Säkillinen salmiakkia ja denimnorsu
Kesäkuun alussa Runeberginkadulle avatusta Salmiakkikioskista on pöhisty niin ahkerasti sekä sosiaalisessa että epäsosiaalisessa mediassa, että lienee ihme, jos joku ei ole vielä kuullut siitä. Kerrataan nyt kuitenkin, että kyseessä on Ravintola Eliten vieressä oleva vanha lippakioski, joka päätti erottua muista kioskeista ja lähikaupoista hyvin kattavalla salmiakkivalikoimalla.
Olen tehnyt lähtöä kauas Etu-Töölöön jo lähes kahden kuukauden ajan ja eilen sain sen vihdoin aikaiseksi. Kioski sijaitsee aivan Apollonkadun raitiovaunupysäkin vieressä, joten vaunuilla 3T ja 8 pääsee suoraan perille.
Jätin kioskin irtokarkkivalikoiman testaamatta, vaikka se hyvin kattavalta näyttikin, ja keskityin erikoisuuksiin. Kyseltyäni, mitäs kannattaisi ottaa, mukaan lähti vajaan kahdenkymmenen euron pussillinen pääasiassa kotimaisia tuotteita, mutta joukossa oli yksi ruotsalainen salmiakkipötkökin.
* * *
Samalla matkalla poikkesin myös Leikkipuisto Linjassa järjestetyllä lastentarvikekirpparilla, joka oli kätevästi aivan eri suunnalla kuin kioski.
Olen aina ollut erittäin huono kirpputoriostosten tekijä, ja minulla ei ole lainkaan samanlaista tatsia löytöjen tekemiseen kuin Rouvalla. Yritin kyllä katsella jotain tytölle sopivaa paitaa tai välikausihaalaria, mutta mitään en löytänyt. Ei sillä, että minulla olisi ollut myöskään kärsivällisyyttä penkoa kasoja. (Vinkki kaikille lastenvaatekirpparimyyjiksi halajaville: olisi tosi kätevää, jos myyntipisteellänne olisi jokin lappu, jossa lukisi, minkä kokoisia vaatteita pöydässä on, ja että vaatteet olisivat kokojärjestyksessä.)
Törmäsin kuitenkin Siperian Ella -blogin Ella F.:ään, jolla oli omassa pöydässään myynnissä itse tehtyjä huippuhienoja norsuja, enkä voinut olla ostamatta tytölle hauskaa denimnorsua.
* * *
Kotona pääsin tutkimaan salmiakkisaalistani, ja tottahan toki minun oli maistettava jokaista tuotetta vähän.
Suosikkini oli ilimajokelaisen Namituvan appelsiini-salmiakin makuiset Nappikaramellit. Kioskissa olisi ollut samaa tuotetta myös toisella hedelmämaulla, olisikohan ollut mango, ja nyt pitää kyllä käydä hakemassa niitäkin.
Myös saman tuottajan Pirun väkevät pohjalaiset pippuri-salmiakit olivat mukavan pippurisen makuisia, vaikka nimi lupaileekin hieman liikoja. Salmiakkinautintoa hieman haittaa, että makeiset tarttuvat kosteassa ilmassa kiinni toisiinsa yhdeksi köntsäksi ja rikkoutuvat, kun sen köntsän pamauttaa taas palasiksi.
Namituvalta tulee myös Pöyröö puluveri -salmiakkijauhe, joka oli näistä tuotteista toinen suosikkini. Maku on voimakkaan salmiakkinen mutta kuitenkin tarpeeksi lakritsinen eikä yhtään ammoniakkinen. Nami nami. Onko jollain pitkäaikaiskäyttäjällä vinkkiä, mikä on paras tapa nauttia jauhetta? Ja mitä tarkoittaa ”älä hotalehra”?
Kivijärveläisen Candywellin Mini Jytkyt (Salmiakki makeiset) maistuivat edellisten voimakkaiden salmiakkien jälkeen vähän valjuilta, mutta myöhemmin niiden miedompi ja anikseen vivahtava maku oli erittäin miellyttävä – tuotteen nimestä huolimatta.
Pidin myös mäntsäläläisen Sahlmanin salmiakkitoffeesta. Kiva maku ja rakenne. Ostaisin toistekin.
Sen sijaan en lämmennyt tälle ruotsalaisen Grenna Polkagriskokerin Saltlakrits-pötkölle. Maku oli ok, melko aniksinen, mutta syöminen jotenkin outoa. Pitäisikö tätä imeä vai purra? Jos puree, hampaat törmäävät pehmeämmän ulkokuoren jälkeen kovaan ytimeen, joka tarttuu hampaisiin niin, että on pelättävä amalgamiensa puolesta.
Candywellin Kalle-salmiakkijauhe kalpeni valitettavasti Pöyröö puluverin rinnalla, vaikka tuote sinänsä oli oikein maukas.
Namituvan tikkari on niin kuin tikkari. Ei ihan aikuisen miehen syötäväksi sopivaa, ja muutenkin vaikeaa karkinsyöjälle, joka ei malta olla purematta. Ja sitten tikkareissa vielä ärsyttää se, että ne kepit on yleensä tehty jostain pahvista, joka liukenee suuhun nopeammin kuin se makeinen. Tikkarin salmiakki oli kyllä hyvää.
Fazerin salmiakkisuklaat sain kaupan päälle, mutta suklaan ja salmiakin yhdistäminen on mielestäni edelleen hieman epäilyttävää.
Mitenkäs muut kioskilla asioineet: oletteko samaa vai eri mieltä ja olisiko pitänyt testata jotain muuta?
Kioski on avoinna ainakin syyskuun loppuun, joten vielä ehtii. Tsekkaa aukioloajat kioskin Facebook-sivuilta.
Salmiakkikioski:
Runeberginkatu 43, Eteläisen Hesperiankadun risteys
https://www.facebook.com/Salmiakkikioski