Jyy Nook – eli lapsen New York
Ennen New Yorkin ravintolavinkkejä tehdään pieni katsaus siihen, millainen NYC:in-matka oli lapsen näkökulmasta.
Kysyin tytöltä, mikä oli hauskinta matkalla.
”Jyy Nook!” hän vastasi.
No, tietysti koko matka oli hauska, ja itse kaupunkikin jo nähtävyys. Olisiko kuitenkin jokin juttu, joka oli ylitse muiden?
Maailmanpyörä!
Todella. Tästä puhuttiin jo ennen lähtöä.
Tyttö kävi viime vuonna Times Squaren Toys R Usin sisämaailmanpyörässä, ja se oli SUURI elämys. Siitä puhuttiin pitkään matkan jälkeen ja sittemmin ihasteltiin kuvista.
Nyt hän pääsi maailmanpyörään uudelleen ja oli revetä liitoksistaan, kun hän näki sen kaupan ovelta.
Valitettavasti on todennäköistä, että tämä käynti jäi viimeiseksi. Kuulin nimittäin, että Toys R Us olisi sulkemassa lippulaivamyymälänsä ensi tammikuussa, sillä vuokra on käymässä liian kalliiksi.
Neuvottelut ovat ilmeisesti vielä kesken, mutta jos tässä liikkeessä käyminen kiinnostaa, kannattaa suunnitella tekevänsä sen tämän vuoden puolella.
Luin muuten myös toisen, yhtä hätkähdyttävän uutisen, jonka mukaan kaupungin vanhin lelukauppa, FAO Schwartz, sulkisi vastaavasti liikkeensä vuonna 2017 ja muuttaisi New Jerseyyn.
* * *
Toys R Usin ulkopuolella Times Squarella tyttö bongasi monta Mikki Hiirtä ja muuta
Elävää sarjakuvahahmoa
Ja ennen kuin ehdin eitä sanoa, hän oli jo menossa Tomin ja Jerryn syliin.
No, kahdella dollarin tipillä pienelle tuli aika hyvä mieli, ja onhan tämä kuvakin aika hauska.
”Siinä minä olen ihanan pupun sylissä.”
Tom-kissan.
”Niin.”
* * *
Yksi paljon puhuttu retkikohde oli
Karkkikauppa
Tarkemmin sanottuna Times Squaren M&M’s World. En ollut itse käynyt siellä aiemmin, ja poikkesimme kaupassa, kun saatoimme Rouvan viereiseen teatteriin katsomaan The Audiencea.
Liikettä sanotaan New Yorkin suurimmaksi karkkikaupaksi, ja niin se pinta-alaltaan lieneekin. Suurin osa myytävistä asioista on kuitenkin muuta kuin karkkia: M&M-brändättyjä leluja, vaatteita ja tavaroita.
Saa toki karkkejakin, jokaisessa mahdollisessa värissä, ja juuri sen verran kuin haluaa.
Suomalaisena on ehkä vähän vaikea ymmärtää tämän yhden makeisen ympärille kehitettyä bisnestä, mutta olihan se esimerkiksi aika hauska ajatus, että yhdestä automaatista olisi voinut tehdä itselleen kustomoituja M&M:iä omalla tekstillä.
Nyt meille kuitenkin riitti lajitelma vaaleanpunaisia (tietty), vihreitä ja turkooseja M&M:iä, joissa on pähkinä sisällä.
Lapsi ilmoitti myös haluavansa toisena päivänä itse nukketeatteriin, ja äiti voi sitten kuulemma sillä aikaa mennä karkkikauppaan.
Lupasin, että mennään sitten kotona nukketeatteriin, niin hän ymmärtää myös esiintyjien puheesta jotain.
* * *
Niin ikään Times Squarella sijaitseva
Disney Store
on kauppa, johon mennessä kannattaa olla mukana paljon huumoria ja iloinen mieli. Lapsi haluaa nimittäin mukaansa kaiken.
”Nämä on ihanat.”
Ai Tuhkimon kengät? Ei me taideta tarvita niitä. Ne vielä vilkkuukin…
”Tämä ei vilku. Ostetaanko tämä?”
Mikä se on? Joku taikasauva? No ei me sitä silti tarvita.
Haluaisitko tällaisen Minni Hiiren?
”Joo! Ihana Mikki”
Eikun Minni. Kumman haluaisit?
”Tämän vaaleanpunaisen Mikin.”
Eikun Minnin. Selvä, isi ostaa sinulle sitten sen vaaleanpunaisen.
”Oi, ihana Mikki!”
…
* * *
Lapsesta huolimatta kävimme yhdessä myös
Museoretkillä
Mm. Guggenheimissa, MoMA:ssa ja MoMA PS1:ssä.
”Merirosvoja”, sanoi tyttö Avignonin naisista. (Kotona selitys oli muuten muuttunut muotoon: ”Ne on menossa kylpyyn.”)
