Katso, kun hiljennyn juhlimaan
Kello on jo yli puolen yön itsenäisyyspäivän jälkeen. Joko nyt saa narista tavasta, jolla itsenäisyyttä juhlittiin? En nyt lähde sille linjalle, että tarvitaanko minkäänlaisia linnanjuhlia, vaan keskityn ihan puhtaasti arvostelemaan sitä todellisuutta, jossa linnanjuhlat ovat osa itsenäisyyspäivää.
Mutta millaiset juhlat? Jos aiempina vuosina juhlat ovat vaikuttaneet jäykiltä ja lyhyiltä, nyt Tampere-talo ja rennompi pukukoodi antoivat odottaa jotain aivan muuta.
Jotain muuta todella saatiin: unettava konsertti, joka tuntui kestävän koko illan ja johon verrattuna perinteiset linnanjuhlat vaikuttavat lähes riehakkailta. Tuutulauluja, Loiria ja näyttelijöitä lausumassa jotain, jonka aikana keskittyminen herpaantui johonkin ihan muuhun. Jos tarkoitus oli viedä tänä vuonna juhlat lähemmäs kansaa, ohjelman puolesta kävi täysin päinvastoin: se oli korkealentoista ja hyvin vakavaa. Missä nyky-Suomi ja populaarikulttuuri? Missä ihan-kuka-tahansa laulaja, joka vetoaisi alle 60-vuotiaaseen yleisöön? Missä ilo?
Mikä menetetty mahdollisuus esitellä musiikkiesitysten taustalla ja väleissä esimerkiksi suomalaisia saavutuksia ja menestystarinoita viime vuodelta. Sellaisia, jotka olisivat luoneet todellista kansallishenkeä ja saaneet katsojat ylpeiksi suomalaisuudestaan.
Ainoa valonpilkahdus Tampere-talon ohjelmassa oli ihastuttava laulaja Maria Ylipää.
Eteläafrikkalaiset hautajaiset ovat iloisemmat bileet kuin suomalainen itsenäisyysjuhla. Kun Mandelan elämää kunnioitettiin tanssien ja iloiten muiden kanssa, Suomen olemassaoloa kehotettiin juhlimaan hiljentymällä pohtimaan, mitä itsenäisyys itselle merkitsee. En ihmettele, että lähetyksessä haastatellulla teinipojalla ei ollut toimittajan kysymykseen juuri mitään sanottavaa. Itsenäisyyden juhliminen nykyisellä tavalla alkaa olla aika kaukana nuorten ikäpolvien elämästä.
Aiemmin päivällä TV1 näytti pitkän lähetyksen varusmiehistä seisomassa Mikkelin torilla. Nyt sama kanava pyörittää jälleen kerran Tuntematonta sotilasta.
Olisiko jo aika päästä yli ainakin tästä sotateemasta? Ehkä se ilo seuraisi siitä vähitellen perässä?