Hiihtolomaviikolla myös hiihdettiin
Hiihtolomaviikko on takana, ja täysin poikkeuksellisesti viikkoomme on kuulunut myös hiihtoa. Muutenhan ”hiihtoloma” on ollut kovin kaukainen asia jo vuosia, sillä tapanani ei ole ollut sen kummemmin hiihdellä kuin lomaillakaan helmikuussa. Emme me nytkään sen kummemmin lomailleet, mutta tyttö pääsi sentään kokeilemaan ensimmäistä kertaa suksia meren jäällä.
En ole aiemmin viitsinyt edes hankkia lapselle suksia sen parin viikon takia, kun lunta on riittävästi hiihtämistä varten. Hiihtoladut myös sijaitsevat niin kaukana, että käytännössä vain meren jää on ainoa paikka, jossa lapsen kanssa voi käydä hiihtämässä, eikä vaikkapa viime vuonne sinnekään olisi ollut asiaa kuin muutamana päivänä.
Nyt, kun mekin saimme tänne etelään kunnon talven ja pakkaset, jää on ollut jo viime viikosta alkaen niin paksua, että sinne uskaltaa mennä lasten kanssa.
Ja kun sattumoisin joku kyseli päiväkodin vanhempien Facebook-ryhmässä alkuviikosta, olisiko jollakulla toisella tarvetta pienille suksille, ajattelin, että mikäpäs siinä! Sukset olivat vielä kätevät ensisukset, joihin ei tarvinnut hiihtomonoja, vaan remmit voi vetää omien talvikenkien ympärille. Sorelit ovat tosin ihan vähän liian leveät näihin siteisiin, joten pitänee kokeilla seuraavalla kerralla toisia talvikenkiä.
”Mä haluan hiihtää niin kuin siellä olympialaisissa!” tyttö huusi ja huitoi menemään sellaista vauhtia, että sukset menivät helposti ristiin ja hän kaatui.
Vähitellen ja paksummassa hangessa hän alkoi kuitenkin pysyä paremmin pystyssä, ja kolmen vartin hiihtoretken jälkeenkin hän oli edelleen yhtä innoissaan ja halusi, että hiihtämään tullaan uudelleen heti seuraavana päivänä.
Itse pysyttelin tiiviisti kenkieni päällä, ja tallustelin taaperon kanssa tyttösen perässä.
Kyllä tuli ikävä samanlaista toppahaalaria ja karvalakkia kuin poikasilla.
Sitä hiihtämistä en varsinaisesti itse kaipaa edelleenkään.