Toivoin, että käynnit olisivat osuneet tytön päiväuniaikoihin, mutta niin ei käynyt.
Olikin hyvin yllättävää, miten hyvin lapsi viihtyi museoissa. Hänestä oli selvästi hauskaa kävellä niissä ja katsella teoksia. Vielä enemmän yllätti, miten hän useana päivänä itse ehdotti, että haluaisi lähteä museoon.
Tästä Guggenheimissa esillä olleesta Paul Chanin teoksesta Tetra Gummi Phone tyttö oli niin vaikuttunut, että hän halusi katsella sitä pitkään (”Ei mennä vielä.”) ja ottaa siitä jopa itse kuvia puhelimellani.
”Robotteja”, hän kuvaili teosta.
* * *
Ravintolat
ansaitsevat erityiskiitoksen lapsiasiakkaiden huomioimisesta.
Kiersimme lähinnä bistroja ja gastropubeja, mutta missään niissä lapsen kanssa asioiminen ei ollut mikään ongelma.
Parissa paikassa lapselle annettiin jopa väriliidut, joilla piirrellä, kuten Fat Radishissa (yllä) ja Buttermilk Channelissa (alla).
Oli muuten kovin kätevää, kun lapsen kanssa illallisille mentiin yleensä jo viimeistään kuuden aikoihin, joten ravintoloista sai aina pöydän ilman varausta!
* * *
Ei lapsen kanssa matkustaminen voi kuitenkaan pelkkää museota, ravintolaa ja kauppaa olla, vaan kaikkina ei-sateisina päivinä meillä oli aikaa käydä myös
Leikkipuistoissa
Niitä on kaupungissa yllättävän paljon, kun vaan pitää silmänsä auki.
Ja jos ei millään löydä, niin karttahaku kyllä kertoo, mistä etsiä.
Monissa puistoissa on vähintään joko keinu tai liukumäki.
Hienommissa puistoissa myös erilaisia kiipeilytelineitä ja -seiniä sekä leluja.
Vajaa tunti puistossa pitää lapsen tyytyväisenä pitkään.
* * *
Metro
oli lapsen mielestä huippujuttu.
Valitettavasti se vaan tarkoitti isälle paljon kanniskelua, sillä NYC:in metroasemilla ei yleensä ole hissejä eikä edes liukuportaita.
* * *
Onneksi meillä oli sentään kevyet
Matkarattaat
Ne olivat uudet. Tai siis käytetyt mutta meille uudet. Tyttö oli joka tapauksissa niistä aivan fiiliksissään, ja ne olivat hyvin tärkeät.
Näissä rattaissa selkänojan sai makuuasentoon, joten tyttö otti päivittäin päiväunensa samalla, kun kärryttelimme kaupungilla.
Ennätys oli kolme tuntia, minkä aikana ehdin käydä ruokakaupassa, viedä ostokset kämpille ja käydä ostoksilla sekä Conversella että Uniqlossa.
Siitä huolimatta jouduin herättämään tytön, kun löysimme Rouvan vihdoin McNally & Jackson -kirjakaupasta.
* * *
Voi olla, että matkan suurin elämys taisi kuitenkin olla
Lentokone
Jos ennen matkaa puhuttiinkin maailmanpyörästä, vieläkin puhutumpi asia oli lentomatka. Lentokenttä, lentokoneet, lentäminen. Toivotuin laulu oli Lentäjän poika.
Ja lentomatka ylitti kaikki odotukset, ainakin vanhemmilla. Varsinkin Rouva jännitti edellisten vuosien kokemusten perusteella, miten kävisi, mutta mitään ei käynyt.
Lapsi kiinnitti itse turvavyönsä, istui hyvin mielellään paikallaan vyö kiinnitettynä koko matkan, lueskeli turvaohjeita, uskalsi käydä lentokoneen vessassa, katsoi omalta näytöltään Madagascarin pingviinejä, söi ruokansa, piirteli, katseli tarrakirjaansa, väritti värityskirjaansa ja nukkui (pienen ei ei ei -neuvottelun jälkeen) hyvät unet.
Onni on oma istumapaikka. Se sylissä matkustaminen alle kaksivuotiaana ei oikein ollut meidän juttu.
* * *
Koko ajan tämä lapsen kanssa matkustaminen muuttuu muutenkin kaikin puolin helpommaksi.
Haluatko mennä joskus uudelleen New Yorkiin? kysyin tytöltä.
Vastaus oli aika yksiselitteinen. ”Joo!”
Ensi kerralla ehkä kuitenkin kesällä.
* * *
Viime ja sitä edellisen vuoden osalta voit lukea lapsen New Yorkin -matkoista esim. täältä, täältä ja täältä. Tämän reissun osalta on vielä jäljellä ravintolavinkit. Pysy kuulolla.