puolta, että ”nyt keksitään jotain hauskaa ja kivaa tästäkin tilanteesta”. Ja se jokaiselle suotakoon, totta kai! Mutta somessakin on tietyllä tapaa olemassa sellaista toksista positiivisuutta, ja ehkä se korostuu tässä koronatilanteessakin. En tiedä kovinkaan montaa tyyppiä, jotka olisivat tuoneet esiin vaikkapa koronan aiheuttamia mielenterveyden ongelmia (tai edes mitään lievempiä apatiafiiliksiä), vaikka niitä aivan takuuvarmasti on olemassa – ihan tutkimustenkin mukaan.

Enkä tarkoita nyt sitäkään, että kenenkään tarvitseekaan tuoda esiin yhtään sen enempää kuin itse haluaa, mutta pointtini on, että ihmettelen jollain tasolla sitä, miten vähän koronan negatiiviset vaikutukset hyvinvointiin ja ihmisten fiilikseen näkyvät somessa. Itseeni kyllä nimittäin ainakin on vaikuttanut negatiivisella tavalla tämä kulunut vuosi, ja olenkin siitä täällä blogissa kirjoitellut. Mielelläni itsekin lukisin muitten kirjoituksia aiheesta, mutta en ole sellaisiin pahemmin törmännyt (ainoastaan tulee nyt mieleen Villiviini-blogi ja Visual Diary). Välillä sitä nimittäin ajautuu pohtimaan, olenko ainoa ihminen, joka kokee näitä negatiivisia olotiloja – ja elävätkö kaikki muut vain iloisina ja reippaina elämäänsä, kuin mitään ei olisikaan? Siltä se ainakin välillä näyttää, vaikka pitää toki muistaa, ettei se varmastikaan ole koko totuus. On sanottu, että some on performanssia, ja ehkä sekin korostuu tässä ajassa.

Omasta tämänhetkisestä henkisestä hyvinvoinnistani sanoisin, että se vaihtelee, mutta on ollut kuitenkin ihan yllättävän ok. Tilanne väsyttää ja harmittaa, mutta kyllä mullakin on jokin sellainen tsemppi päällä, että nyt vaan jaksetaan, koska muitakaan vaihtoehtoja ei ole. Ehkä se on se kuuluisa selviytymismoodi?  Mutta kun tulee jotain uusia isompia uutisia aiheesta, esimerkiksi uusia rajoituksia, koen kyllä aina siinä tilanteessa jonkinlaisen aallonpohjan ja alakulon. Tunnen oloni vähän itkuiseksi ja toivottomaksi, ja mieleen kumpuavat ne ajatukset siitä, että eikö tämä ikinä lopu. Tulee ahdistavia ajatuksia siitä, että olemme tuomittuja tähän tilanteeseen tästä ikuisuuteen asti. Olen surullinen ja alakuloinen joitain päiviä, kunnes taas jotenkin kaivan itsestäni sen tsempin ja draivin päälle ja päätän jatkaa eteenpäin, koska ei vain ole muita vaihtoehtoja. Ehkä teen sen siksikin, että pelkään jääväni sinne alakuloon, jos pyörin siinä liian paljon.

Ja sitten seuraavan isomman uutisoinnin kohdalla taas sama juttu – apatia, murehtiminen, epätoivo ja pyrkimys tsempata. Ja onhan sitä siis varmaan kuitenkin koko ajan yleisestikin hieman alakuloisempi pohjavire (kuin ”entisessä normaalissa”) päällä, sehän on selvää. Mutta kuitenkin ihan yllättävän hyvin olen jaksanut ottaen huomioon, että tätä on tosiaan jo vuosi takana, ja niin paljon on muuttunut, ja sosiaalisena ihmisenä tavallaan koko elämäntyylini on muuttunut paljon enemmän sisäänpäin kääntyneeksi kuin ennen. Olen kuitenkin yrittänyt löytää uusia rutiineja, ja ne ovat varmasti yksi syy, samoin kuin se että pyrin löytämään pieniä positiivisuuden ja kiitollisuuden aiheita sekä uutta tekemistä itselleni. Ja iso siunaus on tietysti olleet puoliso ja lemmikit, joista on ollut seuraa.

Luin jonkun asiantuntijan haastattelun, jossa hän kertoi, että tämä koko tilanne on tietyllä tapaa verrattavissa tsunamiin. Nyt olemme siinä vaiheessa, jossa vesi on iskeytynyt rantaan ja tuhoa syntyy. Nyt yritetään selviytyä ja pelastautua, auttaa muita. Sitten kun vesi vetäytyy takaisin ja pahin vaihe on ohi, näemme vasta ne todelliset tuhot koko laajuudessaan. Ja niiden korjaamiseen voi mennä kauan. Keskustelimme juuri ystäväni kanssa siitä, että tutkimusten 90-luvun lamalla on ollut isoja vaikutuksia silloisiin lapsiin ja nuoriin heidän aikuisuuteensa asti, joten aika ennustettavaa on, että niin tulee olemaan tälläkin kriisillä. Eikä tietenkään vain heihin, vaan varmasti moniin meistä – jonkinlaisia vaikutuksia varmaan jokaiseen. Jonkinlainen perusturvallisuuden ja ennustettavuuden tunne on järkkynyt, ja totta kai sillä on vaikutuksensa.

Toivon sydämeni pohjasta, että pääsisimme edes vähän normaalimpaan tilanteeseen pikkuhiljaa. Sellaiseen, jossa läheisiä ihmisiä voisi tavata vapaammin, ilman pelkoa ja syyllisyyttäkin. Mutta en myöskään enää halua liikaa odotella sitä, koska tulevaisuus näyttää nytkin niin utuiselta ja epäselvältä. Yritän opetella elämään päivän kerrallaan näillä eväillä, jotka juuri nyt on annettu. Toisina päivinä se onnistuu paremmin ja toisina huonommin – ja se on ihan ok.

Haleja joka ikiselle, joka painii samanlaisten tuntemusten kanssa. <3 Ette todellakaan ole yksin!

-Netta

Lue myös:

Mitä muistan näistä päivistä myöhemmin

Toivonkipinöitä ja odotusta

Koronan opettamaa: tärkeintä elämässä ovat läheiset ihmiset

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta

Aikuisten ystäväkirja

Törmäsin Iidan matkassa -blogissa tällaiseen kivaan Aikuisten ystäväkirja -kyselyyn, jonka päätin itsekin toteuttaa. Osa näistä jutuista on ainakin blogin pidempiaikaisille lukijoille jo varmaan ihan tuttua huttua, mutta ehkäpä mukaan mahtuu myös jotain ihan uusia faktoja minusta.

Ikä: 31 vuotta.

Kuinka pitkä olet: 164 cm.

Silmien väri: Ruskea.

Koulupolku: Olen käynyt ala-asteen, yläasteen ja lukion Lohjalla. Lukion jälkeen pidin kaksi välivuotta, joista jälkimmäisen vuoden ajan kylläkin koko vuoden opiskelin Kauniaisissa Työväen Akatemia -nimisessä oppilaitoksessa, jossa voi opiskella korkeakouluopintoihin valmistavia opintoja ja muun muassa avoimen yliopiston kursseja. Sen jälkeen opiskelin filosofian maisteriksi Helsingin yliopistossa. Kandiin asti opiskelin pääaineenani ruotsin kielen kääntämistä ja tulkkausta. Kandin jälkeen vaihdoin pääaineeksi vähän laaja-alaisemman ja yleisemmän Pohjoismaiset kielet ja tein myös opettajan pedagogiset opinnot. Tällä hetkellä opiskelen töiden ohessa avoimessa yliopistossa markkinoinnin sivuaineopintoja.

Keskiarvo: En muista kyllä nyt tarkalleen keskiarvojani. Yläasteen lopussa se oli kuitenkin aika lähellä ysiä ja lukiossa ehkä sellainen noin 8,5. En ollut koskaan sellainen, että olisi koko rivi pelkkiä kymppejä, mutta tunnollinen suorittaja kuitenkin. Kielet ja äidinkieli olivat vahvuuksiani, kun taas matemaattiset aineet tuottivat päänvaivaa ja niissä tuli välillä huonojakin numeroita. Mutta kyllä koulumenestys oli minulle tärkeää ja kotonakin sitä odotettiin. Nyt kun mietin, niin tuo 8,5 on aivan tarpeeksi hyvä keskiarvo, vaikka silloin taisikin ajatella, että voisi olla vielä parempikin.

Viihdyitkö koulussa: Viihdyin niiden oppiaineiden tunneilla, joista pidin ja olin kiinnostunut. Sen sijaan juurikin noiden matemaattisten aineiden tunneilla en kyllä viihtynyt ja aika tuntui aina kyseisillä tunneilla matelevan. Ala-asteella tykkäsin, kun opetuksessamme painottui tosi paljon taidekasvatus, ja me muun muassa näyttelimme tosi paljon ja kirjoitimme paljon luovia tekstejä. Opettajani kannusti nimenomaan tuota luovaa puoltani minussa aina, ja hän povasi minusta isona näyttelijää tai kirjailijaa. Olen hänelle tosi kiitollinen siitä kannustuksesta. Sen sijaan koin ala-asteen lopulta yläasteen loppuvaiheille asti kiusaamista ja siitä syystä kouluajat ovat osittain mielessäni ikäviä ja synkkiäkin aikoja, jolloin koin myös paljon yksinäisyyden, erilaisuuden ja virheellisyyden tunteita enkä kuulunut joukkoon.

