Hei ääliö, jätä se nainen rauhaan!

Ketään ei kiinnosta sun kourimiset tai rasvaiset jutut.

Lähes 90 prosenttia naisista on kokenut seksuaalista häirintää elämänsä aikana ja vaaravyöhykkeellä ovat erityisesti alle 35-vuotiaat naiset.

Viimeksi minua (48 vuotta) häirittiin vain muutama viikko sitten, kun olin tyttöporukalla liikenteessä, ja joku känniääliö päätti ahdistella meidät pois pubista. Keski-ikämme oli varmaan 50 vuotta. Eli hyviä uutisia nuoremmille lukijoilleni: Naisena et ole koskaan liian vanha tullaksesi ahdistelluksi! Vai pitäisikö tässä iässä olla jotenkin otettu, että jollekin ei-geriatriselle urokselle vielä kelpaa? Anna mun kaikki kestää!

Markus Copperin Juggernaut.
Ehkä ahdistelijoiden perään voisi lähettää edesmenneen taiteilijan Markus Copperin tappajapallo Juggernautin? Kuva Kiasman taannoisesta näyttelyssä.

UN Women ja Eeva-lehti toteuttivat yhdessä naisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä mielipidetiedustelun, jonka tulokset julkaistiin maanantaina. Häirintä alkaa usein teini-iässä. Verkkohäirintä ja ei-toivotun kuvamateriaalin levittäminen on erityisesti alle 24-vuotiaiden ongelma, siinä missä 55–69-vuotiaita häiriköidään puolestaan työpaikalla. Vähemmistöön kuuluminen vain lisää seksuaalisen häirinnän todennäköisyyttä.

Jo aiemmin julkaistujen Tilastokeskuksen tietojen mukaan hälyttävästi jopa 57 prosenttia naisista on kokenut elämänsä aikana fyysisistä tai seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa. Seksuaaliväkivaltaa on puolestaan kokenut valitettavasti niinkin moni kuin 43 prosenttia naisista.

Kivusta huutava naispatsas.
Yksityiskohta Laurent Marquesten teoksesta Perseus tappamassa Meduusaa vuodelta 1903 Glyptoteketissä.

Maanantain mielipidekirjoituksessaan Hesarissa UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas toteaa, että tämä kaikki kumpuaa tässä maailman onnellisimmaksi rankatussa maassa naisia vähättelevistä asenteista ja naisiin kohdistuvan häirinnän ja väkivallan normalisoinnista. ”Taustalla on kulttuuri, joka hyväksyy naisiin kohdistuvan häirinnän”, Hirsikangas kirjoittaa.

Iän myötä häirintä on omalta osaltani vähentynyt, mutta osaksi tämä johtuu siitä, että nykyään etupäässä välttelen paikkoja, jossa tiedän tulevani häirityksi. Lisäksi usein jos olen myöhään ulkona, mukana on myös puolisoni – tunnetustihan toisen miehen pelkkä läsnäolo vähentää häirintää huomattavasti. Mietin myös reittini liikkuessani yksin niin, että pääsen helposti pakoon. Avainnippu nyrkkirautana on varmasti tuttu kaikille naisille. Tämä siis siitä huolimatta, että monikaan ei hyökkää naisen kimppuun kadulla, vaan väkivallan tekijä on yleensä tuttu, ja ikävimpiä asioita tapahtuu silloin kun luulet olevasi turvassa neljän seinän sisällä.

Minä ja puoliso Flow'ssa.
Parisuhteessa harrastamme paljon asioita yhdessä, mutta on sanomattakin selvää, että haluan tehdä asioita myös yksin ja yhdessä naisystävieni kanssa ilman puolisoa. Kuva tämän vuoden Flow Festivaleilta.

UN Women piti Turvassa politiikassa -tapahtuman maanantaina, mihin itsekin ilmoittauduin, mutta en valitettavasti ruokamyrkytykseltäni päässyt. Tilaisuus käynnisti Oranssit päivät -kampanjan, jossa kampanjoidaan naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Tämän vuoden kampanjateemana on ”turvassa kaikkialla”, ja siinä peräänkuulutetaan ihan jokaisen naisen oikeutta turvalliseen olemassaoloon, joka on vapaa väkivallan ja häirinnän uhasta.

Mietin usein Margaret Atwoodin sanomaa lausahdusta: ”Miehet pelkäävät, että naiset asettavat heidät naurunalaiseksi. Naiset pelkäävät, että mies tappaa heidät.”

Nainen alusvaatteillaan näyttää kuvaajalle keskisormea.
Vaikka minulla olisi päälläni mitä tahansa, se ei oikeuta ahdistelua. Kuva Unsplash.

