Mitä opin vaatelakkovuodesta?

Vaatelakkovuoteni päättyi 21.1.2023. Mitä vaatteidenostolakosta jäi käteen?

Vaatelakkovuoteni on nyt takana ja tarkoituksena on suunnata kaupoille heti kun ehdin ostamaan uusia rintaliivejä. Koska en ole aivan varma koostani lihomisen, laihtumisen, uusien joulukilojen ja kuntosalitreenin jälkeen, tarkoitus on käydä Helsingin keskustan Funky Ladyssa asiantuntijan mitattavana.

Vaatekaupan vaaterekki ja vaatteita plaraava käsi.
Kulutukseni siirtyy nyt enemmän second hand löytöihin.

Mitään muuta en vaatelakkovuonna kaivannutkaan kuin uusia rintaliivejä. Tarpeita ei ole, jos vaatekaupoilla ei käy. Kaapeistani löytyi päällepantavaa hyvin koko vuodeksi. Surffailu trendien aallonharjalla ei enää huvittanut. Esimerkiksi jouluaattona päälleni päätyi kierrätettynä ostamani Ivana Helsingin Seppälälle suunnittelema viininpunainen samettimekko jo kolmatta joulua. Mekko on kietaisumallia, ja on mennyt päälleni niin 72 kiloisena kuin 58 kiloisena. Google tiesi Paola Suhosen suunnitelleen Seppälälle malliston vuonna 2011.

Viininpunainen samettimekko.
Samettimekko menee päälle eri kokoisena, minkä vuoksi sitä voi käyttää jouluna minkä painoisena vain.

Vaatteidenostolakko synnytti minussa yleistä kulutuskriittisyyttä, ja niin vuoden aikana rahaa kuluikin etupäässä ruokaan, asumiseen ja kauneudenhoitoon. Jokainen kotiin tuleva esine kun on satsaus sen tulevaan säilyttämiseen. Jätin Me Naiset testivoittajat Ikean Vintersaga -joulupiparitkin ostamatta, koska näin jo sieluni silmin piparien metallisen säilytysrasian löytyvän jäämistöstäni, jahka minusta aika jättää. Puhumattakaan siitä, mitä kaikkea turhaa sälää olisin siellä Ikea-käynnillä ostanut.

Raitainen neulemekko.
Tämä Karen Millenin neulemekko on ainakin 13 vuotta vanha.

En ole minimalisti, mutta olen optimoija. En pyri kapselivaatekaappiin (pidän liikaa vaihtelusta), mutta ajatus osan vaatteista varastoon siirtämisestä on jäänyt. Osa vaatteista lepää aina kun osa on käytössä. Jos jotain kotiimme kaipaisimme, olisi se lisää säilytystilaa. Eteiseen väliaikaisratkaisuksi sijoitettu musta vaaterekki pullistelee vaatteista, kaapit ovat täynnä eikä vaatehuoneeseen meinaa mahtua. Onneksi näillä talousnäkymillä emme kuitenkaan korona-aikaan sijoittaneet isompaan kotiin, toisin kuin moni muu, joka nyt kipuilee sähkön hintojen kanssa. Väliseiniä kuitenkin kaipaisin, loft-asunto on kuin iso yksiö, jonka ainut erillinen huone löytyy vessasta. Yritäpä siinä sitten tehdä yhdessä etätöitä puolison kanssa, kun molemmilla on pulinakokouksia. Vähemmästäkin kakofoniasta pää räjähtää.

Marc Jacobsin kitin värinen laukku.
Paras joululahja oli, kun puoliso käytti entisöijällä lempilaukkuni, jonka ostin vuonna 2017 Tukholman NK:sta. Nyt laukku menee taas vuosia.

Haluaisin vähentää tavaraa, mutta olen omistamaani materiaan liian kiintynyt. Olen kuitenkin saanut vaatelakkovuonna tavaran kierron miinusmerkkiseksi. Tammikuun alussa onnistuin kuitenkin käymään vaatekaappeja läpi, ja laittamaan tavaraa kiertoon ja tekstiilikeräykseen. Elämää helpottaa, ettei vaatteita enää ilmesty kotiin massoittain nettikaupoista. Olin pahasti koukussa vaateshoppailuun ennen vaatelakkovuottani. Etsin yhä uutta dopamiiniryöppyä ostamalla uutta joko kaupoista tai nettikaupoista. Kun sain vaatteet kotiini, eivät ne enää kiinnostaneetkaan minua, ja tavarat jäivät ostoskasseihin ja lähetyspusseihinsa viikkokausiksi vaatehuoneen lattialle ennen kuin sain ne laitettua paikoilleen. Niistä saatava rush kun oli jo saatu.

Siniraidallinen pellavainen kesämekko.
By Piasin pellavamekko ja luottolaukku.

Tänä vuonna osallistun #viidenvaatteenvuosi haasteeseen (päätin tästä jo ennen kuin haaste somessa ilmestyi). Lasken tuohon viiteen vaatteeseen niin alusvaatteet, sukat kuin kenkäparitkin. Ihan vain siksi, koska pystyn. Sukkia ja alushousuja minulla on runsaasti, koska varauduin vaatelakkovuoteeni sitä ennen ostamalla uusia. Enkä ole vielä edes ottanut niitä kaikkia käyttöön! Kaapista löytyy yhä niin uusia pitsipöksyjä (se ei niin mukava vaihtoehto) ja on minulla vielä yksi korkkaamaton sukkapakettikin.

