Kulutusfilosofiani, osa 2: Miten kulutustottumukseni ovat muuttuneet?

Jos katson vaikkapa 10 vuotta taaksepäin, voin todeta kulutustottumuksieni muuttuneen siinä ajassa aika paljonkin. Toisaalta myös maailma ympärillämme ja kulutukseen liittyvät arvot ovat muuttuneet. Mielestäni vaikkapa viimeisen viidenkin vuoden aikana on tapahtunut iso muutos suhteessa siihen, miten ihmiset suhtautuvat tavaran ostamiseen, kuluttamiseen ja ekologisiin arvoihin. Se näkyy mielestäni aika hyvin täällä blogimaailmassakin – alussa blogimaailma oli tosi kulutuskeskeinen ja blogeissa esiteltiin jatkuvasti uusia ostoksia, ostoslistoja, ostotoiveita ja -aikeita. Nykyään bloggaajilta vaaditaan kuluttajina vastuullisuutta ja ekologisuutta, ja keskustelupalstoilla paheksutaan yleisesti bloggaajia, joilla on liian usein uusia vaatteita tai liian monta samanväristä takkia. Ja mielestäni suunta on kyllä ihan oikea!

img_6977.jpgVielä kymmenen vuotta sitten olin itsekin kuluttaja, joka halusi mielellään paljon ja halvalla. Saatoin mennä H&M:lle tai Gina Tricotiin ja ostaa sieltä ison kasan halpoja riepuja miettimättä sen tarkemmin, olivatko vaatteet sellaisia, jotka tulevat kestämään kulutusta ja aikaa. Oli nimenomaan tärkeää omistaa monta laukkua, monet kengät ja monta erilaista hametta. Seurasin tuolloin paljon enemmän muotiblogeja ja trendejä ja juoksinkin kulloisenkin hetken muotivaatteiden perässä.

Toisaalta olen kuitenkin aina ostanut vaatteita myös kirpputoreilta, mutta nuorena ostin sieltäkin paljon harkitsemattomammin kaikkea turhaa, ”koska se on halpaa”. Enkä todellakaan miettinyt yhtään sen tarkemmin sitä, minkälaista toimintaa tuin omalla ostamisellani, tai että ostamalla jotain muuta, olisinkin tukenut toisenlaista toimintaa. Toki olin tuolloin paljon nuorempi ja olin myös koululainen/opiskelija, eli ihan taloudellisetkin seikat tulivat vastaan ostokäyttäytymisessä. Vaikka ekologiset arvot olivat jo tuolloin minulle tärkeitä, en kuitenkaan ajatellut ostovalinnoissani oikeastaan yhtään ympäristöä tai ekologista näkökulmaa.

Mutta onneksi ihminen kasvaa ja viisastuu. Ja virheistä oppii! Pikkuhiljaa minulle alkoi nimittäin valkenemaan, että halvalla ostettua riepua ei itse arvosta eikä välttämättä kohtele erityisen hyvin, toisin kuin kalliimpaa tuotetta, jota on oikeasti pitkään harkinnut ja johon on satsannut enemmän rahaa. Siihen ei todellakaan halua mitään naarmuja ja siitä myös tulee itselle tärkeämpi. Aloin tajuta, että on sekä ekologisesti että taloudellisesti paljon järkevämpää säästää hetki rahaa, punnita ja harkita ostopäätöstä kaikessa rauhassa ja sitten ostaa joku hieman kalliimpi, laadukkaista materiaaleista mahdollisimman eettisissä oloissa valmistettu tuote, jota tulee todennäköisesti käyttämään vuosikausia.

img_6979.jpg

Ja ennen kaikkea tajusin jossain vaiheessa sen, että joka ikinen ostoksemme on myös arvovalinta. Ja tätä vastuuta emme pääse pakoon, halusimme tai emme. Emme koskaan osta vain tuotetta, vaan ostamme samalla paljon enemmän. Ostaessamme jotain, päätämme, minkälaista yritystoimintaa tuemme. Ostammeko pieneltä suomalaiselta luomutilalliselta, joka työllistää kolme saman kylän asukasta, vai ostammeko massatuotantoa kiinalaistehtaalta, joka ei maksa kunnon korvausta työntekijöilleen ja dumppaa jätteensä viereiseen jokeen. Se, jonka pussiin rahamme laitamme, saa tuolloin rahaa, jolla jatkaa toimintaansa.

Voimme omilla ostopäätöksillämme valita, tuemmeko luomua, reilua kauppaa, joutsenmerkkiä, avainlipputuotteita, eläinkokeettomuutta, turkistuotantoa, mikromuovien käyttöä, lapsityövoimaa ja niin edelleen. Kun pysähtyy miettimään, on kuluttajalla paljon enemmän vastuuta kuin on ehkä ajatellutkaan. Enkä ole itsekään todellakaan yhtään pyhimys, mutta pyrin kuitenkin olemaan tiedostava ja harkitseva kuluttaja. Kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, en myöskään usko ehdottomuuteen tai täydellisyyteen. Uskon, että se, että pyrkii tekemään parhaansa ja tekee pääsääntöisesti hyviä valintoja, riittää jo pitkälle. Täydellinen ei tarvitse olla.

Niinpä sen sijaan, että nykyään haluaisin paljon ja halvalla, painavat ostotilanteessa vaakakupissa ihan muut asiat. Mistä materiaalista tuote on valmistettu? Missä se on valmistettu? Onko se mahdollisesti luonnonmukainen tuote? Onko tuote sellainen, että ihan oikeasti tarvitsen ja tulenhan varmasti käyttämään sitä? Tuleeko tuote kestämään käytössä vähintään 5-10 vuotta, mieluiten hamaan tappiin? En tee nykyään lähes koskaan huonoja heräteostoksia, koska harkitsen ja punnitsen ostosta tarkkaan. Tämä ei tarkoita siis sitä, etten koskaan tekisi heräteostosta, vaan sitä, että myös heräteostosten kohdalla kysyn itseltäni nämä kysymykset ja silloin heräteostoksenikin ovat niitä, jotka päätyvät varmasti pitkäaikaiseen käyttöön.

img_6980.jpg

Tässä vielä ihan konkreettisia muutoksia kulutustottumuksissani:

Kosmetiikka: Olen siirtynyt yhä enemmän luonnonkosmetiikkaan. Lisäksi arvostan kotimaisuutta ja avainlippua.

Siivoustuotteet: Olen siirtynyt mahdollisimman paljon ekologisiin tuotteisiin.  Myös Joutsenmerkki-tuotteita käytössä.

Vaatteet: Ostomäärä on vähentynyt todella paljon, samoin omistamieni vaatteiden määrä. Ennen jokaista ostosta harkitsen, onko vaate tarpeellinen, onhan sillä varmasti käyttöä vuosiksi eteenpäin ja että se on laadukas. Tarkistan materiaalilapusta, että tuote ei ole valmistettu materiaaleista, jotka nukkaantuvat/rikkoontuvat tms helposti. Ostan mielummin yhden kalliin ja laadukkaan tuotteen kuin 5 halpaa ja huonoa. Ostan mielelläni käytettyjä vaatteita kirpputoreilta tai nettikirpputoreilta. Esimerkiksi vuosijuhlamekon löysin Facebookin kautta 15 eurolla.

Sisustustavarat/huonekalut: Ostan sisustustavarat yleensä joko käytettyinä tai sitten sellaisia ajattomia tuotteita, joilla tiedän olevan jälleenmyyntimahdollisuus ja -arvoa myös tulevaisuudessa (esim Artek, Kartell). Olen ostanut paljon tarpeellista sisustustavaraa, kuten keittiöntuolimme tori.fi:n ja facebookin kautta. En tee myöskään kodin tuotteiden osalta paljonkaan heräteostoksia, vaan pyrin ostamaan lähinnä tarpeeseen.

Onko teillä vinkkejä, miten tulla kuluttajana vielä tiedostavammaksi? Ja ovatko omat kulutustottumuksenne muuttuneet vuosien saatossa?

-Netta

Lue lisää aiheesta:

Kulutusfilosofiani, osa 1: Miksi olen vaihtanut luonnonkosmetiikkaan?

Miksi en (enää) osta Kiinakaupoista?

Vietätkö tänään Black Fridayta vai Älä osta mitään -päivää?

Ratkaisu vaateongelmiin – Vaatelainaamo Vaatepuu

Puheenaiheet Raha Ajattelin tänään Vastuullisuus

Puutarhaunelmia kesälle 2018

Vaikka vielä on talvea jäljellä, niin kovasti on jo kevät mielessä. Kyllä se vain niin on, että Suomen talvi on aivan liian pitkä puutarhurille! Se on tainnut olla lokakuun puoliväliä, kun olemme viimeksi jotain puutarhahommia mökillä tehneet – silloinkin vain haravoimme vähän ja siirsimme loput puutarhakalusteet varastoon talven varalle. Toisaalta puutarhakauden ensimmäiset hommat koittavat jo aika pian, maaliskuussa. Silloin on vuorossa omenapuiden leikkausta, ja viime vuonna se tarkoitti meille myös ensimmäisiä ulkona grillattuja makkaroita. Muistan, että aurinkokin lämmitti niin mukavasti, että työn touhussa tuli suorastaan kuuma! Eli vaikka juuri nyt ei uskoisi, niin kyllä se kevät ja puutarhakausi sieltä tulee.

