Jouduin luomaan uudestaan suhteeni ruokaan päästäkseni irti ahmimisesta
Twitterissä kysyttiin neuvoja painonpudotukseen.
Jos ihminen kysyy laihdutusvinkkejä 10-15 kilon pudotukseen, niin millaisia ohjeita antaisit?
— Antti Niemi (@justsopivasti) January 23, 2021
Ja tietty vastasin laihdutuksen kokemusasiantuntijana näin:
Pidä ruokapäiväkirjaa (esim ärsyttävästi nimetty Fat secret) niin näet, mitä syöt. Älä kiellä itseltäsi mitään ruokaa (hillitsee tiukkaa kuria seuraavia ahmimiskohtauksia), vaan kiinnitä huomio annoskokoon. Panosta yöuniin.
— Aino Hela (@AinoHela) January 23, 2021
Ja sitten aloin miettimään, mitä tulikaan kirjoitettua ja mitä se kertoo minusta.
Kurikuurista ahmimiskohtauksiin
Olen nuorena ja aina 28 -vuotiaaksi saakka ollut laiha. Tuon jälkeen kilot kuitenkin alkoivat karttua. Aloitin ensimmäisen laihdutusurakkani joskus 2013, ja paino tippui ihan kivasti, mutta juuttui lopulta mielestäni liian korkeaan painoon.
Mielestäni paino oli saatava vielä alemmas – keinolla millä hyvänsä, joten tilasin netistä kunto- ja kurikuurin. Noudatin ruokavaliota, ja sainkin painon alemmaksi. Mutta millä hinnalla. Ohjelmaan kuului yksi ”cheat day” viikossa, jonka tarkoitus oli buustata aineenvaihduntaa syömällä kaloreita laskematta. Minusta se teki ahmimisongelmaisen.
Saavutettuani tavoitepainoni en uskaltanut palata täysin normaaliin syömiseen, vaan jatkoin käytännössä kanan ja raejuuston syömistä seuraavat pari kolme vuotta, ja lauantaisin tyhjensin kuiva-ainekaapit kaikesta rasvaisesta, sokerisesta ja suolaisesta. Kaikki vain sen eteen, että pysyisin laihana.
Eihän kukaan jaksa tuollaista elämää lopun ikänsä. Joku on sanonut, että itsekuri on kuin kuminauha, joka jatkuvasti venyy ja venyy, kunnes lopulta ei palaudu ja napsahtaa. Lopulta aloin syömään normaalisti, ja kilot tulivat tietysti takaisin. Kehoni oli varmasti muutenkin jo säästöliekillä (huolimatta lauantain ahmimisesta), joten kilot palasivat nopeasti.
Ei dieetti vaan elämäntapa
Päätin jouluna 2019 panostaa – tällä kertaa omaan terveyteeni ja lisätä liikuntaa ja lopettaa arvottamasta ruokaa hyväksi tai huonoksi. En enää kieltäisi itseltäni mitään ruokaa, vaan kiinnittäisin huomiota annoskokoihin ja siihen, että lopettaisin ruokailun heti kun olen kylläinen. Tämä siksi, etten myöhemmin retkahtaisi ahmimaan suuhuni kaiken mitä kaapista löytyy.
En edusta intuitiivista syömistä tai muuta -ismiä. Tällaisiin ryhmiin kuuluvat kutsuvat kaltaisiani ruuan punnitsijoita dieettimielisiksi ”diet mind”. Haluan kuitenkin summittain tietää paljonko syön. Jokainen taplaa tyylillään, ja ainakin tämä tyyli on ehkäissyt ahmimiskohtaukseni jo yli vuoden ajan.
Syön ihan tavallista kotiruokaa, eineksiä ja puolivalmisteita. Välillä saatamme tilata ruokaa kotiin. Tätä kirjoittaessani esimerkiksi sulattelen juuri erinomaista napolilaista pizzaa. Niin ja pienen määrän karkkia syön lähes päivittäin – tähän aikaan vuodesta olen varsinainen sokerihiiri.
Elämä on elämästä nauttimista, ei kurikuureja ja sitkun -elämää varten. Jo aika pitkälle pääsee hyvillä yöunilla ja säännöllisellä ateriarytmillä. Pyrin olemaan keholleni kiltimpi, enkä jatkuvasti rääkkää sitä vähäkalorisuudella tai vedä sykkeitä tappiin hikiliikunnalla. Tilalle on tullut lempeämpi jooga, kävely ja vaellus luonnossa. Summa summarum: kohtuus kaikessa. Ja jos oikeasti haluat bikinikuntoon, niin pue sopivat bikinit päälle ja voilà, olet rantakunnossa!
Aino Elina