Musta tuubimekko valkoisen poolon päällä.
Nyt vaatekaapin vanhat aarteet päätyvät aktiivisesti käyttöön. Musta tuubimekko on 90-luvulta.

Haastan kaikki halukkaat mukaan kokeilemaan viiden vaatteen vuotta! Toivon ettei se vain johda kohdallani uuteen shoppailukierteeseen, koska kierrätysvaatteet ja second hand vaatemyymälät ovat haasteessa sallittuja. Tietysti toivon, että edelliseltä vuodelta opitut järkevät kulutustottumukset (tai niiden kieltäminen kokonaan) jatkuvat. Mutta olenhan ihminen, joten siksi erehtyväinen.

Aino Elina

Muoti Ajattelin tänään Vastuullisuus Päivän tyyli

Ajatuksia vanhenemisesta

Olen 47-vuotias nainen ja minun on todella hankala hyväksyä ikääntymiseni. Henkinen ikä on jäänyt jonnekin kolmeenkymppiin, kaksvitoseen. En tunne itseäni niin vanhaksi kuin mitä olen. Jos elää saa, kulku on kuitenkin kohti vanhuutta. Ja oma kuolevaisuus läsähtää  keski-iässä päin naamaa kuin märkä rätti.

Selfie sivuvalossa.
Mitä naisen tulee olla?

Mutta saako nainen edes vanhentua, ellei tee siitä itselleen jälleen kerran yhtä ulkonäköprojektia muiden seassa? Median käsitys kukoistavasta 50-vuotiaasta on Jennifer Lopez, eikä minulla ole samoja resursseja ja aikaa sijoittaa omaan ulkonäkööni. Tietysti tilanne on parempi kuin aiemmin, jolloin yli 35-vuotiaat tähdet vain hävisivät mediasta ja elokuvista. Ainut vanhempi naismuusikko esillä oli Tina Turner (joka olikin kyllä upea!) Keski-ikäiset naiset vaiettiin kuoliaaksi. Elämää ei ollut enää kolmenkympin jälkeen.

Nainen ja paholainen: Merja Aletta Ranttilan linotyö.
Merja Aletta Ranttilan Herra Armahda meitä! Viettelys II vuodelta 1992 nyt Kiasmassa.

Parempien elintapojen vuoksi nelikymppiset eivät enää näytä samalta kuin 80-luvun suosikkisarja Tyttökullissa 😉 (Golden Girls). Tähän nykyiseen kauneusihanteeseen, jossa viisikymppiset näyttävät kolmikymppisiltä tarvitaan muutakin kuin vihersmoothieita ja chiansiemeniä – tarkoitan siis leikkausveistä ja täyteaineita. Jos tämä on sinun ratkaisusi, ymmärrän täysin. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi itsekin harkinnut niitä.

Japanilainen puupiirros Geishasta.
Naisen ulkonäkötyö on kestänyt jo vuosisatoja. Utagawa Kunisadan Geisha ja kampaaja vielä tänään Sinebrychoffin taidemuseossa.

Tuntuu siltä, että vaikka yrittäisi kuinka olla tiedostava, vanhat opitut uskomukset kuitenkin kolkuttavat takaraivossa. Äidiltäni ja 90-luvun ajan hengestä opin naisen jatkuvan ulkonäkötyön. Niinpä olen elinaikanani laihduttanut yhä uudestaan lihomani muutamat kilot pois, kipittänyt cardiojäniksenä hikijumpissa, istunut spinningpyörän päällä kunnes takapuoli puutuu ja tehnyt järjettömän määrän toistoja pumpissa. Karvojani on poistettu sokerilla, vahalla, pinseteillä, epilaattoreilla ja höylillä. Käytän ihonhoitoon suuria summia kuukausittain, koska yritän ainakin säilyttää nykyisen, enkä halua – kauhistus – rupsahtaa tästä enää lisää. Yritän kuitenkin oppia tästä ulkonäkötyöstä pois – hoitaa ihoani sen vuoksi, että se tarvitsee kosteutusta, jättää karvat ajamatta, lopettaa turhan itsekriittisyyden/inhon, jota tunnen vanhenevaa ihoani kohtaan. Sisäistää sen, että vanheneminen on etuoikeus, eikä siinä ole mitään hävettävää.

Selfie toimistolla.
Yritän hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, vaikka yhteiskunta pyrkiikin tuputtamaan, että joutuisin jatkuvasti työskentelemään hyväksynnän eteen.

Silti osa muutoksista ei oikeastaan ole mitenkään pahoja. Hyvin kivuliaiden kuukautisteni loppuminen ei ollut tragedia vaan helpotus. Olen jo neljän vuoden aikana käyttänyt hormonikorvaushoitona puolikasta estrogeeni/keltarauhashormonilaastaria, joka vaihdetaan kahdesti viikossa. Vaihdevuosioireeni ovat pysyneet todella vähäisinä, satunnainen kuuma aalto ja vähän unettomuutta. Lisäksi koska alkoholi pahentaa vaihdevuosioireita ja etenkin unettomuutta, pyrin käyttämään sitä vain vähän. Luin aiheesta sen verran, että päätin alkaa käymään kuntokeskuksessa kuntosalin puolella ihan nostamassa puntteja ja näin käydä taisteluun lihasmassan vähenemistä vastaan aerobisen treenin sijaan. Yllätyksekseni pidän kuntosalitreenistä enemmän kuin hikijumpista. Enää en myöskään rajoita syömisiäni, koska treeni ei oikeasti kulje miinuskaloreilla.

Aino Elina

Hyvinvointi Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä