Yksi ei olekaan vähemmän kuin kaksi
Tyttö vietti hiihtolomaviikon mummolassa ja palautui eilen kotiin Jyväskylästä isovanhempien mukana. Superaktiivinen viikko ei ollut uuvuttanut lasta, vaan hän toivoi pääsevänsä vielä luistelemaan heti kotiuduttaan. Lupasin, että menemme Jääpuistoon sunnuntaina lounaan jälkeen.
Viikko ilman pikkuneitiä tuntui kyllä pitkältä, ja ikävä oli molemminpuolinen. Ikävää helpotti se, että tekstailimme pitkin viikkoa toisillemme, sillä hän sai mukaansa vanhan kännykkäni, jonka annoin jo aiemmin hänen käyttöönsä.
Pappa oli käyttänyt tyttöä uimahallissa ja kävelylenkeillä koiran kanssa, ja mummo oli puolestaan askarrellut ja leiponut hänen kanssaan.
Joku kyseli, että onko viikko tuntunut lomaviikolta, kun toinen lapsista ei ole ollut kotona. Täytyy sanoa, että eipä sillä ollut oikeastaan minkäänlaista vaikutusta. Vaikka joskus on ehkä tullutkin sanottua, että kaksi ei mene siinä missä yksikin, nyt tuntui siltä, että yksi ei olekaan yhtään vähemmän kuin kaksi.
Päin vastoin: kun isompi lapsi oli reissussa, pienempi sai keskittää kaiken huomionsa vanhempiinsa, kun isosisko ei ollutkaan pitämässä yhtään seuraa. Viikkoon ei tietenkään tarvinnut kuunnella minkäänlaista nahistelua, mutta kaikki ilta- ja aamurutiinit, ruokailut ja päiväkotilogistiikat olivat ”Ei!”-vaihetta elävän 2-vuotiaan kanssa aivan yhtä työläitä kuin muulloinkin.
Että kyllä se 6-vuotias lopulta menee siinä missä 2-vuotiaskin. Toisin päin tämä yhtälö ei kyllä toimi, ja 2-vuotiaan lainaaminen mummolaan vaikuttaisi arkeen varmasti merkittävämmin.
Poika ei ole tähän mennessä viettänyt yhtään yötä meistä erossa, mutta nyt kun hän täyttää tänä vuonna 3, voisi olla jo aika kokeilla sitäkin. Tyttö taisi olla juuri 3-vuotias, kun hän vietti ensimmäiset yönsä ilman isiä ja äitiä mummolassa.
Viimeistään kesällä aion viedä molemmat poikaset Jyväskylään ja lähteä Rouvan kanssa pariksi – kolmeksi päiväksi johonkin. Savonlinnan oopperajuhlille? Tallinnaan? Ei ole mitenkään mahdotonta, että sellainen voisi tapahtua jo tässä keväällä.
Nyt on kuitenkin kivaa, että on koko lauma koossa. Vaikka kuinka haaveilen siitä, että lapset voisivat mennä mummolaan, on se sitten kuitenkin aivan outoa, jos he eivät ole tuossa vieressä höpöttelemässä.
Mitenkäs muuten se luistelu sujui? Edellisellä kerralla poikanen ei pysynyt pystyssä ilman tukea hetkeäkään ja väsähti jo muutamassa minuutissa. Nyt jäällä vietettiin hänenkin kanssaan reilu tunti, ja loppua kohden hän alkoi jo töpötellä jäällä ilman tukea ja kaatumatta.
Siitä se lähtee!