Kotieläimiä: Kotoa löytyy Frida-koira ja Viivi-kissa.

Lempiväri: Vaaleanpunainen!

Onko sinulla sisaruksia: Ei ole, vaan olen ainoa lapsi. Tässä voisi olla mielenkiintoinen blogipostauksen aihe itse asiassa, millaisia ajatuksia minulla on elämästä ainoana lapsena.

Pidätkö sukulaisistasi: En oikeastaan ole ihan hirveän monen sukulaisen kanssa tekemisissä. He asuvat kaikki eri puolella Suomea, eikä kukaan sukulaiseni asu samassa kaupungissa kuin minä itse. Osaa sukulaisistani en tunne oikeastaan lainkaan. Itse ajattelenkin niin, että ystävät ovat se ”sydämen perhe/suku”, jonka itse valitsemme ja rakennamme itsellemme, koska sukulaisasioihin emme monin tavoin voi itse vaikuttaa.

Lempivuodenaika: Kyllä se on nykyään oikeastaan kevät! Se, kun luonto herää eloon talven jälkeen, puutarha on täydessä kukoistuksessa ja koko kesä on vielä edessä. Sen parempaa ei olekaan!

Paras lukemasi kirja: Mieleenpainuvin lukukokemus on ollut Pikku Prinssi, jonka luin ensimmäistä kertaa lukioikäisenä.

Paras näkemäsi elokuva: Kaikkien aikojen lempielokuvani on ranskalainen Amelie! Sen ohi ei ole vielä yksikään muu elokuva kiilannut.

Lempiyhtyeesi: Coldplay, jonka keikalle olen ilokseni kerran päässyt <3

Mikä biisi soi nyt: Juuri nyt en kuuntele mitään 🙂

Mitä rakastat: Jos nyt jätetään itsestäänselvyydet pois, niin ainakin puutarhanhoitoa, illanviettoja ystävien kanssa, kulttuurielämyksiä, kirjoittamista, eläimiä ja uusien asioiden oppimista.

Mitä inhoat: Epärehellisyyttä, itsekkyyttä, myöhästelyä, huonoa ja epäasiallista käytöstä, imuroimista, ruokaostosten tekemistä isoissa hypermarketeissa, liian kireitä vaatteita ja tätä hiton koronaa!

Mitä odotat tällä hetkellä: Mökki- ja puutarhakauden alkua ja koronatilanteen paranemista.

Harrastatko liikuntaa: En ole koskaan tykännyt ihan hirveästi liikunnasta. Luulen, että mulla on niitä kuuluisia koululiikuntatraumoja, eikä ole ihan hirveästi löytynyt niitä omia lajeja. Ennen koronaa harrastin joogaa ja kävin myös uimahallissa, mutta nyt ne ovat olleet tauolla jo pitkään. Onneksi koiran kanssa tulee käytyä joka päivä kävelyllä ja vähän teen myös kotijumppaa. Mutta voisin kyllä harrastaa liikuntaa paljon enemmänkin, jos vaan nauttisin siitä. 😀

Soitatko mitään soitinta: En soita, mutta olen soittanut lapsena jonkin verran pianoa. Meillä olisi tarkoitus hankkia kotiin pieni keyboard, jotta pääsisi vähän verestämään taitoja.

Mitä harrastuksia sinulla on: Tällä hetkellä kaikki harrastukset ovat luonnollisestikin näitä itseohjautuvia. Bloggaaminen on yksi tärkeä harrastus, sen lisäksi harrastan kirjoja, leffoja ja sarjoja, koiralenkkejä, sisustamista ja puutarhanhoitoa (jahka lumet tuosta sulavat!).

Mikä kamera sinulla on: Canonin järjestelmäkamera (useita vuosia vanha) ja Olympuksen minijärkkäri, jonka käyttöä en ole oikein koskaan omaksunut. Aika paljon kuvailen nykyään varsinkin Instaan myös ihan vain Iphonella.

Syötkö suklaata: En! Olen kuullut, että olen tässä vähän omituinen naiseksi 😀

Suklaa vai salmiakki: Ehdottomasti salmiakki! Mutta karkkien sijaan valitsen sipsit, jos voi päättää.

Lempijäätelö: En syö myöskään jäätelöä oikeastaan lähes lainkaan. Ihan pari jäätelöä menee kesässä. Ben & Jerrysin jäätelöjä syötiin jokunen viime kesänä.