On muutoksen aika. Puolustetaan yhdessä jokaisen naisen oikeutta elää turvassa kaikkialla. Tästä pääset allekirjoittamaan vetoomuksen, jossa vaaditaan konkreettisia tekoja seksuaalisen häirinnän poistamiseksi julkisista tiloista.

Aino Elina

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Vuoden vanhempi, entä viisaampi?

Mitään en ole ikinä oppinut: The Art of still going Wrong.

Tähän piti syntyä seesteinen kirjoitus siitä, miten tämän ikäisenä olen löytänyt itseni ja elämä on pelkkää silkkiä vaan. Pyh ja pah mitä potaskaa!

Täytin juuri 48 vuotta, ja iän karttuminen ei ole pelkästään iloinen asia. Jos nukun väärässä asennossa, saan kroppaan ikäviä jumeja ja tunnen itseni satavuotiaaksi. Vasen polveni ei enää kestä juoksua. Kovassa valossa otetuissa kuvissa olen ryppyinen kuin rusina. Naama on valahtanut taas astetta alemmas ja yläluomet roikkuvat. Haluaisin peittää ryppyisen kaulani poolopuseroilla, mutta korkea kaulus korostaa hamsterinpussejani.

Minä mustassa kotelomekossa.

Eläminen patriarkaalisessa yhteiskunnassa ei helpota asiaa yhtään tippaa: Olemme oppineet, että miehet vain harmaantuvat charmikkaasti, mutta naisista tulee äkäisiä akkoja, jotka ovat menettäneet ulkonäkönsä. Päästäneet itsensä menemään. Mainokset kehottavatkin ylläpitämään nuorekasta ulkomuotoa keinolla millä hyvänsä – milloin joku rasva on lähes yhtä hyvä kuin laserhoito, milloin joku seerumi lähes yhtä hyvä kuin kirurgin veitsi. Vaikka vanhuutta vastaan rummuttavat antiage -mainokset ovatkin muuttuneet ”hyvän vanhenemisen puolesta” proage -mainoksiin, naisilta vaaditaan tekemään vanheneminenkin oikein (ehkä muutama ryppy, paksut harmaat hiukset ja kiinteä leukalinja näyttää olevan se vanhenevan naisen muotti kosmetiikkamainoksissa, mihin kukaan nainen ei oikeasti pysty.)

Selfie.
Minullakin on jo harmaita, mutta hämään teitä kaikkia raidoilla.

Jos nainen sitten on esillä tai pelkästään on olemassa, niin kommentteja saa, että olepas mummu hiljaa – ja et ainakaan julkaise mitään VARSINKAAN VANHENEMISESTA sosiaalisessa mediassa, koska julkinen tila on varattu vain tarpeeksi nuorille. Ikääntymistä ei SAA ole olemassa. (Paitsi jos olet TARPEEKSI VANHA jonkun sukulaisvanhus, jonka olemassaoloa joku sukulainen voi kivasti riistää sosiaalisessa mediassa tykkäysten vuoksi.) Entä matka sinne vanhuuteen – eikö sitä saisi olla olemassa? Ikäsyrjintä on meissä syvällä. Lopultahan kyse on vain kuoleman pelosta.

And Just Like That Carrie, Miranda ja Charlotte.
Vanha kööri koossa taas: Carrie, Miranda ja Charlotte.

Mikä haloo siitä syntyikään, kun Sinkkuelämälle tehtiin jatkoa And Just Like That -sarjassa. Koska eihän keski-ikäinen nainen saisi olla esillä(!) Tuolloin kirjoitin: ” Viisikymppisten naisten pitäisikin tietää paremmin paikkansa, ja toimia mieluummin mummohahmona, itseään 25-vuotta vanhempien miesten käsivarrenkoristeena ja saattohoitajana (koska omanikäisille ei enää kelpaa) tai esim. elämän draaman kaarta edistävänä, mainion Elina Knihtilän lanseeraamana kysyjä-ämmänä tai jos älli ei riitä tähän, esimerkiksi ovistopparina.” (Btw: Täältä pääset lukeman arvioni And Just Like That -sarjan ensimmäisestä kaudesta).

Onko siis kumma, että miellän, että olisin kernaasti voinut lopettaa vanhenemisen 45 ikävuoteen?

Aino Elina

PS: Isäni kuolemasta alkaa olla jo vuosi. Olen viime aikoina muistellut sitä, miten hän 50 täytettyään juhlien jatkoilla kuunteli Lapinlahden lintujen Sedät jaksaa heilua -kappaletta. Isä 💔

Hyvinvointi Ajattelin tänään