Banaani, tuo sanoista tärkein

Ei, ei täällä vielä(kään) puhuta, mutta on hauskaa havaita, miten pieni kuuntelee kovasti meidän puheitamme.

Toimme tytölle Jyväskylästä kirpparituliaisena pienen kuvakirjan Opettelemme sanoja, ja se on ollut suuri hitti. Kirjaa on selattu potalla istuen kannesta kanteen ja takaisin. Välillä ylösalaisin. Olemme samalla kertoneet, mitä kuvia sivuilla on: tomaatti, koira, kissa, tuoli.

Yleensä tyttöä ei hirveästi kiinnosta sanat, joita luettelemme, ja hänellä on kiire kääntää sivua. Kunnes erään kerran eteen tuli banaani, ja sanoin sen ääneen: ”Banaani”. Hän pysähtyi ja katsoi meihin, ja pystyimme näkemään, miten hänen silmiensä takana välähti jokin valo. Seuraavalla kerralla, kun tyttö istahti potalle kirja sylissään, kysyin: ”Missä on banaani?” Tyttö avasi kirjan, käänsi pari sivua ja tökkäsi sormensa banaanin kohdalle.

Tilanne rekonstruoitu mutta ei lavastettu

Ooh! Me taidamme sittenkin puhua samaa kieltä. Ainakin pian.