Lontoon musikaalit: Hadestown vie New Orleansista Manalaan
Lontoon-matkan toinen West End -musikaalini oli Hadestown, musikaali josta en tiennyt ennalta juuri mitään muuta kuin että sen alkuperäinen Broadway-versio kahmi useita Tony-palkintoja vuonna 2019. Niihin lukeutuivat muun muassa parhaan musikaalin palkinto, ja voitto tuli myös Anaïs Mitchellin sävellyksille ja sanoituksilla. Hän on tehnyt myös koko näyttämösovituksen.
Hadestown perustuu antiikin Kreikan mytologioihin Eurydikestä ja Orpheuksesta sekä Persephonesta ja Haadeksesta, mutta tarina on tuotu musikaalissa antiikista 1920-luvulle.
Musikaalin kertojana toimii Hermes, kreikkalainen jumala, jota komppaa kolmen kohtalottaren trio. Köyhyydessä elävä Eurydike rakastuu nuoreen muusikko Orfeukseen, joka uskoo voivansa laulullaan palauttaa kevään ja paremman tulevaisuuden.
Orfeus kertoo myös Haadeksen ja Persefonen tarinan. Persefone viettää kesän maan päällä, mutta joutuu palaamaan talveksi Haadeksen hallitsemaan Manalaan, Hadestowniin, jossa tämä johtaa ankaraa tehdasta ja sen työläisiä.
Kun kylmyys ja nälkä palaavat, Eurydike menettää uskonsa Orfeuksen lupauksiin. Haades tarjoaa hänelle turvaa ja paremman elämän Hadestownissa ja epätoivoinen Eurydike lähtee tämän mukaan.
Hadestownissa Eurydikestä tulee yksi Haadeksen tehtaiden kasvottomista työntekijöistä, eikä hänellä ole enää mahdollisuutta palata takaisin. Samalla hän alkaa unohtaa entisen elämänsä ja Orfeuksen.
Orfeus matkustaa Hadestowniin pelastaakseen Eurydiken. Hänen laulunsa muistuttaa Haadesta rakkaudesta Persefoneen, ja lopulta Haades suostuu vapauttamaan Eurydiken yhdellä ehdolla: matkalla takaisin maan päälle Orfeus ei saa kääntyä katsomaan, seuraako Eurydike häntä, tai muuten Eurydike joutuu palaamaan Hadestowniin ikuisiksi ajoiksi.
Pitkän matkan päätteeksi Orfeus on jo lähellä ulospääsyä, mutta epäilys voittaa hänet. Juuri ennen päämäärää Orfeus kääntyy katsomaan Eurydikeä, ja tämä joutuu palaamaan Hadestowniin. Orfeuksen ja Eurydiken tarina alkaa alusta.
Musiikiltaan tämä folk-oopperaksikin kutsuttu musikaali on hyvin omaperäinen, ja musiikissa soi jazz, blues ja folk. Musikaali on lähes läpilaulettu, eikä siinä siis ole lähes lainkaan puhuttua dialogia.
Musiikki ja lavaestetiikka tuovat mieleen New Orleansin jazzklubit, mitä korostaa myös se, että orkesteri on mukana näyttämöllä näyttelijöiden ja laulajien seassa. Lavasteet pysyvät lähes koko esityksen samoina, mutta maanalaiseen maailmaan siirryttäessä seinäpaneelien väleistä paljastuu kirkkaita valoja.
Teknisesti taitavasta toteutuksesta Hadestown jätti minut kuitenkin vähän kylmäksi. Viihdyin kyllä silti esityksessä hyvin ja arvostin erityisesti häikäisevän hyviä, jopa virtuoosimaisia solisteja. Kohtalottaret lauloivat täydessä synkronissa kolmeäänisesti ja tekivät harmonioita myös muiden solistien taustalaulajina.
Antiikin Kreikan tragedian tarina on kuitenkin paperinohut ja yllätyksetön, eikä musiikkikaan tarjonnut kappaleita, joiden pariin haluaisin palata yhä uudelleen.
Suosittelen musikaalia erityisesti heille, jotka rakastavat vanhaa jazzia ja bluesia ja haluavat nähdä vakavamman ja ei niin perinteisen esityksen. Meillä muille esimerkiksi Paddington on osuvampi valinta.
Lontoon matkasta kerron enemmän Instagramin puolella. Katso matkan tarinaklipit profiilin @isyyspakkaus kohokohdista ja yleisiä vinkkejä tästä postauksesta.