Kevät tuli

Kevät tuli

Helsingissä nähtiin tänään varma kevään merkki. En tarkoita seitsemän asteen lämpötilaa ja auringonpaistetta, vaan sitä, miten Bugaboomme heitti talviturkkinsa eteisemme lattialle. Olihan se jo aikakin. Lunta ei ole ollut kaduilla enää viikkoihin, ja talvirenkaat tekivät rattaista hankalasti ohjattavat ja kömpelöt. Lapsi ei puolestaan voinut koko talvena sietää Bugiksien lämpöpussia, vaan vetoketjun sulkeminen aiheutti välittömän raivokohtauksen. […]

Värikkäät uunimunat kahvikupissa

Värikkäät uunimunat kahvikupissa

Rouva teki viime viikonlopun sunnuntaibrunssille niin ihastuttavat uunimunat, että minun on jaettava niiden idea täällä myös sinulle. Meille se kulkeutui puolestaan Eeva Kolun Kauhaa ja rakkautta -blogista, joskin hieman toisin täyttein. Täytteessä on käytetty aiemmin uunissa paahdettuja paprikoita. Jos sinulla ei ole niitä valmiina, ei niitä kannattane vain tämän muna-annoksen takia tehdä, mutta tässä on jälleen hyvä esimerkki siitä, […]

Tuttu koti uudessa Avotakassa

Tuttu koti uudessa Avotakassa

Vieläkö joku muistaa, miten kerroin viime keväänä siitä, että meillä tehtiin sisustuslehden kuvauksia? Siinä se nyt on: lähes uunituore, aamuhämärässä kuvattu Avotakka (3/2014), joka sisältää peräti viiden aukeaman mittaisen jutun kodistamme! Riikka Kantinkosken upeat kuvat eivät ole näissä räpsäyksissä lainkaan edukseen, mutta kylläpä hän onkin saanut kaiken näyttämään niin kauniilta, avaralta ja valoisalta. Riikkahan on tunnettu myös […]

Aussie Blog Awards

Aussie Blog Awards

Hehei! Kiitos vaan ehdokkuudesta ja kutsusta!  Kyseessä siis Aussie Blog Awards, ja Readers’ Choice -kategoria. Ehdokkaita on monta, mutta niin on lukijoitanikin! Suuntaa siis äänestyssivulle. Tiedät mitä tehdä: http://www.lily.fi/aussie/?post_type=blogit&vote&p=777 Voittajat paljastetaan 11.4.2014 Kellohallissa järjestettävässä gaalassa. Apua, pitäisikö tässä nyt jo alkaa miettiä, mitä sinne laittaa päälle? Lapselle ainakin pitää varata hoitaja, niin Rouvakin pääsee mukaan. Jännää!

Isyyspakkaus

Mitä tapahtuu Jyväskylän musiikkiluokille?

Kuulin eilen hätkähdyttäviä uutisia Jyväskylän suunnalta. Kaupungin musiikkiluokkien historiaan on tulossa outo välivuosi, sillä peruskoulun kolmannelta luokalta alkavaan musiikkipainotteiseen opetukseen ei löytynyt tarpeeksi lapsia. Mainitaan nyt vielä, että kaupungin musiikkiluokkatoiminnalla on jo liki viiden vuosikymmenen perinteet, kaupungin väkiluku on kasvanut huomattavasti näiden vuosien aikana, ja nykyisin Jyväskylä on 133 000 asukkallaan Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki. […]