Sauna: Saunalle yläpeukku, varsinkin meidän omalle mökkisaunalle! Siellähän me saunottiin koko viime kesä. Tosin itse en siedä kovin kovia löylyjä, eli menen saunaan kun se ei ole vielä hirveän kuuma, enkä viihdy saunassa ihan älyttömän kauaa. Jos olisi pakko valita saunan ja ammeen väliltä, ottaisin itse kyllä mieluummin ammeen.

Paras paikka missä olet käynyt: Matkakohteista mieleen ovat jääneet ainakin Kroatian Split ja Italian Toscana.

Maa, johon haluaisit matkustaa: Haluaisin joskus päästä käymään Jenkeissä. Myös Japani, Australia ja Kreikka olisivat haavelistalla.

Meikkaatko töihin: Joo meikkaan nykyään. Ainakin pieni ehostautuminen, jos ei enempää ehdi.

Kadutko jotain: Tämä on tosi kinkkinen kysymys! Tavallaan voisi vastata, että ei kadu mitään, koska kaikki asiat elämässä ovat johtaneet tähän pisteeseen, jossa nyt olen. Ja toisaalta fakta on sekin, että tuskin meistä kukaan on elänyt täydellisesti ja niin, ettei katuisi yhtään mitään, eikä tekisi mitään asioita toisin. Mutta loppuviimeiseksi ajattelen ehkä niin, että on jotain asioita tai tilanteita, joissa olisi voinut toimia toisin, jotta olisi ollut reilumpi jotakuta toista tai itseään kohtaan. Mutta ei ole kuitenkaan mitään sellaista asiaa, jota surkuttelen, että olisi ehdottomasti pitänyt tehdä toisin. Oon aina tehnyt kussakin tilanteessa niin kuin olen sen hetkisellä tiedolla ja resursseilla parhaaksi nähnyt. Ja se riittää. Eli ei ole mitään suuria katumuksia mun sydämelläni onneksi.

Haluaisitko muuttaa jotain itsessäsi: Haluaisin omata vielä paremman itsetunnon ja osata vieläkin paremmin laittaa omat rajat. Ja näitä asioita kyllä olen jo pitkään opetellut ja ottanutkin jo isoja harppauksia eteenpäin.

Lempijuhlasi: Hmm, mikäköhän se olisi? Nyt on ainakin useana vuonna ollut aika kiva juhannus, ja samoin vappu (mutta ei se ole enää yhtä hauska kuin opiskelijahaalarit päällä). Ja kyllähän joulussakin omaa taikaansa on!

Välitätkö muiden mielipiteistä: Välitän! Ja haluan jatkossa välittää entistä vähemmän. Mutta kyllä mä myös uskon, että ihminen sosiaalisena olentona ihan luonnostaankin välittää jonkun verran siitä mitä muut ajattelee. Meillä on sisäsyntyinen tarve kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi. Ehkä yksi viisaus on siinä, että vaikka vähän välittääkin muiden mielipiteistä, pitää silti uskaltaa tehdä asiat nimenomaan oman mielipiteen mukaan, eikä sen mitä muut ajattelee/odottaa.

Mistä ostat vaatteesi: En osta kovinkaan paljon vaatteita (ja varsinkaan nykytilanteessa). Ostan mielelläni paljon käytettynä ja sitten myös kivijalkamyymälöistä. Ihan todella vähän olen elämäni aikana tilannut vaatteita netistä. En vain jaksa sitä, että niitä pitäisi sitten erikseen palautella, enkä kestä sitä miten sietämättömän epäekologista on vaatteiden lennättely ympäri maailmaa ja kun ne palautetut vaatteet hyvin harvoin päätyy uudelleen myyntiin.

Tuomitsetko ennen kuin tunnet: Tää on myös paha kysymys! Koska haluaisin totta kai sanoa, että EN. Mutta kyllä mullakin varmaan jotain sisäisiä alitajuisia ennakkoluuloja jotain asioita kohtaan kuitenkin on. Eli ehkä vastaan, että pyrin siihen että en (mutta ehkä se ei toistaiseksi kuitenkaan aina tapahdu 100 %).

Mistä haaveilet: Juuri nyt mä haaveilen siitä, että tämä koronatilanne olisi ohi. Haaveilen, että pääsisi matkustamaan, tapaamaan ihmisiä huolettomasti ja ilman pelkoa, pääsisi kaikkiin ihaniin tapahtumiin ja kulttuurielämyksiin. Välillä mä salaa haaveilen myös koiran- tai kissanpennusta. Niin ja tietysti siitä mökkikauden alkamisesta!

***

Huh, siinä oli muuten aikamoisen monta kysymystä! Mutta tällaisia on kyllä ihan mukavaa täyttää. Ihanaa iltaa sinne jokaiselle <3

-Netta

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään