Ravintola Madonna vie Italiaan

Jos ravintolan nimi on Madonna ja sen avajaisia on vietetty syntymäpäivänäni, kyseessä on oltava jokin signaali universumilta. Avajaispäivästä en tosin tiennyt vielä, kun varasin pöytää ravintolaan alkuviikosta, mutta se kävi ilmi, kun tiedustelin tarjoilijalta, milloin ravintola olikaan avattu.

Ravintola Madonna

Ravintola avautui siis helmikuun lopussa mutta ehti olla avoinna vain hetken ennen koronakevään ravintolasulkua, ja avautui uudelleen nyt kesäkuussa. Eipä ihme, etten ollut ehtinyt kuulla ravintolasta vielä muuta kuin nimen.

Madonna tarjoilee hyvin klassisia italialaisia annoksia ilman kikkailua. Menusta löytyy antipastit, pizzat ja pastat ja muutama dolce, ja itse lista on juuri samanlainen muovitettu ruokalistakansio kuin mitä olemme nähneet Italiassa.

Ravintola Madonna

Koska tunsimme tulleemme larppimatkalle Italiaan, myös aperiitiivit oli valittava sen mukaan. Negroni ja Aperol Spritz.

Ravintola Madonna

Alkuruoaksi valitsemani Vitello Tonnato, vasikanpaistia tonnikalakastikkeella, oli yksinkertaisesti todella maukas.

Ravintola Madonna

Tomaatti-mozzarella-salaatti, Caprese, tarjottiin vielä veikeämmällä lautasella, joka on niin kaukana pohjoismaisesta yksinkertaisuudesta kuin voi.

Ravintola Madonna

Pääruaksi valitsimme pastan, ja se sai molemmat huokailemaan ihastuksesta. Käsitehdyt parmesaani-ricotta täytteiset raviolit, sitruunaa, kesäkurpitsan kukkia ja tryffeliä. Oih. Voisin palata ravintolaan ihan vain tämän annoksen vuoksi.

Ravintola Madonna

Ei kannata myöskään missata jälkiruokalistan tiramisua, joka oli täyteläistä ja kuohkeaa. Limoncello tosi oli sen kanssa hivenen huono pari, mutta…

Ravintola Madonna

…korjasin asian nauttimalla limoncellon erikseen ja tilaamalla tiramisun pariksi lasillisen punaista ja makeaa kuplivaa viiniä Brachetto d’Acqui.

Ravintola Madonna

Näin lähellä italialaista tunnelmaa ja makumaailmaa en olekaan hetkeen ollut, ja raviolien löytyminen ravintolan listalta on aina yhtä iloinen yllätys. Tätä lisää pian!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *