Synnyttäjänpelko

Vaikka raskautta on kestänyt jo lähes kahdeksan kuukautta ja lapsen tulo lähestyy, synnyttäminen on ollut tähän asti melkoinen tabu. Rouva on yrittänyt aktiivisesti kieltää koko asian, mutta perhevalmennuksessa se oli pakko kohdata. Nyt synnytys alkoikin vaikuttaa yhtäkkiä hirveän konkreettiselta ja tapahtuvan pian. Oikeastaan ihan milloin tahansa.

Kätilöopiston sairaalaan Haikaranpesä-osasto vaikutti kivalta – tai ainakin niin kivalta kuin sairaalan osasto voi ylipäänsä vaikuttaa. Mahdollisuus jäädä perhehuoneeseen synnytyksen jälkeen olisi mukavaa, mutta eihän sitä tiedä, ovatko ne kaikki täynnä, kun hetki koittaa. On myös täysin mahdollista, että koko sairaala on niin täynnä, että käsketään ottaa yhteyttä joko Naistenklinikkaan tai Jorviin. Ei kuulostanut kyllä hyvältä sekään vaihtoehto, että siinä tapauksessa voi myös mennä kuumaan suihkuun ja soitella parin tunnin päästä uudelleen, olisiko sulku purettu.

Valmennuksen pitänyt kätilö oli oikein ihana, ja toivotaan, että satumme paikalle juuri hänen vuorollaan. Siitäkin huolimatta Rouva vaikutti valmennuksen jälkeen melko järkyttyneeltä. Nyt on pakko ajatella kaikkia niitä asioita, jotka on voinut sulkea tähän asti mielestään, kuten toiveet synnytysasennosta, kivunlievityksestä tai isän roolista synnytyksessä. Nämä ajatukset pitäisi myös kirjata ylös dokumenttiin, joka on otsikoitu synnytyssuunnitelmaksi. Aika mahtipontista. Olemme myös sopineet muutaman viikon päähän kätilön kanssa synnytyksen suunnitteluajan. Kaikenlaista.

Rouvan reaktio pelkkään puheeseen kivusta ja sen lievityksestä oli niin voimakas, että herra kehitti siitä itselleen aivan uudenlaisen pelon. Se on synnyttäjänpelko – siis pelko synnyttäjää kohtaan. Ei pidä ymmärtää väärin, vaimoni on hyvin suloinen, mutta en osaa edes kuvitella, millainen pieni perkele hänestä kuoriutuu näin extreme-tilanteessa.

Miehen on sekä varauduttava kuulemaan kaikenlaista lasta ulos pusertavan naisen suusta että hyväksyttävä tämän silmitön viha loukkaantumatta. Ei tule olemaan helppoa. Ei myöskään se sivusta katsominen, kun ei itse voi vaikuttaa mihinkään tai auttaa asiassa. Toivottavasti Rouva ei kuitenkaan käytä hirveästi nyrkkejään tai toteuta Vuoden mutsi -kirjan neuvoa miehen puremisesta.