Olenkin jo aloittanut haaveilun ja suunnittelun. Mitä hyötykasveja istutamme kasvimaalle tänä vuonna ja miten paljon? Mihin kohtiin mikäkin kasvatetaan (koska aion noudattaa kiertoviljelyä)? Ja mitkä hyötykasvit on todettu meille turhiksi, mistä luovutaan tänä vuonna? Ja entäs mitä perennoja haluan istuttaa pihallemme?

img_6998_1.jpgOlen myös jotenkin vasta nyt tajunnut sen, että mähän voi kasvattaa omaan puutarhaani ihan mitä mä haluan. Siis kaikista niistä kasveista, jotka vain Suomessa menestyvät, voin valita käytännössä mitä tahansa. Ja miten mahtava ajatus se onkaan! Meidän puutarhahan on kyllä jo nyt tosi vehreä ja upea. Siellä kasvaa vaikka ja mitä. Se on muovautunut tuollaiseksi sen 100 vuoden aikana, kun kyseistä tonttia on asutettu. Mutta faktahan on kuitenkin se, että sen nykyisen muodon ovat luoneet muut ihmiset kuin me itse, ja se on nyt näiden kyseisten ihmisten kätten ja mielikuvien tulos. Se ei siis vielä olen ihan sitä, millainen on minun unelmieni puutarha. Mutta mikä upea oivallus olikaan, että nyt pitää vain alkaa unelmoimaan ja sitten toteuttamaan niitä puutarhaunelmia. Oikeastaan vain ilmasto, omat ideat ja viitseliäisyys ovat rajana.

Niinpä päätinkin, että aion istuttaa tontille kaikkia lempikasvejani. Tällä hetkellä suosikkini tonttimme nykyisistä kasveista on ehdottomasti vaaleanpunainen pioni. Sen rinnalle haluan myös jokin muun väristä pionia, luultavasti pinkkiä. Olen hieman jo tutkinut puutarhakirjoja ja selaillut nettiä, ja tullut siihen tulokseen, että pionien lisäksi haluan pihallemme ainakin liljoja, hortensioita ja varrellisen lumipalloheisin (sellaisen hieman puuta muistuttavan). Uskon, että tulen keksimään myös paljon muita kasveja, joita vielä tulen haluamaan, mutta näillä voisi aloittaa tänä kesänä. Ja lisäksi haluan hankkiutua eroon muutamista männyistä ja kuusista, sillä tälle tontille emme halua yhtään sellaista ”metsäistä” fiilistä, tämä kun ei ole mikään metsämökki ollenkaan.

flower-3097332_960_720.jpg 

Pioni

hydrangeas-419648_960_720.jpg  Hortensia

pink-2876702_960_720.jpg 

Lilja

snow-ball-855162_960_720.jpg 

Lumipalloheisi

Muita puutarhasuunnitelmia ensi kesälle on ainakin poistaa grillialueelta puiset laatat ja korvata ne kivisillä. Haluaisin myös tuoda pihaan soraa ja rajata sillä etupihaan alueen, johon ajetaan autolla, ja muodostaa siitä polun lähtemään kohti grillialuetta. Haluaisin myös tuoda kasvimaalle eräänlaiset ”pitkospuut”, joita pitkin voisi kävellä ja jotka myös omalla tavallaan vähentäisivät ruohonleikkuun tarvetta kasvimaalla. Mutta kuten totesin jo viime syksynä, on suomen kesä puutarhurille aivan liian lyhyt, eikä siinä ehdi tekemään kuin murto-osan haluamastaan. Nähtäväksi siis jää, mitä näistä haaveista ja toiveista saadaan toteutettua tänä kesänä, ja mitkä asiat jäävät seuraavaan vuoteen. Toisaalta tämä tekee omalle luonteelleni hyvää – olen nimittäin ajoittain hieman kärsimätön ja puutarhanhoidossa ainakin kasvaa kärsivällisyys aivan väkisin.

-Netta

(Kukkakuvat: Pixabay.com)

Lisää puutarha-aiheisia postauksia:

Suomen kesä on puutarhurille liian lyhyt

Saunattoman kesämökin pelastus – ulkosuihku

Puutarhaunelmia ja kesän odotusta

Kevään merkkejä

Mökkipuutarhassa juuri nyt 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään